Elämän rajallisuus korostuu jotenkin tällaisina päivinä. Tämä on nimittäin ensimmäinen isänpäivä minulle, kun oma isäni ei enää täällä ole. Isäni nukkui pois tämän vuoden tammikuussa ja nyt vuotta on eletty sitten näin. Samaan vuoteen vielä mahtui lasteni toisenkin isoisän poislähteminen. Vaari ja ukki lähtivät sama vuonna.
Muistot onneksi säilyvät ja kiitollisuus kantaa. Rakkaudella isää muistelin tänäänkin ja eilen muuten sänkyynkin mennessäni. Mietin miten isä aina vastasi – aikalailla viimeisilläkin voimillaan – että ”niin minäkin sua”, kun sanoin häntä rakastavani. Ja aina myös vähän pilkettäkin silmä kulmassa, kun vaikkapa sanoi, että sä olet paras isäni. Kilpailu ei kuulemma ollut kovaa.
Tänään kotona hyvä aamupala oman perheen kanssa. Lämmintä lahjaksi iskälle ja kiva kortti ja oikein hyvä perheen yhdessä tekemä aamupala. Aamulenkillä kävin viemässä kynttilät haudoille ja piipahdin vähän kuin isääkin muistaen Lopen kesoilille kahville.
Tämä päivä tänään kalenterissa aikalailla vapaa. Pyhitetty isyydelle. Seuraavaksi siis Hämeenlinnaan ja kuopuksen salibandyotteluita seuraamaan.
…
Kello 23.17
Iso kiitos tästä päivästä. Isänä on kiva ja hyvä olla. Ja tänään saimme olla paljon yhdessä ja nauttia toisistamme.