Avaan tälle päivälle toisen sivun.

Blogi, tiistaina 14.10.2014

Kello 21.04 ja juuri Loppisalista kotiin. Naiskuoro Timotei piti lähtiäiskonserttinsa illalla ja ensi viikolla kuoromme mukana kansainvälisessä kilpailussa Canta Al Marissa Espanjan Barcelonassa. Täytyy kyllä sanoa, että olen mykistynyt. Kuoronjohtaja Anneli Julen on tehnyt kuoronsa kanssa huikeaa työtä ja ohjelmisto Barcelonaan on vaativa ja korkeatasoinen. Kolmeen eri sarjaan osallistuva kuoro lauloi tänään koko ohjelmistonsa läpi täydellä salille ja tunnelma oli sen mukainen. Kansanmusiikkisarjan laulut olivat takuuvarmoja esityksiä, kirkkomusiikin kappaleet tässäkin salissa hienoja ja pääsarjan naiskuorosarjan neljä kappaletta erittäin hienoja ja vaativia. Jos osaisin niin haluaisin kuvitella korviini Ko Matsushitan Ave Maris Stellan katedraalissa lauletuksi. Sen täytyy olla mykistävä. Kyyneleen sai tänäänkin silmääni. Naiskuorosarjan laulut tulevat varmasti vielä paremmiksi kun itse kilpailussa kuoro heittäytyy täysillä siihen parhaaseen suoritukseen. Minusta ehkä hieman tänään haettiin kotiyleisölle sellaista varmaa viimeistelyä? Hyvä se oli, mutta loitelias siitä tulee kaukana kotimaasta.

Hieno konsertti-ilta sai mukavan piristyksen myös Lopen Mieslaulajista jotka Petri Lindbergin johdolla lauloivat kaksi jäähyväislaulua kilpailuun lähteville naisillemme ja kyllä siellä väliajankin puolella oli jotain kivaa 40-vuotista loppilaista kuoroperinnettä ja sen luomaa aistittavissa. Pekka Perkon upean kirjan jutut ja vuosien hetket tulivat mieleen kun tuttuja kasvoja vuosien varsilta ja vuosikymmentenkin takaa näki. Hymyjä ja katseita.

Timotein laulajat matkaavat nyt Espanjaan. Kaikki on kunnossa ja minun onnen toivotukseni kuuluu, että torilla tavataan 🙂

Kuoroilta herkisti tämän raa´an työpäivän. Aikamoinen päivä tänään eduskunnassa valiokuntien ja taustaneuvottelujen parissa. Lupaamallani tavalla jätin tänään maamme hallitukselle esityksen missä vaadin vuodenvaihteessa voimaan tulevan uuden alkoholilain uudelleen arviointia ja korjaamista. Virhe on syytä myöntää nyt heti ettei tästä tule uutta ”jätevesiasetusta”. Sekin nimittäin edelleen korjaamatta ja saa nähdä tuleeko siitäkään mitään. Mutta nyt siis alkoholilaki korjattava niin että sitä voi ja kehtaa maalaisjärjenkin kanssa esitellä ja tukea. Nyt näin ei ole. Palaan tähän huomenna ja tarkoitus myös ryhtyä keräämään lakialoitteeseenkin vielä nimiä hulluuden korjaamiseksi. Katsotaan onko yli 100 kansanedustajaa kanssani samaa mieltä, että oluttehtaiden jakeluautoja ei tarvitse uudelleen maalata tai Kukko-nakkeja kieltää. Puhumattakaan sosiaalisenmedian päivityksistä tai sivujen jakamisista. Jatkoa siis seuraa.

Kiitokset myös useammasta viestistä liittyen tähän ja myös näihin viime viikon sporttipuolen aloitteisiini. Mukava huomata, että minun työtä seuraatte ja myös annatte palautetta ja ideoita ja josku risujakin. Kaikki aina enemmän kuin tervetulleita niin pysyy Heinosenkin jalat tukevasti maanpinnalla.

 

Kommentit