Matteuksen evankeliumissa 5:3-12 sanotaan, että…
”Autuaita ovat rauhantekijät”
Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki paljastettiin eilen Martin päivänä sunnuntaina 10. marraskuuta Helsingissä, tasan vuosi presidentti Ahtisaaren hautajaisten jälkeen. Päivä oli sopivasti myös isänpäivä. Valtioneuvosto kunnioitti perinteen mukaan edesmenneen presidentin muistoa, mutta myös merkittävää elämäntyötä hautamuistomerkillä.
”Autuaita ovat rauhantekijät” Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkin paljastustilaisuus 10.11.2024 Kuvat: © Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia
Hautamuistomerkin paljastustilaisuudessa puhunut pääministeri Petteri Orpo (kok) totesi tähän päivään erittäin puhuttelevasti, että ”Presidentti Ahtisaari vaikutti omalla työllään lukemattomien ihmisten elämään, usealla mantereella”, mutta jatkoi perään olennaisimman, että ”Hän osoitti, että rauha on mahdollista”.
Tämä viesti ja Ahtisaaren jättämä perintö on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Tai ainakin se on lähempänä meitä kuin vuosikausiin. Vaikka ehkä tänään rauha mm. Ukrainassa, mutta myös Israelissakin tuntuu kaukaiselta, niin kaikki sodat päättyvät joskus. Ihmiset aloittavat sodat ja ihmiset ne voivat myös lopettaa. Orpo totesikin, että “Ahtisaaren työ velvoittaa meitä suomalaisia toimimaan rauhan puolesta tänään ja huomenna. Se velvoittaa meitä tukemaan vapautta ja demokratiaa, väsymättä, periksi antamatta.” Tästä muuten on kyse nytkin Ukrainassa. Ei Ukraina sodi vain itsensä puolesta – oman vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta – vaan Ukraina taistelee nyt demokratian puolesta.
Joskus muistan lukeneeni, että sota voi päättyä viidellä eri tavalla, mutta joskus ne kuitenkin päättyvät. Ensimmäinen on jomman kumman osapuolen voitto ja toisen ehdoton antautuminen, toinen neuvottelut, kolmas jonkinlainen jäätynyt tai jähmettynyt tila, neljäs hallinnon vaihtuminen ja viides ratkaisun pitkittyminen. Mikä näistä on Ukrainan tilanne ja tulevaisuus? Sitä varmasti monet nyt pohtivat? Uskoisin, että ukrainalaiset itsekin, mutta myös Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trumpkin, mutta luulen, että myös Venäjän diktaattori Vladimir Putinkin. Ja kysymys on myös siitä, että kuka ratkaisun tekee? Tehdäänkö se ylitse jonkun? Ohi jonkun? Pakottamalla tai vääjäämättömästi tähän ajaen? Nämä on isoja kysymyksiä ja edelleen olen itse sitä mieltä, että rauha Ukrainaan voidaan tehdä vain ukrainalaisten toimesta ja niin, että maalla on aito mahdollisuus itseään puolustaa. Tilanne ei saa olla sekään, että esimerkiksi aseapua leikkaamalla tai saati se kokonaan lopettamalla maa pakotettaisiin rauhaan. Jos Yhdysvallat aseavusta vetäytyisi – mitä en usko käyvän, varsinkaan nyt, kun sodassa on mukana myös Pohjois-Korea, niin tässä tilanteessa muun lännen ja ennen muuta Euroopan tulee kantaa vastuu yksin – tai siis yhdessä ilman Yhdysvaltoja. Ja joka tapauksessa pidän tärkeänä, että Eurooppa lisää apuaan Ukrainalle ja samalla myös huolehtii omasta uskottavasta puolustuksestaan paremmin kuin 1990-2022 välillä.
Ja monimutkainen on myös Israelin ja Gazan ja koko Lähi-idän tilanne? Mitenköhän se lopulta ratkeaakaan vai ratkeaako oikeasti koskaan?
