Olin toki varautunut pidempäänkin. Itseasiassa kellonympäri piti mennä, mutta puheenvuorot alkoivat loppua poissaolojen takia ja näin puhemies sitten keskeytti istunnon puoliyhdeksän aikaan. Näin hän piti keskustelun hengissä tekohengittämällä huomiseen. Taas kun tv-kamerat käyvät niin varmasti puhujiakin ilmaantuu 🙂 Tämä itseasiassa nyt valitettava kehityssuunta eduskunnassa. Tällä kaudella on ns. vastauspuheenvuorot estetty puhemiesten toimesta käytännössä täysin ja tämä on poistanut iltojen hyvät keskustelut ja debatoinnin. Nyt homma pyörii vain puhemiehen käsikirjoittamana tv-kameroiden edessä ja se aito ja oikea keskustelu on loppunyt. Illat sitten vain monien kohdalla niitä ääneen luettuja aineita. Nekin onneksi hyviä ja arvokas osa parlamentin työtä, mutta kaipaan itse viime kaudelta niitä hyviä väittelyjä ja vasta-argumentointeja keskusteluihin. En tiedä on se edes ihan eduskunnan ja kansanedustajien rajoittamattoman puheoikeudenkaan kannalta oikein estää kategorisesti koko debatointi ja vastauspuheenvuorot?
Tänäänkin istui itse ja odotin puheenvuoroa istunnon alussa kun pääministeri ja muut ministerit olivat paikalla. Kolme tuntia meni, mutta enpä puheenvuoroa saanut. Kolmen valiokunnan jäsenenä ja toisenkauden kansanedustajana luulisi sen minullekin kolmen tunnin aikana kuuluneen. Mutta puhemiehellä täysi oikeus jakaa puheenvuorot haluamallaan tavalla. Tähän on tyytyminen.
Onneksi kuitenkin illalla sitten pääsin puhumaan. Ja ei minua haittaa vaikka tv-kamerat eivät käsikään. Puheenvuorot löytyvät netistä kokonaisuudessaan ja ne voitte kurkata täältäkin Eduskuntatyö-linkin kautta. Tänään itse puhuin mm. valtion talouden isosta kuvasta ja velkaantumisen taittamisesta, mutta myös koulutuksesta ja puolustusvoimistakin. Huomenna sitten jatkamme ja etenemme ministereiden puheenvuorojen kautta. Silloin pitäisi puheenvuorot ainakin ulkoministeriön, puolustusministeriön ja ympäristöministeriön kohdalla minullekin tulla. Katsotaan tuleeko.
Päivän aikana keskustelutti myös Vihreiden todennäköinen oppositioloikka ennen eduskuntavaaleja. Itse olen varma, että näin lähellä vaaleja Vihreät lähtevät vaikka aiemmin ovatkin olleet joustavia ydinvoimalupienkin kanssa. Tämän jälkeen hallituksen ja opposition puntit käytännössä tasan, mutta uskon, että silläkin eteenpäin päästään. Ja voi olla ihan hyväkin, että keskustelu myös eduskunnassa tämän myötä eri asioista lisääntyisi jo ennen esityksiä. Jos Vihreät pois hallituksesta lähtevät niin sen jälkeen kannattaa myös muutama jo tehtykin ratkaisu uudelleen miettiä. Palataan niihin myöhemmin kuin myös vapautuvien ministerisalkkujen jakoon. Itse näkisin järkevimmmäksi jakaa nyt vapautuvat tehtävät olemassa oleville ministereille. Esimerkiksi maatalousministeri Petteri Orpo voisi hyvin hoitaa myös ympäristöministeriön salkun ja omistajaohjauksen voisi liittää esimerkiksi SDP:n Antti Rinteelle. Heiltä tullut pitkään arvostelua valtion omistajaohjauksesta ja nyt olisi hyvä paikka antaa heille mahdollisuus hoitaa sitä. Katsotaan nyt sitten kun asiat ratkeavat, mutta ehdottomasti nyt kannattaa tässäkin säästää ja myös säästää sitten avustaja ja valtiosihteerikin postit.
Aamulla meillä oli vielä ympäristövaliokunnan ja puolustusvaliokunnankin kokoukset, mutta loppuviikko mennään sitten vain istuntojen parissa.
….
Kello 21.51 ja juuri kämpille. Kellon ympäri mentiin nyt ihan reilustikin. Mutta en valita. Mukavaa työtä ja hienoja työkavereita. Tänään keskustelut siis illalla jatkuivat mm. poliisiasioiden ja oikeuasioiden parissa ja sitten vielä pari tuntia yleiskeskusteluakin. Huomenna hallitus tekee sitten ratkaisun Fennovoiman suhteen. Itse suhtaudun ydinvoimaan myönteisesti. Nyt kuitenkin haluan kuulla huolella Fennovoiman muuttuneen hakemuksen asiantuntijat ja nimenomaan Venäjä-omistuksen takia ja myös omistuksen suomalaisen enemmistön varmistamisen suhteen. TVO:lle itse näyttäisin heti vihreää valoa kuten myös Fortuminkin luvalle. Toivottavasti se saadaan myös eduskuntaan vielä tällä kaudella.
Itse uskon, että huomenna SDP tukee Fennovoimaa ja se lupa etenee eduskuntaan. Antti Rinteen johdolla SDP:stä on tullut aktiivinen ydinvoiman ajaja ja puolustaja ja mielenkiintoista nähdä kuinka moni asettuu puheenjohtajaa ”vastaan”. Miten sitten TVO:n kanssa käy niin se jäänee pöydälle. Rinne ei ole ehtinyt kuulemma tutustua hankkeeseen ja hän haluaa lisäaikaa faktojen läpikäyntiin. Hyvä niin ja näin ollen se olisi sitten valtioneuvoston käsittelyssä ensi viikolla. Mutta nyt luovutan. Muutama tunti unta ja sitten taas takaisin eduskuntaan.