Pääsiäisviikonlopun piirijohtajien kirje on aiheuttanut syystäkin hämmennystä kokoomuksen piirissä ja muutenkin. Kirjeellä haettiin sen tekijöiden ja allekirjoittajien mukaan työrauhaa valtiovarainministeri Alexander Stubbille. Tämä työrauha-kysymys ehkä eniten aiheuttikin ihmetystä. Eduskuntaryhmältä on nimittäin tullut ainakin minusta poikkeuksellisen vahva tuki puolueemme puheenjohtajalle ja Juha Sipilän hallitusohjelman toteuttamiselle. Arvostelua ja pettymystä on aiheuttanut vain se, että osasta yhdessä sovittua on lipsuttu ja tavoitteisiin pääseminen on takkuillut. Äänenpainot eduskuntaryhmästä ovat olleet minusta mieluummin erittäin tukea antavia ja jopa toimenpiteitä vaativia kuin työnteolta ja päätöksenteolta pohjaa pois vetäviä. Siksi minusta työrauha-keskustelu on ihmeellistä.
Eduskuntaryhmässä on totta kai ollut kipuilua kohtuuttomien koulutusleikkausten takia. Ymmärrän sen hyvin enkä itse varsinkaan olisi sellaisiin ryhtynyt. Nyt kuitenkin pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus on niihinkin päätynyt eikä edes niitä ole kokoomusryhmämme ollut kaatamassa. Voisi sanoa, että olemme oikeastaan vain monet kaivanneet sitä, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni, sitä noudatetaan ja sen kaikki päätökset toteutetaan ja tässä vetovastuu pitäisi olla hallituksen pääministerillä.
Hallitusohjelmassa talouden ns. suuri kuva kirjattu näin: ”Julkisessa taloudessa tulot ja menot ovat tasapainossa. Emme elä velaksi. Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen, vahvaan yrittäjyyteen ja omistajuuteen sekä koko Suomen voimavarojen hyödyntämiseen.”
Pitkällä aika välillä koko 10 miljardin kestävyysvaje saadaan kurottua umpeen vain sillä, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni. Siinä hallitus sitoutuu 4,5 miljardin euron julkisen sektorin suorien säästötoimien lisäksi myös 3 miljardin euron rakenteellisiin säästöihin SoTe-uudistuksella sekä siihen liittyvällä tuottavuuden kehittämishankkeella. Lisäksi sovittiin, että kuntien tehtäviä karsitaan miljardilla eurolla. Tästä toki hallitus on jo lipsunut – kasaan piti saada 400 miljoonaa säästöjä ja tuntuu sekin nyt kaukaiselta. Loppu 1,5 miljardia euroa piti tulla yhteiskuntasopimuksen mahdollistamalla työllisyyden ja kasvun paranemisella tai vaihtoehtoisesti ehdollisilla lisäleikkauksilla. Tavoitteesta jäätäneen jälkeen ja ehdollisista leikkauksista ollaan luopumassa. Hallitusohjelman punaisena lankana on työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin monella työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistävällä toimenpiteellä. Tästä pitää pitää kiinni ja siitä, että maamme velkaantuminen taittuu ja pääsemme kasvu-uralle.
Itseasiassa kunninahimoinen hallitusohjelma lopulta mittaa nykyisen hallituksemme ja sen ministereiden onnistumisen tai epäonnistumisen. Tarvitaan päätökset täydentävistä toimista talouden tasapainottamiseksi, Sote-ratkaisun ja aluehallinnon uudistamiseksi ja yhteiskuntasopimuksen toimeenpano. Tämän jälkeen on johtopäätösten aika.
Tuki siis tälle työlle löytyy ja olen varma, että tuki löytyy kesäkuun puoluekokouksenkin jälkeen nykyhallituksessa jatkamiselle puheenjohtajasta riippumatta – kunhan hallitusohjelmaa noudatetaan.
…
Kello 12.22 ja istun eduskunnan työhuoneessa. Aamulla puolustusvaliokunnan kokous mm. Suomi-Ruotsi -puolustusyhteistyön ja Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa. Nyt hieman taukoa päivällä kokouksista ja sitten Valtion Liikuntaneuvoston puheenjohtajiston kokous Tapio Korjuksen johdolla ja täysistunto. Tänään keskiviikkona vielä poikkeuksellisesti myös Lopella kunnanhallituspäivä. Pääsiäinen siirsi kokouksen maanantailta keskiviikolle ja tänään käsittelyssä mm. tilinpäätöksemme ja myös jäteasiat. Jälleen kerran. Palaan niihin illalla.
