Syyskuun loppu ja se tarkoittaa budjettityötä eduskunnassa.
Eduskunnan suuressa salissa aloitettiin tänään vuoden 2025 talousarvion lähetekeskustelu. Aamulla jo kävimme ns. ennakkokuulemisessa kokonaisuutta läpi valtiovarainministeri Riikka Purran johdolla ja Valtiovarainministeriön johdon kanssa. Massiivinen kokonaisuus ja onneksi nyt pikku hiljaa myös valoa alkaa näkyä putken päässä. Mutta todellakaan ei vielä voi juhlia eikä edes hengähtää. Maamme velkaantuminen on niin vaikealla tasolla, että vaikeita aikoja on edessä ainakin koko tämä vaalikausi ja uskoisin, että myös ainakin vielä seuraava vaalikausi.
Vuoden 2025 talousarviossa valtion menot ovat 88,8 miljardia euroa ja tulot 76,6 miljardia euroa, jolloin budjetti on 12,1 miljardia euroa alijäämäinen. Budjetin loppusumma on siis vain 0,8 miljardia euroa enemmän kuin tälle vuodelle on budjetoitu mukaan lukien jo myös toinen lisätalousarvio. Tiukalle siis tässä vedetään. Mutta tämä pieni menojen kasvu johtuu pääasiassa hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistuksesta, joka vie noin 1,4 miljardia euroa sekä lakisääteisistä ja sopimusperusteisista indeksitarkistuksista, joihin tarvitaan rahoitusta 1,8 miljardia euroa. Mutta sitten toki samaan aikaan menoja vähentävät hallitusohjelmassa ja julkisen talouden suunnitelmassa sovitut uudistukset ja säästöt, jotka pienentävät menoja noin 1,8 miljardilla eurolla.
Alun perin siis Säätytalolla hallitusneuvotteluissa sovimme ja sitouduimme vahvistamaan julkista taloutta 6 miljardilla eurolla, ja kevään kehysriihessä sitten päätimme vielä 3 miljardin euron lisäsopeutustoimista. Nyt sitten tässä ensi vuoden talousarviossa toteutamme näitä aiemmin tekemiämme yhteensä noin 9 miljardin euron sopeutustoimis ja päätöksiä, eikä nyt käsittelyyn tullut esitys sisällä päätöksiä uusista sopeutustoimista. Mutta toki tänäänkin tuli selväksi, että olemme myös valmiita nopeastikin reagoimaan tarvittaessa korvaavilla toimenpiteillä, mikäli kokonaisuus uhkaa jäädä tavoitellusta tasosta tai toisaalta, jos tilanne muuten vaatii lisää toimia. Vaikeahan tämä tilanne kaiken kaikkiaan on.
Meidän on nyt sitten määrä eduskunnassa hyväksyä vuoden ensi vuoden talousarvio täysistunnossamme joulukuussa, jolloin teemme siis lopulliset päätökset valtion budjetista.
Päivään mahtui toki Puolustusvoimain komentaja kenraali Janne Jaakkolan monttukuuleminen puolustusvaliokunnan kanssa ja myös lyhyt palaveri syksyn talousjuttujen taustoista. Niin ja vietetäänhän tänään myös seurapaitapäivääkin. Seurasydän siis sykkiin!