Tilanne nopeasti Yhdysvaltain lähdön jälkeen luhistuneessa Afganistanissa on tukala. Taleban on pitänyt maassa pitkään omaa varjohallintoaan, ehkä koko Yhdysvaltain läsnäoloajan tai lähes koko ajan ainakin, ja se toimi presidentti Bidenin vetäytymispäätöksen jälkeen heidän näkökulmasta täydellisesti. Valkeaa lippua heiluttaneet äärijärjestön joukot käytännössä ajoivat läpi kaupunkien ja pian hutera demokratia oli muuttunut jälleen totalitarismiksi. Millainen Taleban on kahdenkymmen syrjässä tai ainakin taustallaolo vuotensa jälkeen niin sen aika näyttää. Ensimmäiset ennemerkit ovat pahoja. Ja pitää muistaa sekin, että Taleban-hallinnon vaikutus näkyi myös pitkälle muuhunkin maailmaan ja voi näkyä jatkossakin. Maa on suuri huumeiden viljelijä ja Talebanin rahoituksesta iso osa tuli ja tullee jatkossakin sitä kautta ja myös nyt jo vapautetut ISIS eli Daesh-terroristit ja myös maassa suojelua saanut Al Qaida saattaa vaikuttaa myös valtamerenkin taakse. Ja iso asia on sitten siviiliväestön tilanne ja se pystyykö maassa maltilliset asumaan? Puhumattakaan naisista ja tytöistä?

Repäisy ABC News -verkkosivuilta.
Yhdysvaltain holtiton vetäytyminen lähes kerta rysäyksellä avautuu jo nyt vastuuttomana ja järjettömänä. Presidentti Joe Biden tehdi virkakautensa alkumetreillä liikkeen mikä säilyy hänen harteillaan pitkään. Oliko se jopa kohtalokas virhe laajemminkin kuin Afganistanin sisäisen tilanteen valossa, niin sen aika näyttää. Nyt on jo ennemerkkejä siitä, että Taliban luo ainakin sellaisia suhteita mm. Kiinaan ja myös Venäjään, että sen vallassaolo on ”turvattua”. Itse näen tässä samanlaisia piirteitä kuin Syyrissa, missä Venäjän ainakin jonkinlainen kumppanuus pitkitti ja betonoi kriisiä. Näyttäisi siltä, että liittolaisensa demokratioiden joukosta isolta osin menettänyt Venäjä etsii ja rakentaa nyt ”ystävyyksiä” ja liittolaisia toisenlaisten valtioiden kanssa. Se tie voi muuten olla vaarallinen.
Yhdysvallat on kertonut saavansa oman Afganistanin evakuointioperaationsa päätökseen jo noin viikon sisällä. Lähteekö jenkit sen jälkeen samantien myös Kabulin kentältä on kysymysmerkki? Jos lähtö tapahtuu ennakoidusti 28. elokuuta 2021, niin muillakin on aikaa evakuointeihin äärimmäisen tiukka aikaikkuna. Tässä aikaikkunassa missä tunnitkin ovat ratkaisevia toimimme eilen myös eduskunnassa. Vaikea tilanne onneksi osoitti sen, että eduskuntakin pystyy nopeisiin ja yksimielisiin päätöksiin, kun tilanne sitä vaatii.
Isoin kiitos kuitenkin kuuluu Puolustusministeriön ja Ulkoasianministeriön virkamieskunnalle. Ulkoministeriön oikeuspäällikkö Kaija Suvanto, Puolustusministeriön apulaisosastopäällikkö Janne Kuusela olivat mm. keskeisessä roolissa, kun päätöksiä valmisteltiin suomalaisten turvaamisjoukkojen lähettämiseksi Afganistaniin. Ratkaisu jouduttiin etsimään luovasti. Ei tällaista tapausta ajateltu silloin kun vuonna 2017 säädimme ja käsittelimme mm. puolustusvaliokunnassa lakia sotilaallisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta. Itseasiassa ei tällaiseen tilanseen tuota lakia lainkaan tehty. Taipuiko se hyvin tähän niin ehkä, mutta toivottavasti tämä ei nyt venyttänyt tätä lainsäädöntöä liian pitkälle?
