Hyvää Eurooppapäivää!
Euroopan Unioni on onnistunut tärkeimmässään eli Euroopassa on rauha säilynyt pidempään kuin ehkä koskaan ennen. Ja onneksi tätä tasapainoa ja yhdessäoloa ja -eloa ei yksikään maa kaiken muun kyseenalaistamisen keskellä ole kyseenalaistanut.
Muu Euroopassa tai EU:ssa on tosin saanut muistutuksia ja kovempiakin korvatillikoita eikä yksin syyttä. Ensin Britit jotka äänestivät lopulta jopa Brexitin puolesta ja ehkä sitä ennen jo kreikkalaiset jotka tosin antoivat muistutuksia lähinnä suutelen EU:ta omien hallitsijoidensa väärinkäytöksistä ja laiminlyönneistä. Viimeksi oman sormensa EU:n kylkeen tökkäsivät ranskalaiset. Kovimmin se tuntui presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kun toiselle kierrokselle äänestettiin eliittivastainen ja EU-vihamielinen Le Pen ja EU:n uudistuksia vaativa Macron. Myös Laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon sai paljon kannatusta puhuen EU:n mädännäisyydestä. Ranskalaisten protestinieliala näkyi siis vaaleissa vahvasti ja sen saivat kokea perinteiset puolueet ja voittoon marssineet Macronin tyyli toi mieleen väistämättä Kanadassa aiemmin nähdyn Justin Trudenau kampanjan ja ehkä myös Barack Obamankin valtaannousun. Lopulta kuitenkin ranskalaiset siis päätyivät siihen, että pelkkä muistutus ja kylkeen tökkäisy EU:lle riittää, mutta muutoksia on tultava.
Ranskan vaalin toinen kierros kuitenkin nosti kärkeen lopulta Eurooppa-mielisen liberalismin jättäen häviölle oikeistopopulismin ja kansallismielisyyden. Avoin ja kansainvälinen Ranska siis voitti Macronin johdolla, mutta muistutus on annettu ja se pitää ottaa vakavasti.
Macron onkin todennut, että jos hän antaisi EU:n toimia niin kuin se on tähän asti toiminut niin se olisi petos. ”Ja sitä en tahdo tehdä. Jos EU ei muutu, meillä on joko Frexit tai meillä on Marine Le Penin National Front taas edessämme.”
Ensimmäinen tiukka paikka uudelle laajojen valtaoikeuksien presidentille on jo kesäkuun parlamenttivaalit missä hänen on saatava parlamenttiin myös ensimmäiset oman En Mache (Liikkeellä!) -liikkeen edustajat.
Sunnuntaina Ranskassa näytti siis kaikki onnistuvan. Voitto Leijonista raatelutyylillä ja Macronin murskavoitto LePenistä. EU voitti samalla yhden koitinkivensä, mutta vahvaksi ei EU yksin tälläkään vielä nouse.
Itse olen Macronin kanssa samaa mieltä, että EU:n tulee uudistua ja elää ajassa. Minusta EU tarvitsee mm. monessa asiassa enemmän subsidiariteettiperiaatetta eli läheisyysperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen vallan päätökset tulee tehdä aina mahdollisimman lähellä ihmisiä ja byrokratiassa käsitellä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Ylemmille tasolle tulee viedä vain sellaiset päätökset, joita ei alemmilla tasoilla voida tehdä. Tästä EU on monessa lipsunut ja tästä monet ne asiat ja EU-kriittisyys kumpuaa mitä Suomessakin on ja mihin törmää niin torilla kuin Nesteen baarissakin. EU tarvitsee myös enemmän yhdessä tekemistä. Ja minusta enemmän toisten kunnioittamista ja yhdessä sovitusta kiinnipitämistä.
Itse olen ylpeänä suomalainen Euroopassa! Hyvää Eurooppa-päivää ja Timon päivääkin 🙂
…
Kello 21.05 ja Lopen Kokoomuksen kokous päätökseen. Valtuustoryhmä ja hallitus jakoi ja päätti tulevista luottamushenkilöpaikoista ja jälleen kerran hyvässä sovussa ja hengessä ilman äänestyksiä. Olen enemmän kuin tyytyväinen tästä porukasta ja tästä yhteishengestä. Uudestakin kaudesta tulee hyvä!
Itse olen näillä näkymin jatkamassa valtuuston puheenjohtajana. Teen itse lopullisen ratkaisun vasta lähempänä ensimmäistä valtuustoa, mutta oma ryhmä nyt minua tehtävään esittää ja kannustusta olen saanut toki useammasta muistakin ryhmästä. Kiitos siitä. Teen ratkaisuni osana isompaa kokonaisuutta.

Antti Häkkänen piti oikeusministerinä ensimmäisen puheenvuoronsa tänään eduskunnassa.
Eduskunnassa tänään antoisa ja mielenkiintoinen päivä niin puolustusvaliokunnassa kuin valtiovaroissakin. Myös isossa salissa jatkoimme talouskeskustelua ja salin ulkopuolella ministeriön johdolla etsittiin lopullista ratkaisua hallintarekisteriin. Ratkaisu löytyikin ja suunnitellun lähdeveron sijasta tuleekin nyt 50 %:n ennakonpidätys. Valtiovarainministeri Petteri Orpon sanoin: Verottaja saa sen, mikä pitää. Näinhän sen pitää mennäkin.
Tänään myös valmiiksi Soten valinnanvapauslait ja ne nyt eduskunnan käsittelyyn. Toisten mielestä näköjään liian myöhään ja toisten mielestä hosumalla. Mikä tässä sitten parasta lopulta olisi. Minusta kuitenkin se, että ihmiset pääsisivät lääkärille jonottamisen sijaan ja siihen tämä on varmasti paras lääke. Palaan aiheeseen varmasti vielä ja myös tuohon hallintarekisteriasiaankin.