Erkki Tuomioja

Blogi, tiistaina 16.08.2011

Keskustelu maamiinojen kieltämisestä on käynyt aika vilkkaana. Ymmärrän hyvin ihmetyksen ja hämmennyksen. Nimittäin asian hallituksessa esitellyt ulkoministeri toi asian erikoisella tavalla kesälomalla valtioneuvoston pöytään. Asialle ei annettu siis tilaa keskustelulle ja asiaa ei myöskään ole kirjattu hallitusohjelmaan. Hieman takaoven kautta tämä asia nyt ujutettiin eteenpäin ja siitä on syytä käydä vielä keskustelua.

Olemmekin asiasta jo olleet yhteydessä ja olen varma, että kysymys nousee esille myös puolustusvaliokunnan ryhmässämmekin. Ja uskoisin, että myös kesäkokouksessa syyskuun alussa. Periaatteessa maamiinasopimus on syytä aikanaan allekirjoittaa, mutta itse en näe sitä nyt järkeväksi. Niiden korvaaminen hallitusohjelman hengen mukaisesti on mahdoton tehtävä. Korvaaminen muulla asejärjestelmällä on erittäin kallista ja nyt on jo vaadittu yhtä vaihtoehtoakin kiellettäväksi eli rypäleaseita. En tiedä sitten mihin tällaisella politiikalla maatamme halutaan ajaa?

Hallitusohjelmaan on kirjattu nimittäin erittäin kovat säästöt myös puolustusvoimiin. Niihin olemme osaltamme sitoutuneet, mutta ne tulee tehdä vasta hallituskauden lopulla ja niin että ne nivoutuvat ikäryhmien pienentymisestä seuraavaan rakenneuudistukseenkin. Hallitusohjelmassa on nimittäin yksiselitteinen kirjaus siitä, että maamme ”tulee jatkossakin huolehtia omasta uskottavasta puolustuksestaan”. Ja vielä niin, että ”koko maata puolustetaan”. Tätä ohjenuoraa ei saa unohtaa eikä taloustilannetta ajaa sen periaatteen päälle. Meidän tulee kuunnella herkällä korvalla mm. puolustusvoimien komentajaa ja hänen huolta tilanteesta. Asia ei ole siis aivan yksinkertainen. Vai eikö maatamme kaikki enää haluakaan puolustaa?

Tänään tiukka työpäivä. Nyt Hämeenlinnaan ja sitten Hauholle ja siitä se alkaa.

Muutama sananen presidenttipelistäkin on varmasti paikallaan. SDP:n Heinäluoman katkeruus paistoi iltapäivälehden haastattelussa vahvasti läpi. Ehkä hän oli uskonut Urpilaisen tukeen ja kumppanuuteen, mutta Urpilainen tekikin ns. ”isän murhan” eli edeltäjänsä alasajon julmemmalla tavalla kuin moni osasi edes kuvitella. Ensin Heinäluoma pelattiin ulos hallituksesta puhemieheksi. Muka valmistautumaan presidentivaaliin. Tänään lehdessä Heinäluoma myönsi kosiskelun lämmittäneet mieltä ja lämmittävän edelleen. Mutta sitten takaoikealta tulikin Paavo Lipponen ja ajoi täydellisesti Heinäluoman sivuraiteelle. Nyt mies saa olla neljä vuotta puhemiehenä ja mene ja tiedä mitä sitten. Alkuun itse uskoin, että Lipponen yllätti myös Urpilaisen, mutta niin ei taida ollaan. Suunnitelma olikin tehty toisissa kabineteissä ohi Eero Heinäluoman. Mielenkiintoista. Pelaaja joutui nyt itse pelin pahimmaksi mustaksi pekaksi.

Myös perussuomalaisissa tilanne on mielenkiintoinen. Näyttää yhä vahvemmin siltä, että perussuomalaisten kenttä ei edes toivo Timo Soinin lähtevän ehdokkaaksi. Paremmaksi tieksi on moni maininnut julkisen tuen Sauli Niinistölle ja näin voittajan valinnan ja ainakin omissa puheissa myös presidentintekijän roolin ottamisen omalle puolueelleen. Ei ollenkaan hullumpi aivoitus ja voi hyvinkin olla totta. Ja toisissa puheissa ovat veikkailleet, että Soini ei halua tappiota pressanvaaleista omaan niskaansa ja sen takia puolue asettaisikin ehdokkaaksi naisen. Samalla he saisivat näin ainakin näennäisesti madallettua tai häivytettyä äijäpuolueen leimaansa. Nimenä kuulemma olisi Pirkko Ruohonen-Lerner, joka tässä pelissä uhrattaisiin vaalitappiolle. Mielenkiintoisia keskusteluja ja kovaa peliä siis perussuomalaisten omissakin riveissä. Itse kallistuisin kuitenkin vaihtoehtoon yksi eli Soini asettuu suoraan tukemaan Niinistöä ja tekee itsensä presidentintekijän ja vähintäänkin toisen voittajan näihinkin vaaleihin.

