Tänä viikonloppuna odotettu Auto 2025 -tapahtuma palasi Helsingin Messukeskukseen. Auto 2025 -tapahtuman järjestäjä Autotuojat ja -teollisuus ry täyttää tänä vuonna 100 vuotta eli kyseessä on siis juhlatapahtuma ja sen myötä vielä aiempaakin kattavampi juhlanäyttely. Ja täytyy todeta, että upean näyttelyn juhlavuodekseen olivatkin kasanneet.
AUTO 25 & Mobility -tapahtumaan osallistui tällä kertaa yli 20 automaahantuojaa, jotka esittelevät viikonlopun aikana yli 40 merkin uutuusmallit. Ja totta kai Messukeskuksessa oli ja on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa.
Auto 2025 -tapahtumallahan on pitkät perinteet. Autotuojat ja Suomen Messut ovat järjestäneet autonäyttelyitä yhdessä jo vuodesta 1926 eli pian jo 100 vuoden ajan nykymuotoista Auto-tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2016 lähtien. Aikanaan Helsinki Motorshow oli tässä iso edelläkävijä ja siellä minullakin ole monena vuonna kunnia toimia tapahtuman pääjuontajana, mutta monet kerrat myös eri automerkkien mm. Mersun osaston juontajana. Hienoja muistoja.
AUTO 25 & Mobilityn yhteydessä järjestettiin nyt myös kaksipäiväinen keskustelufestivaali TALK Helsinki. TALK Helsinki pureutuu viikonlopun aikana liikenteen ja autoilun tärkeimpiin aiheisiin rohkeasti. Itsekin sain kutsun mukaan ja yhteen minulle mieluisimpaan pöytään eli motorsportin keskusteluun. Tomi Tuomisen johtaman ja moderoiman keskustelun avaus kuului: ”Autourheilu – suomalaisen itsetunnon selkäranka. Miltä näyttää autourheilun tulevaisuus ilmastokriisin aikakaudella?”
Keskustelussa mukana kanssani olivat rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, moottoriurheilija ja maailmanmestari Emma Kimiläinen, ralliautoilija Esapekka Lappi, ralliautoilija, AKK:n toimitusjohtaja Kimmo Vainio sekä Secto Automotiven toimitusjohtaja Matias Henkola.
Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe ja hyvän keskustelun saimmekin aikaan. Hieman eri kulmista aiheeseen tulimme ja itse nostin esille mm. näiden tapahtumien suurta merkitystä, mutta myös motorsportin merkitystä liikenneturvallisuuden kehittäjänä.
Suurtapahtumista otin esille MM-rallimme. Joka vuotinen Secto Rally Finland on nimittäin merkittävä taloudellinen moottori maallemme. Viime vuoden elokuun kilpailu esimerkiksi toi seudulle reilu 20 miljoonan euron taloudellisen panoksen. Suomen MM-rallin taloudelliset vaikutukset ovat itseasiassa koko ajan kasvaneet. Vielä vuotta aiemmin kokonaisvaikutus oli noin 19 miljoonaa euroa ja vuonna 2022 17,5 miljoonaa euroa. Viime vuoden reilun 20 miljoonan euron taloudellisesta vaikutuksesta suoraa matkailutuloa oli 15,2 miljoonaa euroa. Tämä luku osoittaa tapahtuman merkittävän panoksen paikalliselle taloudelle ja sen kyvykkyyden houkutella alueelle kävijöitä ympäri Suomen ja ulkomailta. Tapahtuman merkitys alueen taloudelle ja matkailulle on vuodesta toiseen ollut keskeinen ja siis koko ajan kasvava. Ja kun huomaamme vielä sen, että yli 70 prosenttia kävijöistä saapuu ralliin Keski-Suomen ulkopuolelta ja lähes 3 prosenttia ulkomailta niin vaikutus on vielä suurempi. Sillä esimerkiksi muualta saapuneista yli puolet yöpyivät alueella, mikä lisää tapahtuman positiivista vaikutusta paikallisiin majoitus- ja palvelualan yrityksiin. Kävijöiden keski-ikä oli 37 vuotta ja 35,3 prosenttia kävijöistä oli naisia. Myös nuorten osuus tapahtuman kävijöistä on vahvassa nousussa.
Itse olisin valmis lisäämään esimerkiksi Visit Finlandin kautta valtion mukana oloa tällaisissa tapahtumissa. Voisimme esimerkiksi pääomittaa tällaista tapahtumien yms. rahoittamista ja sitä kautta ohjata vuosittain esimerkiksi 3-5 erilaiselle kansainvälisesti arvostetulle tapahtumalle kehittämisrahoitusta. Tällaisia voisivat olla MM-rallin lisäksi esimerkiksi Salpausselän kisat, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Hamina Tattoo yms. Ja sitten voisi olla oma rahoituskanava tapahtumille, jotka hakevat askelta isommiksi kuten triathlon yms. kisat. Tätä kannattaisi pohtia ja ottaa mukaan Visit Finland Viron Visit Estonian tapaan ja vaikka se Joulupukki sitten siihen ykköshahmoksi ympäri vuoden.
Ja mitä kaikkea motorsport on arkeen tuonut, niin sekin on hyvä muistaa niin moottoreiden kuin turvavarusteiden ja ajonhallintavälineidenkin osalta. Ja tulee muuten tuomaan jatkossakin.
Ja ihan loppuhuomiona sekin, että ei niitä polttomoottoriautoja ole mitään syytä, tarvetta tai edes järkeä kieltää. Ei se ole oleellista millainen on auton moottori vaan se millä se moottori pyörii ja mitä se päästää. Uutta tulee ja keksitään ja jo nyt monet polttomoottoriautot ovat monessa mielessä ehkä kaikkein ympäristöystävällisimpiäkin.
Hyvä keskustelu ja mielenkiintoisia huomioita myös kavereilta. Ei muuta kuin Hanaa.
Nyt pieni palaveri kotikunnan ampumaradan kehittämisestä ja sitten tummaa pukua päälle ja vielä edellä mainitun toimijan 100-vuotisjuhlaan!
Autot kuuluvat teille!
…
Nyt kello 15.59 ja ampumaratapalaveri takana ja muutama tunti nyt aikaa työhuoneessa. Täällä alkaa noro jo vähän helpottaa ja meiltä poliitikoiltahan tuo käsienpesu onnistuu ihan selkärangasta. Ei vaan, vakava juttu ja tärkeää tehdä kaikki, että taudin leviäminen saadaan kuriin ja nyt siltä näyttääkin.
Illalla vielä tummaa pukua päälle ja Messukeskukseen liikenteen ja autoilun 100-vuotisjuhlagaalaan.