Ei Nato panosta Trumpin takia, vaan Venäjän takia.
Tai siis me emme lisää puolustusmenojamme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin takia, vaan teemme sen vain ja ainoastaan Venäjän diktaattori Vladimir Putinin takia.
Nato-maiden päämiehet päättävät tänään Haagin huippukokouksessaan siis tulevien vuosien puolustuspanostuksista. Venäjän toiminta Ukrainassa ja myös Itämerellä ja muuallakin on muuttanut maailman turvallisuusympäristöä merkittävästi ja pitkäaikaisesti ehkä jopa pysyvästikin. Nyt Nato on asettanut jokaiselle jäsenmaalleen puolustussuunnitteluun liittyvät sotilaalliset suorituskykytavoitteet. Näiden täyttäminen edellyttää puolustusbudjettien kasvattamista kovan raudan osalta 3,5 prosenttiin ja lisäksi tarvitaan mm. sotilaallisen liikkuvuuden varmistamiseen merkittävä 1,5 prosentin erillisrahoitus. Kokonaisuutena siis puolustukseen ohjattavat määrärahat tullaan nostamaan jopa 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Kuvituskuva
Suunnittelua on ohjannut merkittävästi myös Ukrainan opit. Meillä Nato-mailla on esimerkiksi merkittäviä puutteita drone-kyvykkyyksissä, mutta myös ilma- ja ohjuspuolustuksessa sekä ampumatarvikkeissa. Ilmapuolustuskyky on tarkoitus jopa viisinkertaistaa ja lisätä panssarivaunukapasiteettiä tuhansilla vaunuilla ja panssaroiduilla ajoneuvoilla. Tykistöammuksia tullaan tuottamaan lisää miljoonia. Panostukset ovat siis mittavia ja oleellista tässä on se, että Venäjän uhkaan varaudutaan yhdessä ja erityisesti etulinjanmaihin panostaen.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson totesi Iltalehdelle Haagissa, että Ruotsi noudattaa nyt puolustuspolitiikassaan suomalaista viisautta: ”Suomalainen ystäväni sanoi: tiedäthän, murehtiminen ei ole ratkaisu ja paniikki on sitä vielä vähemmän. Sen sijaan on oltava päättäväinen ja siirryttävä sanoista tekoihin ja määriteltävä tärkeysjärjestys uudelleen”.
Tänään näistä päätöksiä ja sitten edessä onkin mittava toimeenpanon urakka jokaisessa Nato-maassa. Ja itse toivon, että jokainen maa tämän ottaa vakavasti ja tekee sen mihin tänään yhdessä sitoudumme.
Lähi-idästä onneksi nyt hieman parempia uutisia – ainakin väliaikauutisia. Iran ja Israel ovat kertoneet sotatoimien olevan jopa ohi. Toivottavasti pidättäväisyys kestää ja rauhakin. Nyt on tärkeitä saada pysyvä rauha ja toivottavasti myös rauha ja ratkaisu Gazankin tilanteeseen.
….
Kello 22.57 ja juuri taas kravatti pois kaulasta ja takaisin mökille. Ilta meni tänään Helsingissä Ylellä A-Studiossa. Sakari Sirkkasen johdolla keskustelimme kollegoitteni Tytti Tuppuraisen (sd.) ja Veronika Honkasalon (vas.) kanssa Nato-huipparin tuloksista ja linjauksista. Palailen näihin aiheisiin tässä lähipäivinä varmasti useammankin kerran. Nyt saunaan ja studion meikit pois.

