Oikeusministeri Antti Häkkänen kertoi hetki sitten selvittävänsä myös jo kovimpien rangaistuksien edelleen koventamista. Itse olen esittänyt aiemmin, että meidän lainsäädännössä pitäisi olla mahdollisuus saada tuomio ns. ilman mahdollisuutta vapautua. Tällainen pitäisi olla mahdollista kun kyseessä on joukkosurma eli esimerkiksi Norjan terrori-iskunkaltainen isku tai vakava koulusurma, sarjamurha tai vastaava.
Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että meidän järjestelmässä nykyisin esimerkiksi Norjan massamurhaajan tilanteessa missä hän tappoi 77 ihmistä tuomio olisi sama kuin yhden ihmisen murhassa eli elinkautinen. Ja pidän itse ehdottomasti liian lyhyenä tuomiona esimerkiksi Hyvinkään ampumistapauksen tai Jokelan tai Kauhajoen koulusurmien kaltaisissa tapauksissa normaalia nykymittaista elinkautista. Meillä elinkautinen on nykykäytännössä keskipituudeltaan noin 14,6 vuotta. Vapautumista voi hakea ensikertalaista kun tuomiosta on kulunut 12 vuotta. Jatkossa tämä raja nostettaisiin useamman murhanneen kohdalla esimerkiksi 15 tai 20 vuoteen.
Häkkänen siis vie nyt esitystäni eteenpäin, että useamman murhanneiden tuomiot tosiasiallisesti pitenisivät ja tulisi myös ns. ikuiseen elinkautiseen vai pitäisikö puhua oikeaan elinkautiseen. Samassa kokonaisuudessa Antti on ottanut nyt myös työpöydälleen jättämäni lakialoitteen missä esitin, että sellaisten vankien vapautuminen pitäisi olla mahdotonta jotka on ns. vaarallisuusarvioinnissa todettu edelleen uhkaksi muiden ihmisten hengelle ja terveydelle. Vaarallisuusarvioinneista tehtäisiin siis käytännössä pitäviä eli hovioikeus ei enää voisi sivuuttaa niitä pohtiessaan vankien armonanomuksia.
Viime viikolla näistä ministerimme kanssa keskustelin ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että nyt nämä esitykseni on aidosti otettu tosissaan ja otettu työpöydälle. Nyt selvitetään onko elinkautinen ilman vapautumismahdollisuutta mahdollinen, voidaanko ”paljous alennuksista” luopua ja vaaralliset vangit pitää kiinni myös tuomion jälkeen. Tästä saamme selvityksen nyt kevään aikana. Minä sanon kaikkiin, että näin pitää olla ja tehdä.
Häkkäsen sanoin, ei voi olla oikein, että Suomessa elinkautinen on sama tapaa sitten yhden tai viisi. Tai viisikymmentä.
Tänään aamulla jo Veikkauksen työvaliokunnan kokous ja nyt sitten puolustusvaliokunnan kokoukseen.
…

Lukiokaverini Miika Aulio toi eilen lapsensa koululuokan Aurinkolahden Alakoululta eduskuntaan. Mukava oli nähdä Miikaa ja myös mukavia koululaisia.
Kello 22.37. Päivä paketissa. Illalla vielä keskustelussa liikenneasiat ja mm. korjausvelka ja 12-vuotinen liikenneverkko-ohjelma. Tärkeä tavoite saada tähän kokonaisuuteen vähän lisää aikajännettä ja myös suunnitelmallisuutta. Oikea suunta nyt.
Puolustusvaliokunnasta valmistui tänään myös mietintömme hallituksen esityksestä laiksi sotilastiedustelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Mietintö (PuVM 4/2018 vp – HE 203/2017 vp) on luettavissa eduskunnan verkkosivuilta. Iso urakka siis päätökseen ja meidän osalta pääsemme tässäkin muiden länsimaiden kanssa edes lähemmäksi samaa viivaa.
Tänään vieraanani kävi lisäksi varmaan lähemmäs 70 alakoululaista Janakkalan Tervakosken koulusta. Kiitos Ritalle, Timolle ja muille! Aktiivinen ja kiva porukka ja hyviä kysymyksiä! Ja eilen lukiokaverini Miika Aulio toi lapsensa koululuokan Aurinkolahden Alakoululta eduskuntaan. Mukava oli nähdä Miikaakin pitkästä aikaa ja myös mukavia koululaisia. Nämä vaan aina kiireisissä päivissä saavat jaksamaan.
Huomenna sitten ohjelmassa mm. MP-Messut ja Kymiring!

Tervalaisten kanssa otettiin vähän kuviakin 🙂