Erämessuista on 20 vuoden aikana muodostunut yksi maamme tunnetuimmista ja merkittävimmistä messuista. Erämessut keräävät joka kerta Riihimäelle retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen kaikki alansa huiput ja toimijat ja väkeä messuilla käy tunhansia ja tuhansia. Taidetaan hyvällä tai siis sopivalla säällä hätyytellä taas 50 000 kävijänkin rajaa. Se on valtava kävijämäärä ja näkyy täällä seutukunnallamme kaikkialla ja myös säteilee laajemminkin koko Hämeeseen ja Etelä-Suomeen.
Tänään siis avataan Erämessujen portit jo 20. kerran. Juhlanäyttelyn suojelijana on Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja messut avaa itsekin aktiivisena metsästäjänä ja luontomiehenä tunnettu pääministerimme Jyrki Katainen.
Yhdeksän hehtaarin messualue on siis valmis jälleen vastaanottamaan eräväen ja muutkin. Voin lämpimästi suositella vuosien ja lukuisten Erämessukäyntien jälkeen messuja myös koko perheen tapahtumana. Nähtävää ja koettavaa riittää varmasti.
Tänään saan itse tutustua messualueeseen päivällä ennen virallisia avajaisseremonioita. Siitä se sitten starttaa.
…
Kello 17.34 ja juuri täysistunnosta työhuoneeseen. Täysistunto totutun puiseva. Oppositiolta ei löydy mitään sanottavaa ja kerta toisensa jälkeen saamme torstaisin istua tällaisen tuokion. Olisi hienoa jos maassamme olisi aidosti toimiva ja vaihtoehtoja esittävä oppositio. Itseasiassa hyvä demokratia sellaista kaipaisikin. Nyt näyttää siltä, että perussuomalaiset haukkuvat kaiken mikä liikkuu ja senkin mikä ei liiku ja keskusta keskittyy sisäiseen tappeluun ja vääntämiseen. Keskustan päävastustaja näyttääkin olevan sisäinen eripura ja ristiriitaisuus. Valitettavasti.
Mutta mahtui päivään sentään upeat Erämessutkin. 40 vuotta sitten Erämessu-perinne alkoi Riihimäeltä ja siitä lähtien joka toinen vuosi on Riihimäelle kokoontuneet retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen toimijat ja harrastajat ympäri Suomen ja ympäri maailmankin. Nyt siis juhlavuosi kun Erämessut järjestetään 20. kerran ja upea näyttely olikin. Tuntui, että juhlavuosi oli saanut jälleen liikkeelle monia sellaisiakin toimijoita joita ei aina mukana olla nähty. Ja jos sääkin pysyy tällaisena niin uskoisin, että 50 000 kävijän raja voisi hyvinkin rikkoutua.
Juhlamessut avasi pääministerimme Jyrki Katainen. Yllättävä työmatka vei hänet Yhdysvaltoihin, mutta maailma on ihmeellinen ja puhe onnistui videolla. Ja puhe olikin erityinen. Pääministerimme on intohimoinen erämies ja luontoihminen ja se kyllä välittyi tästäkin puheesta. Tapahtuman juontaja Miki Wallenius totesikin videon jälkeen, että ”puhe tuli suoraan sydämestä, ilman papereita ja muita”. Itse suhtaudun luontoon hyvin samalla tavalla. Minusta on tärkeää, että toimimme luonnossakin vastuullisesti, mutta myös niin että voimme hyödyntääkin sen antimia vastuullisesti. Siksi itse toivon, että mm. metsästystä ei tästä maasta lopetettaisi siinä innossa mitä mm. ampumistapaukset ovat saaneet aikaan. Itse uskon, että terve harrastus pitää nuoret miehetkin terveenä ja jos näitä miehiä ja naisia saadaan yhä enemmän luonnon pariin niin uskoisin, että henkinen hyvinvointikin kasvaa. Kyllä se pahoinvointi tulee ihan jostain muualta kuin täältä ja siihen tulee puuttua ja tarttuakin aivan toisenlaisin keinoin. Itse uskon, että aselakimme on jo nyt erittäin tiukka ja toimiva ja nyt kannattaa ratkaisuja hakea sieltä mistä niitä aidosti on löydettävissä. Se toki maksaa, mutta maksaa syrjäytyminenkin niin rahaa kuin ihmimillisestikin laskettuna.
Mutta ei nyt mennä tähän tämän syvemmälle. Hienot Erämessut avattu ja nyt työpäivä jatkuu eduskunnassa. Illalla sitten pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan.