Hyvät kirjaston ystävät – kirjallisuuden – sanakäytön ystävät.
Sain vaativan tehtävän. Tehtävän jota hetken aikaa mietin.
Minun toivottiin nimittäin puhuman muutama sana eduskunta ja politiikahuumorista. Aihe on hyvä – hauska. Mutta myös arka.
Mutta ajattelin niin, että tähän taloon mahtuu hymyä ja iloa. Itseasiassa sitä toivon enemmänkin ja siksi uskaltauduin tähän.
Me poliitikot olemme aina olleet huumorin kohteena. Itsevaltiaiden aikakaudella kohteeksti joutumisesta on tullut itseasiassa tavoiteltua ja jopa voidaan puhua mukaan pääsemisestä. Niin kuin Ben Zyckowitch totesi Itsevaltiaiden ansiosta hän on maamme suosituin poliitikko – siis alle viisi vuotiaiden keskuudessa. Niinpä.
***
”Kansanedustajat tahtovat rakentaa sillan sinnekin, missä ei ole edes jokea.”
Tämä vanha sanonta on varmasti monelle voinut tulla mieleen kun viime aikoina on seurannut valtion talousarvion käsittelyä ja lukenut talousarvioaloitteitamme.
Tässä paljon kertova ja aikalailla hyvä alku.
Itseasiassa hauskimmat eduskuntajutut ovat yksinkertaisesti sellaisia, että niitä ei oikein tässä voi kertoa.
On totta, että erilaisessa tilaisuudessa olisi tämän aiheen ympärillä helppokin ilakoida. Vitsejä on kymmeniä Kanervasta, Ahtisaaresta, Halosesta, Pekkarisesta, Sasista ja Jaakonsaaresta. Ja nyt jo yksi minustakin.
Aloin aikanaan kerätä poliittisia vitsejä kokoon. Pian huomasin niiden toisinnot. Sama vitsi nauratti demareita, kokoomuslaisia, keskustalaisia, mutta vain hymyn kohde vaihtui. Näistä olisi helppo ottaa montakin esimerkkiä.
Yhtenä vaikkapa legendaarinen vanha vitsi, jossa koiranpennut muuttuvat kommunisteistä kapitalisteiksi, kokoomuslaisista demareiksi jne silmien avauduttua pariviikkoisina.
***
Vitseillä on kuitenkin pitkät perinteet. Itseasiassa taitava huumori on tässä talossa ollut vallalla aina tai ainakin osan toimesta
Valtion budjetin käsittely on meidän kiireisintä aikaa. Aikanaan yksikamarisen eduskunnan alkuaikoina istunnot joulun alla saattoivat kestää kellon ympäri. Silloinen ensimmäinen puhemies Pehr Evind Svinhufvud sanoikin erään pitkän istunnon jälkeen ymmärtävänsä, miksi kohtalo oli liittänyt hänen sukunimeensä täydennyksen Af Qvalstadt, joka suomeksi siis tarkoittaa tuskan paikkaa. Eduskunnan puhemiehen paikka budjetin käsittelyn yhteydessä oli Svinhufvudin mielestä todellakin tuskan paikka.
Me kansanedustajat tiedämme, kuinka tärkeätä huumori ja nauru ovat silloin, kun istutaan pitkässä ja joskus myös tuskaisessa istunnossa. Svinhufvudilla itsellään oli historian mukaan taipumusta piristää väsyneitä kansanedustajia sillä, että hän saattoi kutsua ääntenlaskijoiksi edustajat Kala, Kuha, Lohi – ja Gädda.
Hymyä aiheutti myös tämän syksyn ensimmäinen täysistuntomme. Suuren salimme äänentoisto oli uusittu ja uudet laitteet hieman takkuilivat. Niin kuin hyvin muistamme puhemies Niinistö tuskasteli laitteiden kanssa ja kysyi: ”Kuuluuko nyt?” Salista vastattiin ”Ei kuulu”. Johon Niinistö totesi: ”Mistä sitten tiesitte vastata”.
Eduskunnan työtavat ovat vuosien aikana muuttuneet, mutta naurua on aina kuulunut istuntosalista. Iloisen naurun vastakohta ei muuten ole suru vaan häpeän tunne. Voi tietysti olla, että edustajat ovat olleet kovia nauramaan juuri sen tähden, koska me emme kai sitten tunne häpeää. Eduskunnan historia tunteekin lukuisia legendaarisia humoristeja ja naurattajia eri puolueista. Mainitsen tässä vain muutamia kansanedustajia varhaisemmilta vuosilta:
Juho Pyy, jolla toisin oli hyvin vaikea asema maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä. Valiokunnan jäsenten mielestä nimittäin edustaja Pyy oli jäävi puhumaan esimerkiksi metsästyslaista.
Martti Peltonen, joka kertoi puhtaan sielunsa likaantuneen eduskunnassa nopeasti, istuihan hänen edessään edustaja Hiilelä, takana edustaja Nokelainen ja vierellä edustaja Kekäläinen.
