Tänään Lopella saamme esitellä ensi vuoden talousarviomme valtuustolle. Sen valmistelu on sujunut poikkeuksellisen hyvässä hengessä niin kuin koko tämä nyt päättyvä nelivuotiskausikin. Otimme kovan tehtävän itsellemme neljä vuotta sitten. Päätimme, että kuntamme konkurssitie ja tie kriisikunnaksi pitää pysäyttää ja talous laittaa tasapainoon ja velkamäärä laskuun.
Aloitimme työn kunnanhallituksessa Harri Nurmon johdolla ja itse sain tehtävän vedettäväkseni kaksi vuotta sitten. Kunnanhallituksen puheenjohtajuutta minulle tarjottiin ja kun tilanne näytti todella pahalta niin päätin ottaa työteliään tehtävän ja vaikean tehtävän vastaan. Nyt kun katsoo aikaa taaksepäin niin täytyy ja voi olla vain tyytyväinen. Yhteistyö on sujunut mitä parhaiten niin kunnanhallituksessa kuin johtavien virkamiestenkin kanssa kuin myös kuntamme sitoutuneen henkilökunnan kanssa. Ilman tätä kolmea tukipilaria ei työ olisi millään onnistunutkaan. Kuntamme talousjohtaja Pekka Leppänen on tehnyt kunnanjohtaja Karoliina Viitasen kanssa erinomaista työtä ja myös koko johtoryhmä on sitoutunut tähän. Ja tätä työtä on tukenut sitten hyvin vastuullinen luottamushenkilöjoukkomme ja ennen muuta henkilöstömme joka on sen itse arjen kovan työn tehnyt ja ajoittain todellakin tiukoilla. Haluan siis julkisesti kiittää heitä ja teitä kaikkia.
Tehtävässämme olemme yhdessä onnistuneet. Kuntamme valkataakka lyheni viime vuonna, se lyhenee tänä vuonna ja olemme valmistelleet myös ensi vuoden budjetin niin että Lopen kunnan velkamäärä vähenee. Näin siis siitäkin huolimatta, että me emme korota mitään veroja ja lisäksi lisäämme henkilökuntaa niin ikäihmisten kuin nuortenkin palveluihin ja vielä investoimmekin erittäin vahvasti. Paketti on siis hyvin kasassa. Ja uskallan jo tässä vaiheessa luvata, että tämän päättyvän vuoden tilinpäätöskin tulee olemaan mitä parhain.
Nämä yhdessä antavat uudelle kunnanhallitukselle ja ennen muuta sen uudelle puheenjohtajalle hyvät ja erinomaiset lähtökohdat työhönsä. Ja toivon todella, että ”laivaamme” johdetaan jatkossakin niin, että emme enää kuntaamme kriisikunnan tyrskyihin laske. Vastuullisuutta siis tarvitaan tulevaltakin kunnanhallitukselta.
Työteliäs tulee olemaan myös alkavakin kausi. Vaikka nyt taloutemme on kunnossa ja sen kanssa helpompi elää. Kunhan vastuullisuus säilyy ja talouden tasapainoa ja velkaantumisen vähentämistä pidetään arvossaan. Mutta työtä tulee teettämään aivan valtavasti sote-asioiden ratkaisu ja myös kuntarakenteen selvitykset. Niissä erityisesti tulevan kunnanhallituksen puheenjohtajan työpanos tulee olemaan merkittävä ja hän on paljon vartijana. Epäonnistuminen näissä tarkoittaa kyllä ehdottomasti kuntamme palveluiden heikentymistä ja siksi aikaa ja tarmoa ja osaamista pitää olla riittämiin. Siinä ei kokouspäivät lopu kun ratkaisuja haetaan. Mutta olen varma, että nytkin kh:n johtoon löytyy osaava ja aikaansa antava puheenjohtaja. Itseasiassa se on Lopen kannalta ensiarvoisen tärkeää ja ainoa vaihtoehto.
Ensi vuonna tulemme tai oikeastaan jo tänä vuonna tulemme aloittamaan uuden esiopetustalon rakentamisen kirkolle. Talo tulee todellakin tarpeeseen ja siksi sen halusimme tehdä jopa hieman suunniteltuakin nopeammin. Talo tulee palvelemaan esioppilaita ja isompia päivähoitolapsia jo alkavan vuoden aikana. Sen lisäksi budjettimme sisältää rahat Vanhakosken uuden asuinalueen rakentamiseen ja moneen muuhun. Ja tuleviksi vuosiksi olemme suunnitelleet ensi vuonna suunnittelutyön kautta aloitettavaksi Launosten koulun suuren remontin, laajennuksen ja esiopetustalon rakentamisen. Ja sen perään tulemme tekemään vastaavaa Läyliäisiin. Kasvumme siis näkyy näin.
Tänään illalla käymme vielä keskustelun muutamasta ykistyiskohdasta budjetissa. Kunnanhallitus suhtautui mm. myönteisesti perusturvan esittämään hankkeeseen vanhustenhoitoon. Sen tavoitteena olisi tukea henkilöstöä aiempaa paremmin ja näin puuttua ennaltaehkäisevästi mm. sairauspoissaoloihin. Olen ymmärtänyt, että perusturva on vielä etsinyt kunnanhallituksen jälkeen ratkaisua resurssihenkilökunnan palkkaamiseen ja toivottavasti tässä asiassa voisimme löytää ratkaisun vielä tänään. Se olisi hieno ja tärkeä lisä vanhustenhoitoomme.
