Hämmästyin kun kuulin, että SDP:n työministeri Lauri Ihalainen on ryhtynyt selvittää ”Nuorille potkut ensin” -järjestelmän käyttöönottamista meillä. Uusi Ihalaisen nyt selvityttämä lainsäädäntöön perustuva irtisanomismalli tarkoittaisi sitä, että aina viimeisenä töihin tullut irtisanotaan ensin. Käytännössä siis nuoret saisivat potkut ensin.
Itse en kannata käytännössä ikään perustuvaa potku-järjestelmää kummassakaan päässä työuraa. Minusta ei potkujen syy saa olla se, että nuori on ehtinyt olla vasta vähän aikaa työelämässä, mutta ei myöskään se, että eläkeikää lähestyvät potkittaisiin pois. Jos ja kun aina joskus irtisanomisiin joudutaan niin yrityksissä kuin julkisellakin puolella niin kyllähän niiden pitää perustua aina vakaaseen harkintaan ja lopulta työtehtäviin. Voi olla, että joskus vaikkapa tuotekehityksessä on uusia dynaamisia nuoria, tuoreen koulutuksen omaavia osaajia, joita yritys tarvitsee myös taloudellisesti tiukassa tilanteessa ja myös uudistuessaan. Ja usein tarvitsee myös heitä kokeneimpia ja pisimpääkin toimineita viemään yritystä yli vaikeiden aikojen. Ei siis potkut voi automaattisesti perustua ikään tai työuran pituuteen.
Itse siis sanon tällä kertaa EI SDP:stä tulleeseen ideaan ottaa meilläkin käyttöön tällainen malli. Mieluumminkin nyt pitäisi rakentaa siltaa nuorten ja kokeneempien työntekijöiden välille kuin luoda tällaista vastakkainasettelua.
Ja vielä tärkeämpää olisi keskittyä nyt siihen miten tähän maahan saadaan lisää työpaikkoja ja palkattua lisää väkeä työhön. Kuin keskittyä siihen kenelle annetaan potkut ensimmäisenä.
Suomi tarvitsee siis lisää työtä ja työpaikkoja.
…
Kello 15.50 ja juuri ryhmäkokouksesta ja työvaliokunnasta työhuoneeseen. Takana jo ympäristövaliokunta, puolustusvaliokunta ministerikuulemisineen ja myös päivän ulkoasiainvaliokunta. UAV:ssäkin paikalla ministereitä.
Tänään pitkä päivä luvassa. Kyselytunnin jälkeen ensimmäinen kansalaisaloite salikeskustelussa. Itse en siis ole kieltämässä turkistarhausta. Ja tänään uskon, että aika moni on kääntynyt kanssani samalle linjalle kun eläinaktivistit ovat pommittaneet meitä sadoilla samanlaisilla sähköposteilla. Parhaat ovat lähettäneet saman viestin yli 30 kertaa ja yhteensä viestejä taitaa olla jo sähköpostissa viitisensataa.
Itse otan mielelläni vastaan kaikkea kansalaispalautetta ja usein sitä teiltä mm. täälläkin pyydän. Mutta tällainen sähköpostien tahallinen ruuhkauttaminen copy-paste-viestein on vastenmielistä eikä ainakaan auta itse asiaa lainkaan. Tänäänkin jäänyt lukuisia tärkeitä viestejä tulematta ja monta vastaustakin lähettämättä yhteyksien jumiutuessa. Yritän korjata tilannetta kunhan sähköpostipommitus loppuu.
…
Kello 19.48 ja nyt pari puheenvuoroa pidetty salissa kansalaisaloitteesta ja sen sisällöstä. Itse en ole valmis turkistarhausta kieltämään ja lisäksi aloitteessa ei olisi lainkaan siirtymäaikaa ja myös perustuslain mukaan ongelmainen asetuksenantovaltuutus ministeriölle kieltää myöhemmin omatoimisesti muutkin eläintenkasvatukset maassamme eläinsuojelullisiis perusteisiin vedoten.
Itse puolustin vahvasti eläinten oloja ja niiden kehittämistä. Yhdenkään eläimen ei saa sallia kärsiä. Siksi ihmettelenkin miten itseään eläintensuojeluyhdistyksenä toimiva taho voi salata toki luvatta kuvaamansa eläinvideot vain julkaistaakseen ne nyt tällä viikolla. Eikö ongelmat olisi pitänyt välittömästi saattaa poliisin ja viranomaisten tietoon eikä antaa eläinten kärsiä pitkää aikaa vain oman julkisuushakuisuuden takia?
Itse toivon, että kaikki tässä maassa toimisivat aidosti eläinten elinolojen parantamiseksi. Siitä olenkin tyytyväinen, että eduskunnan keskustelussa kaikki antoivat tukensa tälle. Eläinten oloja niin tarhoilla, ruuan tuotannossa kuin myös kotieläiminä pitää siis kehittää koko ajan.