”Erilainen, mutta samanarvoinen” – Hyvää lasten oikeuksien päivää

Blogi, maanantaina 20.11.2017

Aikanaan, kun sain toimia opettajana oli minulla muutama sellainen perusperiaate ja toimintatapa ja -ajatus joiden mukaan tärkeää tehtävääni hoidin. Näistä yksi keskeinen oli perusajatus, jonka mukaan jokainen meistä on erilainen, mutta kuitenkin samanarvoinen.

Tämä oli tärkeä kun toimin erityiskouluissa opettajana, mutta myös silloin kun sain tehdä opettajan työtä alakoulussa luokanopettajana. Jokainen oli omalla tavallaan erilainen, erityinenkin, mutta tärkeää oli se, että jokainen oli myös aina samanarvoinen. Toinen periaate oli se, että kaikkien kaveri tai ystävä ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Se on sitten toinen asia, mutta tulipahan vaan mieleeni tässä samalla ja sopii muuten hyvin myös tämä myös tähän nykytyöhönikin politiikassa. Vai mitä mieltä olette? No, palataan siihen joskus toiste.

Mutta tänään on siis lasten oikeuksien päivä ja tuo ensimmäinen periaatteeni tukee sen tämän vuotista teemaan. Teemana nimittäin tänä vuonna julistuksen 26. vuonna on yhdenvertaisuus.

”Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan mukaan valtioiden tulee taata kaikki sopimuksessa mainitut oikeudet kaikille ilman minkäänlaista erottelua liittyen lapsen tai hänen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan. On huomionarvoista, että lapsen syrjintä on kielletty paitsi hänen omien myös hänen huoltajansa ominaisuuksien perusteella. Artiklan toinen kohta korostaa vielä erikseen lapsen suojelua syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuisivat hänen huoltajiensa tai perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin.

Lapsen oikeuksien komitean mukaan valtioiden edellytetään aktiivisesti pyrkivän myös tunnistamaan sellaiset lapsiryhmät, joiden oikeuksien tunnustaminen ja toteuttaminen voi vaatia erityisiä toimenpiteitä. Erityisen alttiita syrjinnälle ovat esimerkiksi vammaiset lapset ja ilman huoltajaansa tulleet maahanmuuttajalapset.

Alleviivattavaa on myös tämän vuoden teeman sivuilta se, että ”syrjimättömyys ei tarkoita samanlaista kohtelua kaikille, vaan erilainen kohtelu on joskus sallittua ja tarpeellista syrjinnän vähentämiseksi. Sama periaate tuodaan esille myös yhdenvertaisuuslaissa, jossa puhutaan positiivisesta erityiskohtelusta.”

Itseasiassa kun lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 1989, se oli ensimmäinen ihmisoikeussopimus, johon sisältyi maininta vammaisuudesta kiellettynä syrjintäperusteena.

Tässä vielä erinomainen asiantuntijakirjoitus liittyen lapsen oikeuksiin.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään siis joka vuosi juuri tänään eli 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen 20.11.1989 kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on siis tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Lapsen oikeuksien päivänä kannustetaan meitä kaikkia suomalaisia liputtamaan niin pihoilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Itse liittyi mukaan kampanjaan!

….

Tänään maakuntapäiväni alkoi Riihimäellä palaverilla apteekki- ja lääkeasioiden parissa. Sitten töitä pitkästä aikaa kotityöpöydän ääressä ja iltapäivällä vielä Riihimäen seudun johtoryhmän kokous. Esillä luonnollisesti sote-asiat, mutta myös tietoliikenneyhteydet ja laajemminkin IT-asiat ja myös muutamia muita ajankohtaisia seudun asioita.

Ilta tänään pitkästä aikaa kalenterivapaa ja taidankin nauttia siitä nyt oikein kunnolla.

Kommentit