Rauhantekijänä kolmella mantereella
Eilen mietin rauhaa poikkeuksellisen paljon, kun presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki paljastettiin. Ahtisaaren elämäntyö rauhanlähettiläänä hakee verstaistaan. Hän rakensi rauhaa aikanaan Indonesian Acehin maakunnan kapinallisten ja maan hallituksen kesken, neuvoteli rauhaa ja itsenäisyyden Namibialle ja oli keskeisessä roolissa Kosovon konfliktin ratkaisuissa. Mutta Ahtisaaren rauhantyö ulottui myös mm. Afrikan sarveen, Keski-Aasiaan ja Pohjois-Irlantiinkin.
Työstään rauhanvälittäjänä ja -tekijänä Martti Ahtisaarelle myönnettiin vuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinto. Ja samasta arvokkaasta työstään myös Unescon Unescon perustama Félix Houphouët-Boignyn rauhanpalkinto. Mutta uskon, että tärkein palkinto Ahtisaarelle oli aina lopulta se saavutettu ja solmittu rauha. Ahtisaari muistetaankin pitkäjänteisestä ja poikkeuksellisen mittavasta yli kolmivuosikymmentä kestäneestä kansainvälisestä työstä rauhan ja sovinnon puolesta.
Eilen paljastettu presidentti Ahtisaaren hauta ja hautamuistomerkki sijaitsevat tutussa paikassa Helsingin Hietaniemen hautausmaalla Hietaniemen uuden kappelin läheisyydessä. Samalle alueella lepäävät myös presidenteistämme Risto Rytin, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston.
Ahtisaaren hautamuistomerkin lähtökohtana rauhan symboli; oliivipuun lehti. Jo antiikin aikana tunnettu oliivipuun lehvä muistuttaa myös YK:n tunnuksesta ja rauhankyyhkyn nokasta. Autuas-nimisen hautamuistomerkin on suunnitellut taiteilija, arkkitehti Harri Pakarinen. Hän kertoo teoksen nimen tulevan Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnasta (Matt. 5:9), jossa todetaan, että “Autuaita ovat rauhantekijät”.
4,5 metriä pitkä teos on valmistettu Ylämaan vihreästä graniitista. Kivi on louhittu Ylämaan kylästä Lappeenrannasta, joka kuuluu Karjalan Kannakselta Itä-Suomen alueelle ulottuvaan Viipurin rapakivialueeseen. Presidentti Martti Ahtisaari syntyi Viipurissa vuonna 1937. Talvisodan syttymisen jälkeen Ahtisaaren perhe joutui lähtemään Viipurista vuonna 1939.
Taiteilija Harri Pakarinen totesikin Valtioneuvoston tiedotteessa kuvaavasti, että ”Teos on veistetty kotimaisesta kivestä, joka on louhittu noin 40 kilometrin päästä Viipurista. Voi ajatella, että presidentti Martti Ahtisaari lepää ikään kuin kotikulmien kiven alla”.
Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (synt. 23.6.1937) oli Suomen tasavallan kymmenes presidentti ja ensimmäinen, joka valittiin tehtävään suoralla kansanvaalilla. Hän toimi presidenttinä vuosina 1994–2000. Hän kuoli Helsingissä vuosi sitten 16.10.2023 ja hänen valtiolliset hautajaisensa pidettiin Helsingissä 10.11.2023.
Uusi viikko käyntiin. Tuoko tämä maailmaan enemmän rauhaa vai levottomuutta? Sen päivät näyttävät. Huolestuneena tässä maailman menoa joudumme seuraamaan. Ja siksi meidän tulee tehdä yhä enemmän ja päättäväisemmin työtä kotimaassamme. Tehdä edes kaikki se minkä itse voimme tehdä.
….
Eiliseltä päivältä yksi sydäntä lämmittänyt nosto ja huomio vielä tännekin. Aikanaan vuonna 2012 tein yhdessä kollegani ja ystäväni Tapani Mäkisen kanssa eduskunnassa esityksen että äitien tapaan myös isiä palkittaisiin kunniamerkein. Silloin Suomi ei ollut siihen valmis. Nyt on ja tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoikin eilen myöntävänsä ensi vuonna kunniamerkkejä myös isille.
Hienoa!
Eläköön Isät!