Tai sitten edustaja Ensio Laine, joka oli myös eräs eduskunnan parhaista välihuutajista. Tästä kerron erään esimerkin. SMP:n eduskuntaryhmä omaksui istuntosalissa 1970-luvulla taktiikan, jossa ryhmän edustaja aloitti puheensa selostamalla, ketkä edustajat muista ryhmistä ovat istuntosalissa juuri sillä hetkellä paikalla. SMP:n kansanedustaja aloitti puheensa: ”Istuntosalissa on melkein tyhjää, kuten niin usein ennenkin. Kiitosta täytyy kuitenkin antaa SKDL:n eduskuntaryhmälle, joka on melko runsaslukuisena paikalla. Mutta nyt … SKDL:n edustajat nousevat ja alkavat poistumaan istuntosalista. Minneköhän he menevät?” Ensio Laineella leikkasi tässä vaiheessa ja hän huusi vastauksen puhujan retoriseen kysymykseen. – Me olemme lähdössä etsimään SMP:n edustajia !
Kansanedustajan on osattava nauraa myös itselleen, sillä tähän tehtävään liittyy niin paljon mahdottomalta tuntuvia odotuksia. Jos kansanedustaja ei osaa nauraa itselleen, hän uupuu ja saattaa palaa loppuun. Eduskunnassa hyvin pitkään istuneita edustajia yhdistääkin nimenomaan huumorintaju. Eräältä tällaiselta kokeneelta edustajalta kuulin vitsin, joka paljasti, kuinka hyvin hän osasi nauraa jopa omalle ulkomuodolleen. Hän oli ollut maatalousnäyttelyssä ja kuuli jälkeenpäin alueradion haastattelun, jossa haastateltavalta kysyttiin, mikä näyttelyssä oli ollut kaikista mieleenpainuvinta:
– Suuren sonnin näkeminen ja kansanedustajan tapaaminen.
Kansanedustajat eivät tietenkään ole ainoastaan vitsien kertojia – vaan myös siis vitsien kohteita. Kansanhuumori kuvaa eduskuntaa ja kansanedustajia joskus lempeästi, joskus hieman ilkeämmin. Moni teistä on saattanut kuulla vitsin miehestä, joka yritti jättää ruostuneen polkupyöränsä eduskuntatalon eteen. Poliisi tuli hänen luokseen ja sanoi kohteliaasti:
– Et voi jättää pyörääsi tähän. Tänne tulevat kansanedustajat.
Mies vastasi: – Mä otan riskin. Pyörä on lukittu.
Tämä vitsi itse asiassa paljastaa huumorin ja naurun poliittisen arvon. Poliittisen totalitarismin erilaisiin muotoihin liittyy aina vakavuus – nauru sen sijaan on hyvin syvällisellä tavalla demokraattista. Ei ole sattumaa, että erilaisissa diktatuurivaltioissa on ollut kiellettyä julkisesti esittää satiiria poliittisista johtajista ja heidän heikkouksistaan.
Huumori poliittisista johtajista kuuluu nimenomaan demokratiaan, sillä nauru osoittaa ihmisten – niin tavallisten kansalaisten kuin päätöksentekijöidenkin – olevan perimmiltään samanarvoisia. Kansanedustajista kerrotut vitsit muistuttavat meidän olevan kansan kaltaisia: yhtä inhi-millisiä ihmisiä heikkouksinemme ja vahvuuksinemme.
Kun kansanedustajille ei enää naureta, siinä vaiheessa meidän täytyykin olla huolissamme demokratiamme tilasta.
Mutta kuitenkin… Se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa. Näin totean kotisivuillani jonne olen koonnut ihmisten lähettämiä, lehdistä poimittuja ja nyt myös eduskunnan kuppilassa kuulemiani vitsejä.
Politiikkaa käsitteleviä vitsejä on paljon. Sivuillani on nyt jo 222 poliittista vitsiä.
Kaikki muistavat vanhat tutut presidentti-vitsit ja hauskoja ovat monet muutkin. Ne löytyvät sivuiltani.
Päätin myös niin, että ei taida kukaan vielä olla kerännyt poliittisia vitsejä kirjaksi, mutta tehdään me se. Jos sinulla on hyvä vitsi niin laita se tulemaan meille.
Lisäämme sivulle vain hauskoja, fiksuja ja mukavia vitsejä. Ei vitsin ole tarkoitus aiheuttaa mielipahaa vaan vain mielihyvää. Hymyä.
Kysyn myös sivuilla; Ai onko minusta jo olemassa vitsiä? Varmasti on, mutta itse en vielä ole kuullut. Ensimmäinen kun tulee niin lupaan nauraa.
Pariviikkoa sitten se tuli. Ensimmäinen vitsi minusta. Taitaa olla toisinto tämäkin? Mutta kansanedustajaystäväni Ben Zyskowicz kertoi tämän tehdessään yllätysvierailun (myös minulle) Vuoden Hämäläisen Kylän Lopen Joentaan kylän eduskuntavierailun kahvitilaisuuteen 16.11.2007. Ben kertoi luonnollisesti ”tositarinana” seuraavan…
—————
– Kansanedustaja Heinonen on aloittanut eduskuntauransa reippaasti. Hän on pitänyt jo useamman puheenkin. Ensimmäinen puhekin oli oikein hyvä ja jouduin itse pyytämään sen jälkeen myös vastauspuheenvuoronkin. Vastauspuheenvuorossani totesin, että edustaja Heinosen puhe oli hyvä – siinä oli sekä uutta että kannatettavaa. Ainoa heikkous oli se, että se mikä oli kannatettavaa ei ollut uutta ja se mikä oli uutta ei ollut kannettavaa.
——————–
Niin ja jos olin aiemmin luvannut, että nauran niin nauroin ja nauroi koko vierasryhmänikin. Kiitos Ben. Muistan.