Blogiini kommentointimahdollisuus.

Blogi, tiistaina 04.03.2014

Blogini 9 vuosi käynnistyi hetki sitten. Päätin hieman uudistaa samalla blogiani ja otin käyttöön uuden vuosi, kuukausi ja päivämäärään perustuvan arkistoinnin. Nyt siis jatkossa löydätte blogini aina myös kyseisen päivämäärän kautta. Samalla sivuille luotiin uudenlainen ja moderni kommentointijärjestelmä. Nyt siis kaikkia kirjoituksiani voi myös kommentoida suoraan täällä blogissa. Kommenteistanne muodostuu sitten ketju itse kirjoitukseni perään ja näin saamme blogistani myös kumpaankin suuntaan aktiivisen. Kokeilkaapa.

Nyt aamusta eduskuntaan ja ensimmäisenä laaja ja perusteellinen läpikäynti maamme toimiin Ukrainan suhteen ja myös laajempi tilannekuvaus Ukrainan tilanteesta. Ja hieman samojen teemojen parissa sitten perään myös ulkoasiainvaliokuntakin.

Kello 21.19 ja kotona jälleen. Tänään oikeastaan koko päivä Ukrainan parissa. Ensin salassa pidettäväksi luokiteltu puolustusvaliokunnan kokous. Puhelimet ja ipadit kerättiin narikkaan ja sen jälkeen yksityiskohtainen läpikäynti puolustusvoimien edustajien kanssa ensin maamme toimenpiteistä tässä tilanteessa ja sitten vielä perusteellinen tilannekatsaus ja läpikäynti Ukrainan tilanteesta. Nämä erittäin tärkeitä nyt kun tilanne elää koko ajan. Aamuinen kokous alkoi 10.30 ja viimeisin nyt käsittelyssä ollut tilannearvio oli kello 10 aamulta. Lisäksi koko ajan saamme sähköistä materiaalia. Niitä lähinnä ulkoasiainvaliokunnan kautta. Tilannekuva siis pysyy hyvin koko ajan ajantasalla ja emme todellakaan ole vain mediatiedon varassa. Valitettavasti en nyt tässä voi mennä aiheeseen syvemmälle, mutta voin kertoa, että hyvin asiat meillä on. Sen sijaan Ukrainassa tilanne edelleen kireä ja täytyy toivoa, että siellä maltti pitää puolin ja toisin.

Ulkoasiainvaliokunnassa jatkoimme sitten samojen ja hieman muiden teemojen parissa Suojelupoliisin Supon ajankohtaiskatsauksella. Se myös luokiteltu turvaluokituksella ja näin ollen blogini saavuttamattomissa. Olen pahoillani 🙂 Nyt siis kokoukset näin lyhyesti.

Iltapäivällä sitten keskustelua vielä pääministerin kanssa Ukrainan tilanteesta ja myös Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori halusi tuoda muuttuneen rakennushankkeen vielä uudelleen eduskuntaan. Vanhakin eduskunnan tekemä periaatepäätös siis edelleen lainvoimainen. Silläkin voitaisiin edetä, mutta voisi jossain vaiheessa aiheuttaa mutkia matkaan jos valituksia esimerkiksi tulisi hallinto-oikeuteen. Siksi nyt parempi päivittää hakemus ja lupa tarkasti vastaamaan nykytilannetta. Kyse ei siis uudesta luvasta vaan vain olemassa olevan päivittämisestä ja vielä myös pienemmäksikin. Uskoisin, että eduskunnassa uusi päivitys menee selkein luvuin läpi. Hanke on kuitenkin keskustalaisen Mauri Pekkarisen aikanaan liikkeelle laittama ja sijaintipaikka on Juha Sipilän kotinurkilla. Myös SDP:ssä myönteistä suhtautumista päivitykseen kuten meilläkin ja RKP:ssäkin. Ja myös perussuomalaisista uskoisin valtaosan kannattavan teollisuudelle tärkeän perusvoiman turvaamista jatkossakin. Vasemmistoliitosta osa kannattaa ja osa vastustaa ja aiempaan tapaan vihreistä kaikki vastustavat. Niin kuin siis aiempaakin lupaa.

Ehkä keskusteluun nousee nyt se, että uudessa voimalassa on merkittävä venäläisomistus. Ukrainan tapahtumat voivat vielä vaikuttaa tähän enemmänkin jos tilanne Ukrainassa Venäjän toimesta pahenee. Silloin itsekin joudun pohtimaan uudestaan tällaisen omistuksen sijoittamista maahamme. Ja pohdin sitä nyt joka tapauksessa ennen kuin oman ratkaisuni teen.

Mutta huomenna samat aiheet edelleen työpöydällä ja pahalta näyttää, että Ukraina vielä pitkään. Ja myös suomalaisen ruuan kampanjani jatkuu. Huomenna aamusta jälleen ruoka-aihetta täälläkin.

 

 

 

Kommentit