Erilaiset Toivotalkoot Elojuhlat Palvelukeskus Eedilässä

Uutiset, maanantaina 04.08.2008

Kokoomus järjestää tulevana viikonloppun ympäri Suomen Toivotalkoita. Lopen Kokoomus päätti toteuttaa päivän hieman erilaisena ja idean pohjalta syntyi Elojuhlat Palvelukeskus Eedilään. Lauantaina 9.8. klo 13-15 Eedilässä kokoonnutaan sään salliessa ulos nauttimaan elokuisesta päivästä ja harmonikkamusiikista sekä makkaroista.

– Toivotalkoo aiheet vaihtelevat maanlaajuisesti paljonkin. Monessa kunnassa keväällä järjestettiin tienvarsien siivouksia yms. Nyt syksyllä mm. pujonkitkentä talkoot ovat aika yleisiä. Me Lopella päätimme toteuttaa erilaisen päivän kun tällaisesta jutusta tuli puhetta, kertoi Lopen kokoomuksen varapuheenjohtaja Samppa Jaro.

Palvelukeskus Eedilän piha-alueella toteuttavassa Elojuhlassa harmonikkamusiikista vastaavat Leena ja Jaana Kemppinen ja grillimestarina toimii Juhani Rautiainen. Paikalle ovat tervetulleita kaikki halukkaat.

– Iltapäivän ideana on tarjota talonväelle hieman ohjelmaa ja juttuseuraakin. Kaikki siis ovat tervetulleita mukaan. Tällä kertaa riittää, kun antaa vain hieman aikaa.

Palvelukeskus Eedilän Toivotalkoo Elojuhlat alkavat lauantaina 9. elokuuta kello 13.00.

Kommentit