Forssan vesiliikelaitokset Räyskälän koevedenpumppausten vaikutukset otettava vakavasti.

Blogi, torstaina 21.08.2014

Pohjavesi on yksi sellainen luonnonrikkaus joka meillä suomalaisilla on moninpaikoin jopa ehtymätön. Suomessa saamme isossa osaa maata juoda maailman puhtainta juomavettä suoraan soraharjujen suodattamana. 

Kuka sitten omistaa maanalla olevan veden, soran tai kallion ja niiden rikkaudet? Maamme lainsäädännössä ei ole selvästi määritelty sitä, kuka omistaa maan syvällä maanpinnan alapuolella. 

Maailmalta on kantautunut jo uutisia kuinka esimerkiksi sveitsiläinen Nestlén pumppaa pohjavettä eri puolilla maailmaa mm. Kanadassa ilmaiseksi ja pullottaa sen ja sitten myy. Maailmalla om vaadittu jo monessa maassa omaa pohjavesilakia ja Nestlekin on hävinnyt vesioikeudenkäytejä, kun paikalliset asukkaat ovat kärsineet vedenryöstön kautta juomaveden puutteesta. Netistä löytyvien tietojen mukaan Nestlé on esimerkiksi hankkinut hallintaansa jopa kaikki vesialueet osissa Etelä-Afrikkaa, Etiopiassa ja Pakistanissa. Nestlen tavoite on, vesi yksityistetään ja sille laitetaan hinta. Kaliforniassa esimerkiksi yritys olisi maksanut vedestä 8,7 centtiä 100 000 gallonalta vettä. Mitäs se puolenlitran vesipullo sitten kaupassa maksaakaan?

Meillä Suomessahan vesilakia uudistettiin vuonna 2011. Tässä uudessa vesilaissa on mahdollisuuksia pakkotoimiin mm. lunastusluvan ja tutkimusluvan myöntäminen toisen omistamalle alueelle. Laissa on kohta, että ”oikeus vedenottoon voidaan antaa yhdyskunnan vesihuollon järjestämiseksi sekä sellaista teollista tai taloudellista toimintaa varten, jolle pohjaveden saanti on erityisen tärkeää. Oikeutta ei voida myöntää, jos vedentarve on mahdollista tyydyttää muulla tavalla”. Uudessa laissa sallittiin myös veden pumppaaminen ylikuntarajojen. Näin siis meilläkin pohjavesi on määritelty ehdonalaisesti liiketoimille avoimeksi kauppatavaraksi.

Ehto menee näin: ”Veden tarvitsijalle voidaan antaa oikeus ottaa pohjavettä toisen alueelta tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä varten (4:4). Lisäksi oikeus vedenottoon voidaan antaa yhdyskunnan vesihuollon järjestämiseksi sekä sellaista teollista tai taloudellista toimintaa varten, jolle pohjaveden saanti on erityisen tärkeää. Oikeutta ei voida myöntää, jos vedentarve on mahdollista tyydyttää muulla tavalla.”

”Jos veden muut edellä mainitut käyttötarpeet voidaan tyydyttää, lupa voidaan myöntää etusijajärjestyksessä viimeisenä olevaan vedenkäyttöön eli veden siirtämiseen paikkakunnan ulkopuolelle käyttötarkoituksesta riippumatta. Tämä luokka sisältää myös veden kaupallisen myynnin. Jos vesi kuitenkin pullotetaan paikkakunnalla ja myydään sen jälkeen muualle, kyseessä on etusijaluokkaan kolme kuuluva teollinen veden käyttö paikkakunnalla.”

Lähteenä tässä toimittaja Riikka Söyringin kirjoitus Nestlestä viime vuoden syyskuulta.

Nyt Lopella on syntymässä tähän yksi ennakkotapaus. Forssan vesiliikelaitos on tehnyt kesänajan koepumppauksia Länsi-Lopella Räyskälän alueella. Alueen asukkaat ja vapaa-ajanasukkaat ovat olleet huolissaan alusta lähtien ja koepumppaus on laskenut merkittävällä tavalla vesien pintoja niin järvissä, lammeissa kuin vuosikymmeniä toimineissa kotikaivoissakin. Aamupostin toimittaja Kare Asp kirjoitti mittauksista jälleen eilen lehdessä ja nyt koepumppausten vaikutuksia on myönnetty kerrotun väärin. Uutisen mukaan Siltastenlammin, Tourijärven, Taipaleenjärven, Alimmaisen ja Avauslammen pluskorkeutena ilmoitetut tiedot on korjattu aikaisemmasta. Oikeat tiedot ovatkin selvästi miinusmerkkisiä. 

