Ben Zyskowicz Riihimäen Timo´s Coffeessa – ”Tuolit loppuu Kokoomuksen tilaisuuksissa”

Uutiset, keskiviikkona 13.04.2011

Kansanedustaja Ben Zyskowicz vieraili tiistaina Valtiopäivien päättäjäisten jälkeen Hämeessä. Riihimäelle suuntautunut vierailu vei Zyskowiczin ystävänsä kansanedustaja Timo Heinosen vaalikahvilalle ja tungos oli valmis. Timo´s Coffeessa kannettiin koko kaksituntisen tilaisuuden ajan lisää tuoleja.

– Täällähän on väkeä kuin kokoomuksen tilaisuudessa. Mutta tämähän onkin kokoomuksen tilaisuus, nauratti Ben Zyskowicz ja kysyi vierailta mikä on parempaa kilpailijoiden tilaisuuksissa.

– No muiden puolueiden tilaisuuksissa kaikille riittää tuoleja, hymyili Zyskowicz ja oli silminnähden ilahtunut Riihimäen vaalitilanteesta ja Heinosen vahvasta nosteesta.

Tunnelma olikin Riihimäellä erinomainen. Zyskowicz kertoi puheenvuorossaan Euroopan talouskriisin uhista Suomelle ja tarkasteli myös vaalien asetelmia vain muutama päivä ennen vaaleja. Keskusteluun nousi myös nuorisovaalien tulos.

– Nuoret äänestivät erittäin vastuullisesti. Kokoomus nousi ryminällä vaalien suurimmaksi puolueeksi ja pudotti edellisvaalien ykkösen keskustan esimerkiksi kauaksi taakse.

Myös Timo Heinonen kommentoi tilaisuudessa politiikan ajankohtaisia aiheita ja muistutti, että vaalit ratkaistaan vasta vaalisunnuntaina.

– Tunnelma on hyvä ja tiimimme kasvaa koko ajan. Olimme Benin (Zyskowicz) kanssa ennen tänne tuloa kampanjoimassa Helsingissä Kolmen Sepän Patsaalla ja kyllä sielläkin sama oli aistittavissa. Kisasta tulee tiukka, mutta hyvällä työllä ja rehellisyydellä me tämän korjaamme kotiin niin täällä Hämeessä kuin kaikissa vaalipiireissä, totesi Timo Heinonen.

Ben Zyskowicz jatkoi vielä kampanjointia Timo Heinosen hyväksi illalla Riihimäen Rautatieasemalla ja suuntasi sitten takaisin omaan vaalipiriinsä Helsinkiin.

– Ben on ollut minulle tällä ensimmäisellä kaudella todellakin kultaakin arvokkaampi apu ja oppi. Olemme olleet huonenaapureina ja kyllä siinä on ollut sellaisessa politiikan korkeakoulussa, että ei paremmasta väliä, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi oman loppuviikon ohjelman olevan todella tiukka.

– Nyt tehdään työtä loppuun asti. Sunnuntaina sitten katsotaan se tärkein gallup, kannusti Heinonen.

Kommentit