EU-politiikka on ainaista tasapainottelua protektionismin ja solidaarisuuden välillä. Kun talouskäyrät osoittavat murheellisesti alaspäin, nostaa protektionismi ärhäkästi päätään. Protektionismilla tarkoitetaan siis kotimaisten tuottajien suojelemista ulkopuoliselta kilpailulta haittaamalla ulkopuolista tarjontaa esimerkiksi suojatullein. Protektionismi on siis myrkkyä vapaalle liikkuvuudelle ja sisämarkkinoille – EU:n keskeisille rakennuspalikoille. Tuntuu myös siltä, että aina vaalien alla kotimaisen teollisuuden tukeminen puree äänestäjiin paremmin kuin yhteisistä elvytystoimista sopiminen.
EU-puheenjohtajamaa Tsekki ei nyt olekaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla pitämään jäsenmaiden rivejä suorina ja se pahentaa yhteistä talouskriisiämme. Finanssikriisi rantautui Eurooppaan edellisen puheenjohtajamaa Ranskan johtaessa neuvostoa ja sävelet olivat silloin selvemmät. Nyt näyttää siltä, että EU-maiden päämiehet kutsutaan koolle harva se viikonloppu, jotta ulospäin voitaisiin antaa yhtenäisempi vaikutelma kriisin hoidosta. Tämä tiheä kokousaikataulu johtuu osin säästöliekillä toimivasta komissiosta, joka päättää toimikautensa syksyllä, mutta myös toimettomuudesta.
Jälleen kerran. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kokoontuneessa EU-maiden johtajien epävirallisessa tapaamisessa vakuuteltiin, että yhteisiä pelisääntöjä ja sisämarkkinoita kunnioitetaan. Aivan näiden lupausten mukaisesti ei kuitenkaan ole pystytty menettelemään. Jakolinjoja on muodostumassa niin idän ja lännen kuin suurten ja pientenkin välille.
Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn ilmoitus ranskalaisille autonvalmistajille suunnatusta tukipaketista oli kuin märkä rätti vasten niiden EU-maiden kasvoja, joissa Renaultilla, Peugeotilla ja Citroënilla on tuotantolaitoksia. Sarkozy nimittäin asetti tukipaketin ehdoksi sen, että mahdolliset irtisanomiset tehtailla on kohdistettava Ranskan ulkopuolelle – toisin sanoen esimerkiksi Slovakiaan ja Romaniaan. Siinä meni se yhteinen tahto ja yhteinen päämäärä samalla roskakoppaan.
Ison kysymyksen ja periaatteellisen ratkaisun tästä tekee se, että autoteollisuus on yksi Euroopamme talouden kivijaloista. Esimerkiksi Saksassa joka seitsemäs työpaikka on autoteollisuudessa tai sen alihankintaketjussa. Ranskaan verrattuna toisenlaista toimintatietä osoittikin juuri Saksa joka teki ratkaisunsa EU:laisella tavalla ilman protektionismia. Saksa otti käyttöön ns. romutuspalkkion, jonka avulla etenkin pienikokoisten autojen kysyntää on saatu kasvatettua merkittävästi. Tämä on puolestaan vähentänyt paineita irtisanomisille autoteollisuuden piirissä paitsi Saksassa myös muualla EU:ssa. On siis erilaisia tapoja toimia yhdessä ja yksinkin.
Talouskurimuksessa sinnittelevät Itä-Euroopan maat toivoivat epävirallisessa päämiestapaamisessa massiivista tukipakettia, joka kuitenkin jäi saamatta. Monen vanhan läntisen Euroopan maan mielestä veronmaksajien rahoilla ei voikaan lähteä pelastamaan Itä-Euroopan taloutta, vaan asialle on syytä laittaa kansainvälisen valuuttarahasto IMF ja sen tukipaketit. Aiemmin EU on jo tukenut Latviaa, Unkaria ja unionin ulkopuolista Islantia. Itä-Euroopan ja Baltian tukeminen on myös meidän näkökulmasta perusteltua, sillä myös Suomi on sidoksissa näiden maiden talouksiin, toimiihan muun muassa Baltiassa suuri joukko suomalaisyrityksiä. Talouden vakaus perustuu aina myös luottamukseen, joka on helpompi saavuttaa EU-maiden solidaarisuudella.
Uusien ja vanhojen jäsenmaiden välillä hiertää tällä hetkellä myös se, että pieniä maita ei kutsuttu mukaan G20-talouskokouksen valmisteluihin. Jo viime syksynä Ranska kutsui koolle pienen piirin hätäkokouksen pohtimaan talouden kriisitunnelmia ja meidän lisäksi moni pieni ja keskisuuri EU-maa on närkästynyt näistä tapaamisista. Voisi hyvin kysyä, että eikö juuri suurten EU-maiden pitäisi ottaa oppia pienemmän ja pippurisen Suomen kaltaisen maan lamalääkkeistä? 1990-luvun laman aikana Suomessa toteutetut kipeätkin ratkaisut ovat monilla mailla vasta edessä. Kun on kyse tarkan euron valtiontalouden hoidosta kriisin kynnyksellä, ei kansantuotteen suuruudella ole merkitystä.
On hyvä, että ulkoministeri Alexander Stubb on tuominnut jyrkästi tällaiset pienen piirin kuppikunnat ja ilmaissut kritiikkinsä rohkeasti. Vahva komissio, jossa suuret eivät jyrää pieniä on meidän suomalaisten etu. Kaikesta huolimatta Euroopan unioni on osoittanut toimintakykynsä rahoitusmarkkinoiden tukipaketeissa ja kokoomuksen mielestä tärkeintä on, että talouskriisiä torjuttaessa EU puhuu yhteisellä äänellä. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn on kuitenkin tehtävä muutoksia harkiten eikä protektionismille saa antaa pienintäkään jalansijaa. Talouskriisin akuutissa vaiheessa ei ole syytä kuitenkaan sortua paniikkiratkaisuihin, vaan sääntelytoimet on toteutettava harkiten. EU:n yhteiset linjaukset tulee valmistella läpinäkyvästi ja jäsenvaltioilla on oltava niistä laaja yksimielisyys.
Vaikka unionin suuntaa haetaan välillä haparoidenkin, yksittäisen kansalaisen näkökulmasta Euroopan unioni on yhä menestystarina. EU on onnistunut projekti juuri siksi, että se perustuu vapauteen. Unionin sisämarkkinoiden vakauttava vaikutus näkyy nyt positiivisessa mielessä esimerkiksi jokaisen kuluttajan ja myös asuntovelallisen kukkarossa. Hyvä niin.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)