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak piti Helsingin Sanomissa 19.8.2021, että ”Suomen aikeita lähettää sotilaita Kabuliin merkittävänä asiana strategisen kulttuurin näkökulmasta”. Salonius-Pasternak totesi, että…
”Suomessa on ollut tapana lähettää sotilaita johonkin tiettyyn, esimerkiksi EU:n, Naton tai YK:n operaatioon. Mutta nyt ei ole kyse mistään tällaisesta, vaan Suomen operaatiosta. Suomi menee sinne omiaan, vaikka on varmasti sopinut asioita.”
Kun tuota isoa kokonaisuutta viime kaudella käsittelimme niin monet kerrat kävimme läpi nimenomaan tätä päätöksenteon nopeutta ja ketteryyttä. Se näyttäytyi nytkin tässä käyttöön valitussa lainsäädännössä jollain tavalla ongelmaksi. Eduskunta pystyi homman kyllä läpi käymään päivässä, mutta jos ja nytkin kun kyse oli tunneista niin sekin aika oli minusta liikaa. Lain 5§ pitääkin ottaa nyt pikaisesti uudelleen arvioitavaksi ja tehtävä siihen korjaukset niin, että myös tunneissa tai jopa nopeamminkin tapahtuva päätöksenteko on mahdollista. Niissä tapauksissa pitää vain päättää ja sitten jälkiarvioida miten onnistuttiin. Eduskunnan käsittelylle ja valiokuntien kierroksille ei aina ihmishenkien turvaaminen anna aikaa. Eilenkin se olisi minusta turhaa.
Ja oma asiansa on sitten se, että pitäisikö tällaisiin tilanteisiin tehdä kokonaan oma lainsäädäntö? Ja minun vastaus on selvä ja yksiselitteinen: Pitäisi. Tarvitaan kunnollinen ja yksiselitteinen lainsäädäntö millä toimitaan tällaisissa tilanteissa, kun mikään valtio ei apua pyydä, mutta joudumme omiamme auttamaan. Nykyisen lainsäädäntökehikon sisällä ollaan harmaalla vyöhykkeellä, mutta onneksi meidän järjestelmä tässäkin pystyi ratkaisuihin ja päätöksiin eikä jäänyt pykälien takia toimettomaksi. Nyt kuitenkin pelastetaan suomalaisia vaikeasta paikasta.
Päätös pystyttiin tekemään ja se oli nyt tärkeintä. Toivottavasti kaikki Kabulissa menee hyvin ja saamme kaikki suomalaiset ja meillä työssä olleet sieltä pelastettua ennen Yhdysvaltain lentokentältä lähtöä. Ei voi muuta kuin toivoa ja laittaa kädet ristiin, että kaikki menee siellä hyvin. Parhaimmistoamme sinne eilen illalla tasavallan presidentti Sauli Niinistön vahvistettua lain lähetimme. Nyt kaikki tuki vaikeaan paikkaan ja suoja kestäköön.

Eduskunnan istuntosali täyttyi eilen hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen kiireellisesti päättämään suomalaissotilaiden lähettämisestä Afganistanin Kabulin lentokentälle suojaamaan evakuointeja.
Kun akuutti tilanne on hoidettu on tämän aika mitä tässä nyt esitin ja myös aika tehdä selvitys siitä mitä 20 vuoden aikana Afganistanissa saatiin aikaan ja mitä siitä voisimme oppia. Ei se aika kuitenkaan ainakaan kokonaan hukkaan mennyt. Näinä vuosina lapset ja ennen muuta myös tytöt ovat voineet käydä koulua. Se pääoma ei näiltä lapsilta, nuorilta ja jo aikuisiksikin ehtineiltä mihinkään valu. Se säilyy. Mutta miten kävi kaiken muu? Ja mitä tapahtuu huomenna?
…
Viimeiset ikkunalaudat paikalleen.
Katse metsään, malja metsän eläimille ja hyville riistalaukauksille. 🦌 Katse Sineen ja malja Pekalle ja Erkille. ❤️
Tämä oli minulle tärkeä tehtävä. Kesätyö.
Nyt Pekkalan sauna tulille. Se tuoksuu tilli ja saksiniekat.