…
Kello 21.03 ja kotona. Tänään päivä siis iltapäivän ja illan osalta Lopen asioiden parissa. Lopen kunnan tonttimarkkinointi sai hienoa vauhtia Sirpa Hopearuohon valtuustoaloitteesta. Tonttiale on poikinut nyt jo neljä tonttikauppaa ja yksi kauppa on parhaillaan tekeillä ja yksi tontti on varattu ja kyselyjä on hyvin. Tonttikauppamme on ollut pitkään aivan jäissä ja nyt näyttää kampanjan hieman herättelevän rakentamista. Se tulee näkymään myös työpaikoissa Lopella ja toivottavasti loppilaisten yrittäjienkin kassavirrassa.
Vielä siis ehtii ostamaan aletontin Lopelta. Kannattaa pitää kuitenkin kiirettä sillä näitä aletontteja on nyt vain 10 000e, mutta niin että voit vapaasti valita vaikka sen kalleimman tonttimme tai suurimman tonttimme jos haluat ja hinta nyt vain 10 000 euroa.
Lopen kunnan tilinpäätös hyväksyttiin tänään. Ilman veronkorotusta vuosi 2015 olisi ollut jo miinusmerkkinen. Vuodelle 2015 tehty veronkorotus toi vajaan 600 000 euroa lisätuloja. Sen turvin tilinpäätös pysyi positiivisena. Tilikauden tulos näin 539 000 euroa eli yli 1,1 miljoonaa euroa parempi kuin talousarviossa. Toimintatuotot ylittivät talousarvion 3,3% ja toimintakulut 1,7%. Sote oli lähes 800 000 euroa parempi kuin budjetissa. Vuosikate oli reilu 2,3 miljoonaa euroa ja se kattoi poistot mutta ei kuitenkaan riittänyt suurten investointien määrään. Kunnan lainakanta kääntyi siis näin nyt hienoiseen nousuun ensimmäisen kerran vuoden 2009 jälkeen. Lopen kunnan lainamäärä on 1 974 euroa asukasta kohden. Se on kuitenkin selvästi alle maamme keskiarvon eli 2 793 euron. Mutta myös tänä vuonna suuri investointivuosi käynnissä ja vielä ensi vuonnakin eli velkataakkamme tulee nousemaa vielä jonkun verran. Olemme investoinneet keskiarvona 2000-luvulla vuosittain yli 3 miljoonaa euroa. Viime vuonna investoimme melkein 4,5 miljoonaa euroa ja tänä vuonna investoimme yli 6 miljoonaa euroa. Mutta näillä rahoilla olemme laittaneet päiväkotimme kuntoon, rakentaneet uusia kouluja ja rakennamme paraikaa koulu/esiopetustiloja yhtaikaa Launosiin ja Läyliäisiin. Isoja investointeja, mutta lapsissahan on tulevaisuutemme.
Tase näyttää nyt 11,2 miljoonaa euroa ylijäämää aiemmilta vuosilta. Tunnusluvut siis hieman heikkenivät viime vuonna, mutta ovat edelleen vertailukelpoisia vastaaviin kuntiin. Kriisikunnan merkeistä täyttyi nyt yksi eli tulovero-% eli se meillä yli 0,5% korkeampi kuin maan keskiarvo.
Tässä nyt lyhyesti taloutemme lukuja viime vuodelta. Tämä vuosi alkanut myös kohtuullisen hyvin. Maaliskuun verotilitys oli 3,3% parempi kuin viime vuonna. Alkuvuoden aikana verotulojen kasvu on kaikkiaan ollut 4,0% kun koko maassa samaan aikaan 2,2%. Mutta jälleen ilman veronkorotusta olisimme miinuksella. Myönteistä myös se, että nyt työttömyysluvutkin pitkästä aikaa laskussa meillä. Työttömyysaste meillä Lopella oli helmikuussa 8,7%, mikä oli ELY-keskuksen eli koko Hämeen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,8% matalampi kuin vuotta aiemmin.
Vastaan mielelläni kotikuntaanikin koskeviin kysymyksiin eli rohkeasti vain yhteyttä talous ja muissakin asioissa. Nyt hieman iltapalaa ja nukalääkettä. Niiskuttaja nukkumaan.