Eurooppa-päivän päätapahtuma 9.5. Hämeenlinnassa Ulkoministeri Alexander Stubb sai nuoriakin liikkeelle

Uutiset, perjantaina 09.05.2008

Eurooppa-päivän pääjuhla ja tapahtumat järjestettiin tänä vuonna Hämeenlinnassa. Uusi Verkatehdas sai isännöidä toukokuun 9. päivänä valtakunnallista pääjuhlaa jossa kuultiin mm. komissaari Olli Rehniä ja ulkoministeri Alexander Stubbia. Koko päivän kestäneet tapahtumat saivat väkeä hyvin liikkeelle ja poikkeuksellisesti ulkoministeri ja ulkoministerin puheenvuoro kiinnosti myös nuoria.

– Oli mukava nähdä miten nuoret ja opiskelijat olivat kiinnostuneita mitä sanottavaa ulkoministerillämme on. On aika poikkeuksellista, että ulkoministeri ja hänen ajatuksensa ja linjauksensa herättävät tällaista huomiota, totesi päivään osallistunut kansanedustaja Timo Heinonen

Heinonen totesi, että ulkoministerin puhe oli jotain aivan uutta totutussa suomalaisessa poliittisten puheiden sarjassa. Puheessa yhdistyi loistava ja ymmärrettävä uudenaikainen esiityminen korkeaan osaamisen ja katse oli selkeästi tulevaisuudessa.

– Ehkä korostetuin viesti oli se, että ei meidän tarvitse katsoa sivusta miten EU kehittyy. Tai jopa uskoa, että EU kehittyy jollain kohtalonomaisella tavalla, johon emme itse voisi vaikuttaa, totesi Heinonen ja kertoi ulkoministerin todenneen, että suomalaisille ajatuksille on tilaa ja jopa kysyntää Euroopassa.

– Stubb itseasiassa puhui meistä EU:n suurena jäsenmaana ja myös siitä, että olemme löytäneet uudestaan paikan EU:n ytimessä. Itse uskon, että uudella hallituksella ja sen tekemällä Kanervan aloittamalla uudenlaisella ulkopoliittisella toiminnalla on tässä iso rooli, pohti Heinonen ulkoministeri Alexander Stubbin puheen taustoja.

Hämeenlinnassa Stubbin lisäksi Yhteinen monikulttuurinen Eurooppa –nimellä kulkeneessa pääjuhlassa puhuivat myös komissaari Olli Rehn, näyttelijä Jani Toivola ja Suomalaisena Euroopassa – eurooppalaisena Suomessa – paneelikeskustelussa mukana nähtiin Euroopan parlamentin jäsenet Satu Hassi, Riitta Myller, Sirpa Pietikäinen ja Esko Seppänen.

– Erittäin onnistunut ja upea juhla tai seminaari. Harvoin pääsemme kuulemaan kerralla näin korkeatasoista puhujajoukkoa, kommentoi Timo Heinonen päivää ja kertoi myös muun ohjelman olleen mukaansa tempaavaa.

Heinosen lisäksi hämäläisistä kansanedustajista Verkatehtaalla nähtiin myös Vihreiden Kirsi Ojansuu ja SDP:n Tarja Filatov. Eurooppa-päivän juuret ulottuvat toukokuun yhdeksänteen 58 vuoden päähän jolloin annettiin julistus jota pidetään Euroopan integraation alkuna. Suomessa päivää on vietetty vuosittain EU-jäsenyyden alusta lähtien.

– Minulle tämä päivä sopii hyvin, hymyili Heinonen viitanen nimipäivänsä sattumiseen samaan päivään.

Kommentit