Peruskoulun jälkeen jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden määrä kääntyi viime vuonna pitkästä aikaa hienoiseen nousuun. Ilmiö on valitettava ja kenties hieman yllättäväkin. Ilmiöön on kuitenkin löydettävissä monta syytä. Yksi on se, että nuorisotyöllisyys kohentui viime vuoden aikana merkittävästi, yli 13 %. Toinen syy puolestaan lienee se, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamääriä ei lisätty viime vaalikaudella käytännössä lainkaan. Etenkin kasvukeskuksissa moni nuori jäi tämän seurauksena vaille haluamaansa opiskelupaikkaa.
Uuden hallituksen ottaman uuden kurssin myötä ongelmaan on puututtu. Opetusministeri Sari Sarkomaan päätöksellä toisenasteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamääriä lisättiin tämän vuoden alusta yhteensä 2 200:lla. Päätöksellä pyritään nimenomaan turvaamaan koulutustakuun toteutuminen eli jatko-opiskelupaikka jokaiselle peruskoulun päättävälle. Tulokset ovat nähtävissä vuoden kuluttua. Aloituspaikkojen lisäämisellä haluttiin varautua myös ikärakenteen muutokseen ja uhkaavaan työvoimapulaan. Aloituspaikkoja on varmasti syytä lisätä myös ensi vuonna. Asiassa pitää olla valppaana.
Opiskelijapaikkamäärien lisäämisen ja kasvukeskuksiin kohdentamisen lisäksi koulupudokkaiden määrän kasvua hillinnee tästä vuodesta lähtien hallituksen nuorten syrjäytymisen ja työllisyyden parantamiseen suunnatut uudet panostukset. Mm. nuorten työpajatoimintaa tuetaan aiempaa voimakkaammin, jotta nuorten arjenhallintataitoja ja valmiuksia hakeutua koulutukseen ja työhön voitaisiin parantaa. Lisäksi voimavaroja suunnataan ammattikouluttamattomien nuorten oppisopimuskoulutukseen.
Sosialidemokraattien riveistä on esitetty oppivelvollisuuden ikärajan nostamista kattamaan myös toisen asteen tutkinto. Heidän mielestään tällä, pakolla, puututtaisiin parhaiten koulupudokkaiden määrään. Itsekin kannatan ehdottomasti jatkokouluttautumista peruskoulun jälkeen, mutta oppivelvollisuusiän pidentäminen ei kuitenkaan ole minusta vastaus koulupudokasongelmaan.
Mielestäni opetusministeriön nyt tekemät ratkaisut ovat oikeita. Ongelman purkamisessa on edettävä juuri sellaisin edellä kuvatuin täsmätoimin, joihin vihdoin on ryhdytty. Oppivelvollisuuden laajentaminen käsittämään myös toinen aste olisi paitsi kallista, niin ennen muuta suhteellisesti tehotonta.. Tämän lisäksi on aina huomioitava peruskoulunsa päättävän nuoren henkilökohtainen tilanne. Osa nuorista ei välttämättä ole vielä valmiita valitsemaan tulevaisuuden opiskelualaa ja tarvitsee tuumaustauon. Osa haluaa puolestaan hakeutua työelämään tai matkustaa ulkomaille hetkeksi ennen jatko-opintojen aloittamista. Nämä mahdollisuudet SDP:n esitys poistaisi.
Aina tietyin väliajoin keskusteluun nousee myös ajatus lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhdistämisestä niin sanotuksi nuorisokouluksi. Yleensä tällaisetkin keskusteluavaukset tulevat demarileiristä, niin nytkin. Itse olen aina vastustanut tätä. Kaksi erilaista vaihtoehtoa on ehdottomasti toimivin malli, vaikka sitten osa tekisikin ns. kaksoistutkintoja. Olen tyytyväinen, että myös oma puolueeni kokoomus tyrmää ajatuksen nuorisokouluista ja kehottaa kaikkia ammatillisen- ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä haikailevia tutustumaan länsinaapurimme kokemuksiin.
Ruotsin tulokset ovat masentavia: joka neljäs lukiolainen ei ole valmistunut vielä neljänkään vuoden päästä opintojen aloittamisesta, vaikka valmistumiselle asetettu tavoiteaika on kolme vuotta. Vielä vuonna 1994 yhdeksän kymmenestä ruotsalaisesta lukiolaisesta valmistui kolmessa vuodessa. Ruotsin sosialidemokraattien valtakaudella tekemät koulutuspoliittiset valinnat ovat johtaneet koulutuksen tasolle asetettujen vaatimusten dramaattiseen laskuun. Vaatimuksia on jouduttu muokkaamaan, jotta kaikki läpäisisivät kurssit. Emme kai me tällaista halua?
Ammatillista peruskoulutusta ja lukiota on mielestäni kehitettävä omina kokonaisuuksinaan, sillä molempien antama laadukas ja monipuolinen opetus tuottaa työmarkkinoille erilaisia osaajia, joita yhteiskunta tarvitsee. Sen sijaan eriasia on oppilaitosten hallinnointi – se voi olla, alueen niin hyväksi katsoessaan, koulutuksen kuntayhtymässä ammattikoulun rinnalla. Näin ehkä voimme helpottaa myös kaksoistutkintojen tekoa ja saada myös opetustilat ja henkilöstön osaamisen tehokkaaseen käyttöön.
Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen tutkinnon suorittaminen yhtäaikaa on vaativaa. Tämän varjolla ei kuitenkaa saa joustaa tutkintojen sisällöllisistä tavoitteista. Yhdistelmätutkinnon suorittajien urakkaa voidaan sen sijaan pyrkiä helpottamaan mm. opintojen ohjausta kehittämällä ja räätälöidyillä opiskeluohjelmilla.
Mikäli lukiolaisen tavoitteena on jatkaa opintoja korkea-asteella, on tärkeää, että koulutus keskittyy vahvistamaan nimenomaan yleissivistävää tietopohjaa. Toisaalta, mikäli ammatilliset opinnot muodostuvat liian yleissivistäviksi, ei varsinaiselle ammattiin pätevöitymiselle jää riittävästi aikaa.
Mielestäni lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä voidaan hyvin lisätä mm. hallinnon ja opettajien käytön osalta. Yhteistyötä tulee kuitenkin kaikissa tapauksissa ohjata tarkoituksenmukaisuus. Mielestäni toisen asteen ammatillista koulutusta tulisikin kehittää juuri päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin nuorisokoulut johtaisivat. Suuntana on ammatillisen osaamisen vahvistaminen, koulutuskiintiöiden uudelleenjakaminen ja rahoituksen kannustavuuden lisääminen.
Tässä työssä meillä Hyvinkää-Riihimäen talousalueella on mahdollisuus ottaa nyt askel muiden edelle. Ammatti- ja aikuisopisto yhdistäisi koulutusosaamistamme ja tekisi alueestamme myös koulutuksellisesti yhtenäisen.
Timo Heinonen
kansanedustaja
Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen