(Muutokset puhuttaessa todennäköisiä)
…
Hyvät taiteen ystävät – hyvät Netan ystävät.
Taidamme kaikkia olla kumpaakin.
Ihastuttava Netta.
Olin otettu kun pyysit minua pitämään SUURI MAAILMA – pieni ihminen, näyttelysi avajaispuheen tänne Sipooseen.
On kunnia saada avata sinunlaisesi taitelijan suuri näyttely.
…
Näen äärimmäisen harvoin unia. Tai muistan niitä. Mutta itseasiassa viime yönä näin unta missä oli mukana Salmelan johtaja Tuomas Hoikkala. Näen vieläkin sen kuinka hän sanoi unessa, että älä puheessani kehu Netan värejä. Ne kaikki tietävät jo.
Mutta uni ei paljastanut sitä mitä olisi pitänyt sanoa.
….
Hyvät taiteen ystävät. Jo ensi silmäys tähän näyttelyyn on häkellyttävä. Itseasiassa se on juuri sitä mihin sinussa Netta taiteilijana ihastuin.
Taitoon vangita hetki. Taitoon vangita tunnelma. Taitoon vangita tarina.
Siihen minä sinussa ihastuin.
kesäkuu vuonna -86
meidän sierra oli melkein uus
faija tankkas mutsi pakkasi eväitä
mä istuin jo takapenkillä
hymy korvissa vöihin köytettynä
Dingo lauloi nahkatakkista tyttöä
Kirjoitat näyttelysi esittelyssä: Pienen ihmisen silmin, koko maailma on ensin äidin syli. Sitten se on kotipiha ja naapurit. Vähitellen pienen ihmisen maailma kasvaa, myös mielikuvissa. Maailmasta tulee kiehtova, valtavan kokoinen, käsittämättömän laaja kokonaisuus. Kunnes matkailu ja tieto muuttavat mittasuhteet.
Faija anna mun ajaa mökkitie
lupaan että saunaan vettä vien
muistan kivet ja kannot tän soratien
mielessäni olin Henri Toivonen
ralli idoli pienten poikien
faija nauroi, mutsi pelkäsi katsoa
Kirjoitat, että maapallosta tuleekin yht’äkkiä pieni pallo. Ja kun palloa tarkastelee vielä kauempaa, se onkin enää nuppineulan nuppi heinän suovassa. Mutta tuon pienen pallon luonto saa meidät aina välillä tajuamaan omat mittasuhteemme tällä ”pienellä” pallolla.
Onko se maailma sittenkään enää niin suuri, vai olemmeko me vain niin pieniä?
Toteat, että ”Erilaisia elämän pieniä ja suuria iloja, arjen ja maailman mittasuhteita on tullut viimeaikoina pohdittua, tulevaan näyttelyyn valmistautuessa.”
Näin me teemme. Joskus pienet asiat ovatkin niitä suurimpia. Minulle sellaisia pienten lasten isänä on halaukset, suukkottelut ja pienen ihmettelet katseet.
Poikani oli pari kesää sitten kolmivuotiaana mukanani hevostalilla. Annoin hevosille sokeria ja poikani otti mukaan yhden sokerin ja nuoleskeli sitä. Kotimatkalla hän päätti säästää nuollun sokerin äidille kotona. Varoitin häntä, että äiti suuttuu jos on syönyt sokeria. Poika katsoi ja totesi, että ”Ei suutu, Äiti tietää, että minusta tulee isona hevonen.”
Sellaisia tosielämän tarinoita.
Kesä loppui ja mulle kerrottiin
ei tule enään reissuja Evitskogiin
vanhemmat eros ja mökki myytiin
kävin eilen ajamassa mökkitien
muistin että kauemmin se vie
tutut reitit vaihtuneet pintoihin mustiin
Arvoivat avajaisvieraat.
Tuo Arttu Wiskarin Mökkitie on lauluna kuin Netta Tiitisen taideteos. Tämän upean näyttelyn ajatus on myös tuossa laulussa.
