Tankki täyteen toimii kesäteatterissakin – Timo Heinonen orimattilalaisten vieraana

Uutiset, tiistaina 05.08.2008

Kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen seurasi maanantaina 4. elokuuta Orimattilassa suositun Tankki täyteen tv-sarjan kesäteatteriversiota. Niel Hardwickin ja Jussi Tuomisen kirjoittama suosikkisarja oli kääntynyt Outi Keskevaarin kädessä kesäteatterimuotoon ja tulos oli vakuuttava. Viime vuoden Suomenhevonen sai ansaitsemaansa seuraa.

– Odotukset olivat viime vuoden Suomenhevosen jälkeen korkealla. Tosin hieman pelkäsin miten Reinikainen ja Vilenin perhe kääntyy uusille näyttelijöille vahvan tv-sarjamuistin jälkeen, mutta voin todeta, että hyvin. Erittäin hyvin, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi Orimattilan Teatterin esityksen ylittäneen kaikki odotukset.

Heinonen ei esityksen jälkeen osannut nimetä omia suosikkejaan vaan oli haltioissaan niin Seppo Puolangan roolisuorituksesta Sulo Viléninä kuin Leila Lahtisen Emmistä, Mikko Varmolan Juhanasta ja Markku Pajalan Reinikaisesta.

– Kaikki oli niin kuin S. Vilénin Autokorjaamolla kuuluukin olla. Uskon, että ensi kesänä tätä nyt kantaesityksensä saanutta teatterisovistusta nähdään monissa kesäteattereissa.

Heinosen mukana Orimattilan Teatterin esitystä oli seuraamassa myös Lopen teatterin sihteeri Tove Shipley ja Heinonen ehdottikin Tankki Täyteen -näytelmää podittavaksi myös yhtenä vaihtoehtona Lopelle.

– Voisi olla tämän vuoden Satumaan jälkeen jälleen sellaista nauruteatteria. Tämä toimi hyvin ja paluumatkalla jo mietimmekin kuka minäkin hahmona voisi Lopella olla, hymyili Heinonen.

Timo Heinonen osallistui Orimattilan kesäteatteriin nyt jo toisen kerran perättäin paikallisten kokoomuslaisten kutsumana.

– Kiitokset Raition Annelle emännöinnistä ja näytelmässäkin jälleen mukana olleelle Jarmo Keskevaarille kutsusta. Ilo oli puolellani.

Kuluvan viikon aikana Heinonen osallistuu vielä torstaina 7.8. vuosittaiseen Hollolan Herralan kesäteatteri-iltaan.

Kommentit