Alueella kaivot ovat tyhjentyneet ja pumppauksista on toimitettu putkilla vettä näille kiinteistöille. Kesän aikana on tullut tietoon koko ajan lisää kuivuvua kaivoja eikä kaikki ole ainakaan heti apuakaan saaneet. Koepumppauksia on jatkettu ongelmista huolimatta. Toki vedenpumppausmäärää laskettiin, mutta 1000 kuution vuorokausimäärällä on menty senkin jälkeen. Sata tankkiautollista siis vettä pumpataan koko ajan. Lupaa ollaan kuulemma hakemassa vielä suuremmalle vesimäärälle. Itseasiassa 3000 kuutiolle vuorokaudessa. Lopen Lehdessäkin aiheesta oli jälleen tuoretta tietoa ja eilen myös päivitin omia tietojani useammaltakin paikalliselta asukkaalta. Siellä ollaan huolestuneita ja aiheestakin.

Kaivojen kuivumisen lisäksi esimerkiksi Parkuvan pinta on laskenut 35 senttiä. Ja pumppaukset ovat aiheuttaneet tätä kautta jo ongelmia luonnollekin. Esimerkiksi simpukat ovat uhattuina. 

Tilanne on huolestuttava ja vakava. On kuitenkin hyvä, että koepumppaus on tehty eikä sitä keskeytetty. Nyt voimme kiistatta osoittaa, että tällaiseen vedenottoon ei Räyskälän alue sovellu eikä sen pohjavedet sitä kestä. Koepumppausten loppuraportti pitäisi valmistua alkusyksyn aikana ja sen jälkeen on Lopen Lehdessä kerrotun mukaan tulossa myös yleisötilaisuus.

Mielelläni otan itsekin kaiken tiedon vastaan ja tulen mielelläni myös paikan päälle vielä katsomaankin koepumppausten vaikutuksia. Ja olen aivan varma, että Forssan lähiympäristöstä löytyy myös sellaisia pohjavesialueita jotka kestävät vedenoton eikä sillä tuhota ympäristöä ja luontoa.

….

Lopelle upea uusi Frisbeegolf-rata.

Kävin eilen katsomassa Lopelle rakennettua uutta Frisbeegolf-rataa. Lopen Laakan johdolla on Iso-Korkeen kainaloon koulukeskuksen läheisyyteen rakennettu kesän aikana talkoilla upea frisbeerata. Eilen talkoolaiset olivat viimeistelleet paikkoja ja hienossa kunnossa rata olikin. Paikka on ollut jo ennen virallisia avajaisiakin hyvässä käytössä ja uskoisin, että kouluillekin tästä radasta saadaan kiva lisä niidenkin toimintaan.

Loppi DiscGolfPark pitää sisällään yhden reittiä ja hienossa ympäristössä. Osa väylistä on ruoho ja peltoalueella ja osa sitten ison metsän siimeksessä. Uskoisin, että vaikeusastettakin löytyy. 

Frisbeegolf-rata jäi Lopen Laakan historian pitkäaikaisimman puheenjohtajan viimeiseksi urakaksi. Talkoisiin mies ei enää pystynyt osallistumaan. Viimeisillä voimillaan mies kävi radan muutaman kerran kiertämässä. Tässä paikassa miehen muisto ja urheiluelämäntyö elää aina.

….

Päivä takana ja nyt vielä illaksi Hämeenlinnaan. Tänään Hämeenlinnan Yrittäjien perinteinen Eloristeily ja pääsemme ensimmäisinä matkustamaan Hopealinjan uudella m/s Silve Skylla. Hieno ilta siis ystävien kanssan Vanajavedellä luvassa.

Muutamia viestejä päivän aikana tullut aamuisesta pohjavesikirjoituksestani. Itseasiassa tämän aiheen parissa tänäänkin hieman työtä tehty ja toivottavasti saamme tässä järkevän loppuratkaisun. Todella huolestuneita ja ikäviä viestejä tullut tänäänkin tyhjistä kaivoista ja eihän nämä asiat niin voi mennä.

Mutta nyt Hämeenlinnaan ja palataan huomenna tunnelmiin. 


 

 



Kommentit