Myös muutamaa muuta kohtaa vielä keskustellaan, mutta toivottavasti niin, että budjetti säilyy ensi vuodellekin vakaalla pohjalla ja velkataakkamme pienenee ja talous on tasapainossa. Näin uskon.
Mutta palaan budjettiin kokouksen jälkeen ja tänään käsittelyssä myös muutamat aloitteet joiden parissa ehkä vielä syytä ainakin minusta jatkaa työtä.
…
Kello 21.49 ja valtuuston päätöstilaisuudesta kotiin. Kaunis kiva pieni juhla viimeisen valtuuston kokouksen jälkeen. Hieman musiikkia, hyvää ruokaa ja ennen muuta pois jäävien luottamushenkilöittemme muistamiset. Pitkiä ja upeita uria monta joista ehkä tässä syytä mainita ainakin vasemmistoliiton Vilho Tuomen 20 vuoden ura valtuutettuna ja minun kovasti arvostamieni Saija Grönholmin, Pirjo Huhdan, Marika Tuderin, Anne Hakkaraisen, Harri Korhosen työ kotikuntamme hyväksi. Tehneet työtään valtuustossa oman aikansa, mutta hyvällä hengellä ja yhteishengellä. On ollut kiva tehdä vaikka on ollut vaikeitakin asioita. Oli myös hienoa aikaa aikanaan kääntää Loppi-laivaa myötätuuleen Harri Nurmon toimiessa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Teki työtä täysillä ja hyvällä keskustelevalle yhteishengellä. Ja tykkäsin myös useamman valtuustokauden tehdä työtä Polonin Ritvan kanssa. Ritvakin nyt jäi näissä vaaleissa pois.
Mutta moni hieno ystävä jatkaa. Tässä työssä jos missä oppii arvostamaan erilaisia tekijöitä. Ja minä ennen muuta sitä, että osaa myös joskus jäädä vähemmistöön ja rakentaa luottamusta. Valitettavasti aina joskus muunkinlaisia mukaan tulee. Mutta toisaalta äänestäjät aina päättävät millaisella joukolla tätä työtä tehdään.
Iso kiitos myös tämän valtuustokauden kunnanjohtajalle Karoliina Viitaselle. Hän on ollut ehdottoman nappi valinta meille Lopelle. Aikanaan olin häntä valitsemassa jo kuntamme hallintojohtajaksi ja samantien houkuttelemassa myös kunnanjohtajaksikin kun Voitto Saranevan jälkeen kuntamme johtoon tullut Ilkka Salminen suuntasi suurempaan kaupunkiin. Mutta iso kiitos kuuluu tämän valtuustokauden alusta myös Voitolle. Hänen kanssa sain tehdä 12 vuotta työtä luottamushenkilönä ja nekin olivat hienoja ja opettavaisia aikoja.
Ai mitä tänään päätimme…
Niin joo… valtuustokin meni. Ja erittäin hyvässä yhteishengessä. Vain kaksi pientä muutosta isoon kokonaisuuteen ja itse olin tyytyväinen lopputulokseen. Arvostan sitä todella, että valtuustokin ottaa vastuuta ja antaa myös äänensä kuulua. Me emme kunnanhallituksessa löytäneet lain kestävää mallia vanhustenhoidon lisähenkilökunnan palkkaamiseen määräaikaisiin varahenkilösuhteisiin. Mutta tänään valtuusto teki vahvan arvovalinnan ja lisäsi kaksi pysyvää hoitajaa vanhustenhoitoomme. Olimme jo ennen tätä reilusti yli suositusmitoituksen ja nyt vielä reilummin. Toisessa äänestyksessä valtuusto lisäsi 10 000 euroa koululaisten tarvikehankintoihin kertaluontoisena summana. Raha otettiin pois äänestyksen jälkeen Loppi-viikon kulttuuriohjelmavarauksesta. Itse olisin mielelläni nähnyt tällaisenkin hankkeen kesäkunnassamme. Mutta nyt se meni näin ja hyvää tarkoitukseen raha nytkin. Erittäin hyvää.
Ja tyytyväinen olin myös siihen, että yhtä valtuutettua lukuunottamatta koko valtuusto antoi vahvan tuen Vanhakosken asuntoalueen rakentamiselle yhtenäisenä kokonaisuutena. Olen varma, että alueesta tulee hieno ja haluttu asuinalue ja tänään kunnanhallituksen muutettua teknisenlautakunnan päätöstä homma saadaan kerralla liikkeelle ja valmiiksi. Ja myös siis selkeästi edullisemmin kuin pilkkomalla tehtynä.
Siinä ne muutokset sitten olivatkin. Loppi on yksi harvoista kunnista joka tekee tältä päättyvältä vuodelta reilun positiivisen tilinpäätöksen ja nyt voin kunnanhallituksen puheenjohtajana antaa nuijan eteenpäin hyvän ja terveen Lopen osalta. Taloutemme on hyvällä pohjalla ja ensi vuoden budjetti ylijäämäinen kuten tulevatkin ja siitä huolimatta emme veroja korota ja jopa lyhennämme lainaamme. Tämän perinnön nyt saan antaa seuraajalleni kunnanhallituksen puheenjohtajana kuka hän sitten ikinä onkaan. Mutta luotan, että työ tehdään jatkossakin hyvin ja kuntamme taloutta hoidetaan niin että sen kehtaa lapsille tulevaisuudessakin kertoa.