Eduskunnan toimintatavat eivät saisi elää omien tarkoitusperien mukaan? – Joskus ne tuntuvat paremmilta kuin toisinaan

Blogi, perjantaina 14.05.2021

Eduskunta on ajautunut erikoiseen konkeloon.

Perussuomalaisten, minusta hyvin kyseenalainen ja epäterve, jarrustuskeskustelu on ajanut eduskunnan erikoiseen tilanteeseen. Eduskunnan puhemiehistö näyttää olevan keskinäisessä epäluottamusasennossa ja myös eduskuntaa vaivaa muutenkin ennen näkemättömän suuri luottamuspula. Tämä kaikki on osaltaan ajanut eduskuntaa nyt tekemään nopeita ja todennäköisesti myös aikalailla kestämättömiä päätöksiä tilanteen ratkaisemiseksi.

Ensin puhemies hyllytti oppositota edustavan puhemiehen. Nyt keskusteluja on johdettu vain kahden hallituspuolueita edustavan puhemiehen johdolla ja tämä on enemmän kuin huolestuttavaa. Seuraavaksi eduskunnassa tehtiin samaisten puhemiesten johdolla uusi tulkinta ns. ainoassa käsittelyssä olevien asioiden pöydällepanoista. Aiempi käytäntö oli ollut tuo minkä eilenkin kirjoitin eli yhden kerran asia jää automaattisesti pöydälle ja seuraavilla kerroilla, kun pöydälle panoa esitetään, niin eduskunta ensin äänestää siitä, että jätetäänkö asiaa lainkaan pöydälle ja vasta sen jälkeen päättää mihin istuntoon, jos enemmistö on pöydällepanon kannalle päätynyt.

No, nyt entinen jo pitkään eläkkeellä ollut eduskunnan pääsihteri Seppo Tiitinen oli antanut ohjeen, että ”vain kerran voi pöydätä”. HS kertoi 12.5.2021, että ”Tiitinen oli Paavolan mukaan tänään kertonut eduskunnan kanslialle, että vakiintuneen tulkinnan mukaan asian voi jättää pöydälle vain kerran”. Maija-Leena Paavola on siis eduskunnan nykyinen pääsihteeri. Miksi ihmeessä entiseltä pääsihteeriltä tällaista asiaa piti edes kysyä ja mitähän muuten mahdettiin kysy? Näyttäisi tuo Tiitisen vastaus koskeneen ehkä kuitenkin vain normaaleja asiankäsittelyjä eikä siis näitä ns. ainoassa käsittelyssä olevia asioita? Olisikohan hieman nyt epätarkasti kysytty ja saadulla vastauksella vedetty viivoja suoriksi?

Viime yönä sitten PS esitti asiaa uudelleen pöydälle. Varapuhemies ei äänestystä kuitenkaan suorittanut aiemmin Tiitisen ”lausunnon” pohjalta tehdyn linjauksen mukaisesti ja tämän jälkeen perussuomalaiset vaativat puhemiehen ratkaisun alistamista perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Nyt hetki sitten näytti tulkinta jälleen muuttuneen. Nyt ainoassa käsittelyssä olevan asian voisikin jättää kaksi kertaa pöydälle?

Mitä ihmettä? Mistä tällainen kaksi kertaa nyt keksittiin? Perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiainen jo aiemmin twiittasi, että ”Eduskunnan työjärjestys 57 §: ”[Työjärjestyksen 55 § mukaisessa ainoassa käsittelyssä] asia pannaan – – kannatetusta ehdotuksesta kerran pöydälle. Muutoin asia pannaan pöydälle, jos eduskunta niin päättää.” Hän myös twiitissää edellytti, että perustuslakivaliokunnan tulkittavaksi on nyt saatava tämä kysymys, että rajataanko tässä pöydällepanojen määrää? Ei siinä aikanaan sanota, että kaksi kertaa.

Rautiainen vielä jatkoi, että ”PL 42 §: Jos eduskunta ei tyydy puhemiehen menettelyyn olla ottamatta asiaa käsittelyyn, asia lähetetään PeViin, jonka on viipymättä ratkaistava, onko puhemies menetellyt oikein. PeV kuullee asiassa asiantuntijoita ja sen puhemiehen toiminnasta esittämä tulkinta sitoo eduskuntaa.”

Eduskunnassa on aivan uskomaton härdelli päällä paraikaa kello 13.45. Istunto alkoi vartti sitten ja nyt jo istunto menossa tauolle. Tämä on häpeäksi kaiken kaikkiaan koko eduskunnalle ja parlamentarismille.

Enkä nyt todellakaan anna minkäänlaista tukea tälle perussuomalaisten puherumballe. Olen vain itse huolissani siitä miten eduskunnan arvovallan käy ja toimintapojen, jos käytäntöjä muutetaan aina vain omien tarkoitusperien mukaan. Nyt eduskunta keskeytti istunnon. Ei näytä kukaan tietävän miten asioiden pitäisi edetä?

Eduskunnan toimintatavat ei saisi elää omien tarkoitusperien mukaan? – Joskus ne tuntuvat paremmilta kuin toisinaan

Näin se on ollut monet kerrat näiden omienikin 14 kansanedustajavuoden aikana. On pitkiä puheita pidetty ennenkin niin demareiden kuin muidenkin toimesta. Ja joskus äänestetty keskellä yötä ja joskus aamuyölläkin. Ei sääntöjä pidä muuttaa silloin, kun ne eivät pelaakaan ns. omaan pussiin.

Päivät ovat politiikassakin perätysten.

Kello 21.33 ja eduskunnassa Perussuomalaiset jatkavat puhemaratonia. Eilinen puhemiesten linjaus muuttui ja tänään äänestettiin jälleen pöydällepanosta ja uskoisin, että yöllä tulee vielä uusikin esitys. PS varmasti koeponnistaa kestääkö enintään yhdestä äänestyksestä 1+1 -malliin muuttunut linjaus? Itse en usko, että kestäisi sillä eduskunnan työjärjestys kyllä tukee varsin selvästi sitä, että äänestysten määrää ei ole rajattu. Saa nähdä.

Ensi viikolla keskustelu kuitenkin tältä osin tauokoaa, kun yksi päivä menee meidän välikysymyksen parissa. Mutta katsotaan nyt kestääkö Perussuomalaisten turnauskestävyys.

 

 

Kommentit