Mitä sitten tulee keskustaan. Näyttää siltä, että kukaan muu kuin Paavo Väyrynen ei enää edes halua puolueen ehdokkaaksi. 13 prosentin kannatus ei riittänyt tueksi mukaan houkutellulle Jorma Ollillalle. Ja voi olla, että aatekin oli väärä. Mutta varman hävijäjän roolia ei hänkään tässä pelissä halunnut. Myös Seppo Kääriäinen näytti jättäneen laivan. Näin hän jo toki keväällä minulle eduskunnan kuppilassa totesikin. Ei suostunut lyömään vetoa ehdokkuudestaan kun sanoi, että häviäisin kuitenkin. 13 prosentin kannatus ei näytä riittävän myöskään Mari Kiviniemelle tueksi pressanvaaleihin ja uskon, että Olli Rehnkään ei koukkuun tartu. Kommissaarina on hyvä olla ja entisille komissaareillekin on varmasti kovia paikkoja tarjolla. Ja olisihan se aika ilkikurinen tilanne jos keskustan ehdokas olisikin maamme kovin EU:n ja Euron-puolustaja ja Kreikan apupakettien ja muiden pääarkkitehti. Siinä olisi myymistä edes omille. Eli onko ehdokas sitten kuitenkin Anneli Jäätteenmäki. Hän voisi tehdä sen 2003 eduskuntavaalien revanssihengessä. Olisihan se ehkä mukava ottaa toinen voitto Lipposesta. Ainakin toisella kierroksella Niinistön tukena.

Katsotaan mitä tulevat viikot tuovat. Mitä tekee KD:t? Oma veikkaus, että asettuvat Niinistön taakse suoraan ja varmaan RKP:kin tekee niin. Jos ei kielikysymys vaadi kuitenkin ainakin alkukiriin omaa ehdokasta.

Mitä mieltä te olette?

Tänään päivä siis kokousten parissa. Hauholla Vuoden hämäläisessä kylässä eli Vanhallaraitilla pidimme tämänkertaisen Viherringin syyskokouksen. Aika meni upeassa miljöössä juosten ja sitten sainkin jo kiirehtiä Ylelle radiohaastatteluun yhdessä mm. MEP Sirpa Pietikäisen kanssa. Yle Radio Häme halusi tänään kuulla ajatuksiamme Euroopan talouskriisistä. Keskustelussa jouduin monta kertaa sanomaan, että me emme ole mukana enää lisätuissa ilman vakuuksia. Asia on aivan yksiselitteisen selvä ja hallitusohjelmassa kiveenhakattu. Minusta onkin erikoista miksi jopa median edustajat haluavat viljellä sellaista kuvaa, että vakausasiaa emme olisi Euroopassa läpi saaneet. Pääministeri Jyrki Katainen asian neuvotteluissa väänsi jo aikoja sitten ja tilanne on yksiselitteisen selvä. Suomi ei ole mukana Kreikan eikä muidenkaan maiden lainapaketeissa ilman vakuuksia.

Tänään vakuuasia sovittiin ensimmäisenä Kreikan kanssa. Malli on hyvin samanlainen kuin aiemmin yksityiselle puolelle sorvattu vakuujärjestelmä. Vakuujärjestelmässä Kreikka tallettaa nyt meidän valtion valtion tilille vakuussumman. Vakuus on niin suuri, että se kattaa lainasummamme ja myös niiden korot. Malliassa vakuudet sijoitetaan vähäriskisiin arvopapereihin ns. kolmen A:n velkakirjoihin. Ja malli toimii niin, että jos Kreikka pahimmassa tapauksessa ajautuisi konkurssiin niin takausvastuu realisoitaisiin kattamaan meidän lainaosuudet. 

Eli uskoisihan jo mediakin, että hallitus on tässäkin asiassa tosissaan ja ehdoton.

Nyt kuitenkin jo Yleltäkin kotona. Illalla vielä nopea puhelinpalaveri kunnanjohtajan kanssa ja nyt aikaa perheen kanssa. Huomenna olisikin sitten vapaapäivä pitkästä aikaa.

 

 

Kommentit