Ei minun kantani sukupuolineutraaliin avioliittolakiin ollut mikään salaisuus tai enää epäselväkään. Kaikki jotka olivat kuunnelleet ja seuranneet politiikkaa tiesivät, että kerroin jo kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa päätyneenin perusteellisen harkinnan jälkeen kannattamaan esitystä. Jostain syystä Helsingin Sanomien Politiikantoimitus ei politiikkaa niin tarkasti seuraa ja he halusivat antaa lukijoilleen täysin väärän tiedon, että minä olisi kanssani edelleen epävarma. En ollut enää.
Äänestän siis lain puolesta. Itse en usko, että tämä laki on keneltäkään pois. Ja uskon niin, että suurelle osalle tämä laki on vain yksi asia muiden joukossa. Monelle vielä varsin vähäpätöinenkin. Mutta heille joita tämä koskettaa, tämä on tärkein asia ja sitä on syytä myös kunnioittaa.
Me lainsäätäjät emme voi säätää lakia rakkaudesta emmekä isästä ja äidistä. Mutta me voimme säätää edes hieman onnellisuudesta välillisesti monienkin lakien kautta. Tämä on osaltaan sellainen. Tämä on siis minusta yhdenvertaisuuskysymys ja tasa-arvokysymys ja siksi äänestän kyllä.
Olen saanut myös arvostelua tämän takia. Kestän sen. Ja voi olla, että osa teistä ei minua tämän takia enää halua äänestää. Yritän ymmärtää senkin. Mutta itse koe toimivani sydämeni mukaan tässäkin. Tämä ei ole minulta eikä keltään muultakaan pois.
Kello on nyt 23.23 ja juuri kämpille. Pidin siis tänään istunnossa 99. puheenvuoron eli toiseksi viimeisen sadasta. Siinä toistin tämän kantani asiaan ja sen mukaan huomenna äänestän. Mutta tänään paljon muutakin. Erittäin mielenkiintoiset valiokuntien kokoukset ja mm. puolustusvaliokunnasta sellaista materiaalia josta kirjoitan ensi viikolla lisää kun ne saamme julkisiksi. Myös varhaiskasvatuslaista on tarkoitus ensi viikolle tehdä yksi kirjoitus ja hieman käsitellä sitä täälläkin.
Tänään myös toinen ”kotiyhdistykseni” Riihimäen Kokoomus piti syyskokousta ja sielläkin kävin junalla illalla. Mutta sieltä sitten takaisin Helsinkiin ja vielä muutamaksi tunniksi takaisin istuntoon. Riihimäellä paljon kokoomusystäviä koolla ja pidin heille lyhyen puheenvuoron poliittisesta tilanteesta ja hieman tulevastakin. Myös eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Arto Satonen kävi kokousväelle ajankohtaisia asioita läpi. Hieno oli myös hetki kun pitkäaikainen Riihimäen Kokoomuksen puheenjohtaja Riku Bitter luovutti puheenjohtajan nuijan eteenpäin. Riku on luotsannut kokoomusta Riihimäellä lähes kymmenen vuotta ja erittäin ansiokkaasti. Ja samaan aikaan toiminut jo kahdet eduskuntavaalit myös minun vaalipäällikkönä ja nyt keväällä sitten kolmannet. Rikulle ojennettiinkin tänään Kokoomuksen I luokan ansiomerkki yhteisen aatteemme ja puolueemme hyväksi. Olen Rikulle itsekin ikuisesti kiitollinen ja elämäni velkaa. Nyt Riksun Kokoomuksen johdossa jatkaa Riitta Takala ja muutenkin erinomainen hallitus saatiin ensin vuodellekin. Tästä tulee jälleen hyvä vuosi ja kevät. Mutta nyt kello niin paljon, että luovutan. Huomenna jatketaan.