Pienen ihmisen maailman suuruus. Suuren ihmisen maailman pienuus.
kävin eilen ajamassa mökkitien
muistin että kauemmin se vie
Itse olen saanut kokea tuon saman. Ja varmasti meistä jokainen kun olemme käyneet jossain lapsuutemme paikassa. Isot kivet ova pienempiä. Matkat lyhyempiä. Talotkin pienempiä.
Mutta mikä hienointa ainakin luonnon kohteista monet muuttumattomia. Samalla kivellä on voinut leikkiä lapsena isoäiti, äiti, itse ja omat lapsetkin.
Minun tämän näyttelyn suosikki on juuri tuo teos missä sukupolvet leikkivät samalla kivellä. Se yhdistää. Se antaa juuria. Se antaa pysyvyyttä.
…
Myöhemmin ihastuin myös Nettaan ihmisenä. Hän on taiteilija jolla on sydän ja tunteet. Ja taitelija jolla on aikaa ja intohimoa. Myös rohkeutta. Ja taitoa. Taitoa vangita hetki. Taitoa vangita tunnelma. Ne unessanikin mainitut värit mehän kaikki tiedämme.
Vuodet ovat tehneet meistä ystäviä. Taiteella on ollut minulle aina elämässä suuri sija. Kotimme on täynnä taidetta. Tiitistäkin. Rakkaan mökkitien päässä Pekkalassakin suuri teos – isä ja pojat kaikki yksivuotiaina leikkimässä luonnossa.
Itse toivon, että taiteen arvo ymmärretään myös talouden vaikeina aikoina. Taide luo jotain sellaista mitä ei voi rahalla mitata. Se on vähän kuin luonto.
Toivon, että prosenttiliike saa jalansijaa näinäkin aikoina.
Tällä tarkoitetaan sitä, että julkista rakennusta tai vaikkapa kokonaista asuinaluetta tai kaupunginosaa suunniteltaessa rakennuskustannuksista noin yksi prosentti varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen.
Täällä tänään kaikki tietävät sen, että taide tuo rakennettuun ympäristöön viihtyisyyttä ja persoonallisuutta. Taiteella voidaan myös vahvistaa alueen identiteettiä tai ratkaista jopa erilaisia ongelmia.
Jo 1920-luvulla alkunsa saaneen kansainvälisen käytännön eli prosenttiperiaatteella toteutettuja teoksia on sijoitettu muun muassa asuinalueille, virastoihin, hoitolaitoksiin, kouluihin, päiväkoteihin ja muille julkisille paikoille. Periaatetta käytetään esimerkiksi Pohjois-Amerikan suurissa kaupungeissa ja meillä Pohjoismaissa. Meidän lähialueista erityisesti Tukholma on tunnettu prosenttiperiaatteen laajasta soveltamisesta.
Ja onneksi myös meillä on viime vuosina rakennettu tai ollaan rakentamassa kaupunginosia, joissa taide on sisällytetty olennaiseksi osaksi alueen imagoa. Tunnettuja esimerkkejä ovat Tampereen Vuores, Joensuun Penttilänranta, Helsingin Arabianranta ja myös Vantaan Leinelä.
Ja tämä on myös erinomainen tapa ja mahdollisuus nostaa paikallisia taiteilijoita tai nuoriakin taiteilijoita. Näin olemme mekin toimineet.
Itse toivon, että taiteen ja kulttuurin arvo ymmärretään tänäänkin.
…
Hyvä ystävät – rakas Netta.
Olet jälleen tehnyt upeaa työtä. Et ole kaavoihin kangistunut, mutta tyylisi on vankkaa tiitistä. Siveltimesi jäljen tunnistaa.
Näillä sanoilla minulla on ilo avata Netta Tiitisen taidenäyttely SUURI MAAILMA – pieni ihminen.
Näyttely on näistä sanoista lähtien avoinna aina toukokuun loppuun. Silloin luonto on jo erinäköinen, mutta kivet muuttumattomia.
Netta – Näyttelysi on avattu.