Forssan Kokoomus juhli 90. toimintavuottaan Tehtaankoululla historiallisissa tunnelmissa katsoen kuitenkin vahvasti tulevaisuuteen. Juhlassa puhunut Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen totesikin juuri tällaisilta alueilta, missä kokoomuslaisia arvoja ei ole ollut aina helpoin puolustaa ja missä kokoomus ei ole ollut suurin puolue, kasvavan vahvimmat arvopolitiikot.
– Puolueemme on koko sen historian ajan pyrkinyt vaikuttamaan yhteiskuntamme kehitykseen ja jokaisen ihmisen hyvinvointiin omasta mielestämme kestävimpien ja oikeiden arvojen pohjalta, Timo Heinonen totesi ja teki eroa muihin puolueisiin.
– Meitä on aina kannatettu – niin 90 vuoden historian aikana kuin tänäänkin nimenomaan edustamiemme periaatteiden takia, ei eturyhmille annettujen lupausten vuoksi.
Heinonen totesi, että vanha tuttu koti, uskonta ja isänmaa voivat edelleen hyvin kokoomuksessa, mutta muistutti samalla, että muuttuvassa maailmassa kokoomuslaisten on osattava viedä viestiä siitä, mihin Kokoomusta tänään tarvitaan.
– Koti eli perhe on edelleen vastuunkannon perusyksikkö. Uskonto näkyy perinteen jatkumona ja sinä, että tulevaisuuden rakentamisessa tarvitaan arvoja ja eettisiä valintoja.
Isänmaa on tänäkin päivänä edelleen erilaisten ihmisten yhteisö, jossa meillä jokaisella on vastuu toisistamme ja yhteisön pärjäämisestä kansainvälisessä ympäristössä, pohti Heinonen ja totesi lopuksi, että kokoomuksen tavoitteena on mahdollisuuksien tasa-arvon Suomi, jossa päällimmäisenä ovat kokoomuslaiset arvot: vapaus ja vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen, jotka määrittävät toimintaamme.
Puheensa lopuksi Timo Heinonen totesikin, että näillä arvoilla on kysyntää, näitä arvoja tarvitaan ja näitä on ilo edustaa.
Hämeellä vahva paikka kokoomuspuolueen kehittymisessä
Myös Hämeen Kokoomus viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan ja piirijärjestön toiminta alkoikin lähes välittömästi Kansallinen Kokoomus rp:n perustamisen jälkeen. Jo heti puolueen perustamisen jälkeen, vuodesta 1918 alkaen Kokoomuksen puoluetoiminta on ollut Hämeessä järjestäytyneellä ja vahvalla pohjalla, ja Etelä-Hämeen Kansallisliitto hyväksyttiin puolueen ensimmäiseksi piiriliitoksi 25.8.1920.
– Hämeestä siis sai alkunsa kokoomuksen piirien toiminta ja mainittakoon myös, että Hämeen esityksestä syntyi 90 vuotta sitten myös Kokoomuksen järjestötoiminnan yksi peruskivistä, yhdistysten ja piirien välinen yhteistyö ja työnjako, kertoi Heinonen.
Etelä-Hämeen Kansallisliiton perustavassa kokouksessa Hämeenlinnassa oli läsnä 13 osanottajaa 11 kansallisseurasta, muun muassa Urjalasta, Lopelta, Sääksmäeltä, Hämeenlinnasta, Janakkalasta, Kalvolasta, Forssasta, Hämeenlinnan maalaiskunnasta ja Vanajan kansallisseurasta. Forssasta Etelä-Hämeen kansallisliittoa oli mukana perustamassa kirjuri J.V. Helin. Toiminta-alue on siis vuosien saatossa hiukan muuttunut, mutta aatteen voima on pysynyt.
– Hämeessä on oltu aktiivisia puolueen alkuaskeleista lähtien. Kansallisen Kokoomuspuolueen toukokuussa 1920 lähettämästä kirjeestä selviää, että Etelä-Hämeessä oli tuolloin eniten Kansallisseuroja, 28 kappaletta, kun niitä koko maassa oli 163. Nykyään Hämeen Kokoomukseen kuuluu 51 kokoomusyhdistystä, joista 5 on naisten liiton yhdistyksiä, 10 nuorten liiton yhdistyksiä ja 1 opiskelijaliitto Tuhatkunnan yhdistys. Hämeen Kokoomus on näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka järjestöväki toimii aktiivisesti ja innostuneesti Kokoomuksen arvojen puolesta, totesi Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen kiittäessään ja onnitellessaan Forssan kokoomuslaisia.
Kansallisen Kokoomuksen historiaa forssalaisten näkökulmasta esitteli vielä laajemmin historiapuheenvuoron pitänyt kasvatustieteen tohtori Jyrki Jokinen.
Kokoomus palkitsi tekijöitään
Puheiden ja historiakatsausten jälkeen juhlassa koitti tärkeä hetki, kun Forssan Kokoomuksen puheenjohtaja Marjo Kotioja-Partanen ja Timo Heinonen jakoivat puolueen harrastusmerkit.
– Itse käytän näistä ansiomerkki-nimitystä. Ne ovat arvokkain kunnianosoitus siitä arvokkaimmasta työstä mitä voimme yhteisen puolueemme ja yhteisten arvojen eteen tehdä, totesi Timo Heinonen.
Forssan Kokoomuksen 9.10.2010 jakamat kunniamerkit
KULTAINEN ANSIOMERKKI
Mauri Korpela
VALKOINEN
Aarre Lehtimäki
Irja von Herzen
Kaisa Jussila
SININEN
Yrjö Lehtinen
Margit Kallio
Jyrki Jokinen
Petri Koivula
Jarmo Pynnönen
Marjo Kotioja-Partanen
Marja-Leena Korpela
VIHREÄ
Sanni Grahn-Laasonen
Tuomas Nikkilä
Esa Monto
Maija Julin
Jaakko Hulmi
Marjo Saarenmaa
Sauli Rämö
Timo K Nukari
Timo Saarto
Ossi Stenholm