Erälopen Linnunpönttötalkoissa pönttöjen lisäksi pesäapua sorsille

Blogi, lauantaina 23.04.2016
kiitos Eräloppi ja Tomppa sekä Kanta-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys ja Lopen Samoojat!

Tänään perinteinen Erälopen Pönttöpäivässä. 26 pönttöä tuli itse nikkaroitua päivän aikana ja kaiken kaikkiaan tinteille ja sorsille kymmeniä pesäpaikkoja. Hieno päivä eli kiitos Eräloppi ja Tomppa sekä Kanta-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys ja Lopen Samoojat!

Tänään hieno päivä Erälopella. Eräloppi on järjestänyt vuosien ajan yhdessä Kanta-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Pönttöpäivän näin keväisin ja lähes joka vuosi olen itsekin ollut mukana. Niin siis tänäkin vuonna ja neljän tunnin aikana tein itse ns. talkoomiehenä pönttöjä ihmisille tilauksesta. Ensin kymmenen pönttöä Jukka Rintalalle, sitten neljä Lopen Ojajärvelle, seuraavat neljä Pikkukorkeelle jne. Yhteensä 26 pönttöä tuli itse nikkaroitua ja autettua vielä itsetekijöitä ainakin toinen mokoma. En tarkkaan tiedä kuinka paljon pönttöjä päivän mittaan matkaan lähti, mutta uskaltaisin arvella, että Valosten sorvipönttöjen kanssa ei sata kokonaismääräksi riitä.

Uutuutena tänä vuonna Erälopen kauppias Tomi Järvinen oli kutsunut mukaan myös sorsanpesien tekijät ja Kaupin Erkki yhden sellaisen meidänkin mökkirantaan Loppijärvelle rakensi. Pönttöpäivän jälkeen suuntasimmekin Erkin kanssa vielä Hevosojan kautta Loppijärven rantaan ja sorsan tekopesä löysi paikkansa Torkinrannasta. Katsotaan löytääkö sorsat pesäpaikan vielä tänä keväänä. Ainakin siinä pystytyspuuhiamme tuli katsomaan yksi sinisorsa ja telkkäkin sopivaa pönttöä oli etsimässä.

Hieno päivä eli kiitos Eräloppi ja Tomppa sekä Kanta-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys ja Lopen Samoojat!

Tänään vapaailta ja kun serkun poika mukana Tapparan kokoonpanossa niin mestaruusjahtia ajattelin mennä katsomaan. Tappara ja HIFK jääkiekon SM-liigan viidennessä finaalissa tänään jäällä Helsingin Jäähallissa.

Mukavaa kevätlauantaita kaikille!

13012644_10154157924256670_1819154480056414799_n

Tässä valmistuu siis sorsalle tekopesä. Supikoirat ja minkit ovat tuhonneet viime vuosina valtavan määrän sorsien pesiä ja nyt yritämme auttaa sorsien pesintää tällaisilla tekopesillä.

13043329_10154157923936670_4974847121739507233_n

Valmis sorsan tekopesä vietiin Pönttöpäivän jälkeen vielä paikalleen Loppijärven rantaan yhdessä Erkki Kaupin kanssa.

11221292_10154157923841670_4116125278168260919_n

Ja pesän jalkaan vielä suojaputki estämään minkkien ja muiden pesään pääsyn.

13083203_10154157923651670_3165710336090740250_n

… ja sitten ei muuta kuin sorsat tervetuloa Loppijärven tekopesälle pesimään!

13082650_10154157923466670_4639890792711505570_n

Kommentit