Eduskunta kuntoilee Rappuremmissä Kansanedustaja Timo Heinonen ilmoittautui mukaan

Uutiset, perjantaina 20.03.2009

Eduskunnassa aloitettiin torstaina Rappuremmi-kampanja. Idean isä, kansanedustaja Kari Uotila kertoi, että kyseessä on hyötyliikuntakampanja, jonka avulla kehotetaan kansanedustajia ja eduskunnan työntekijöitä valitsemaan hissin sijasta portaat. Halukkaat voivat myös ilmoittautua mukaan kampanjaan, ja luvassa on myös kampanjasta kertovat pinssi.

Hankkeen suojelija ja kampanjan avannut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kehui Rappuremmiä innovaatioksi. Kampanjan avauksessa halukkaat kiipesivät puhemiehen johdolla eduskunnan marmoriportaita viidenteen kerrokseen, jossa oli tarjolla mehua. Myös eduskunnan kuuluisa Pater Noster- hissi oli pysäytettynä kampanjan avauksen aikana.

Kansanedustaja Timo Heinonen osallistui myös kampanjan avaukseen ja liittyi mukaan Rappuremmiin.

– Tämä on hieno avaus, ja toivotaan, että mahdollisimman moni lähtee talkoisiin mukaan. Portaiden käyttö on paitsi kuntoliikuntateko, myös ympäristön kannalta hyvä asia. Tällainen kampanja olisi oivallinen myös muille työpaikoille.

– Itse olen jo kuulunut Tabermannin Tommyn kanssa rappuremmiin jo ennen koko ryhmän perustamista. Eli meitä rappujen käyttäjiä on ollut jo ennenkin, mutta toivotaan että nyt saamme lisää hyötyliikkujia. Kaikki mahdollisuudet liikkua duunissa kannattaa aina hyödyntää, totesi Timo Heinonen.

Kommentit