Autokauppa sakkaa ja Ruotsin tuonti rokkaa – Uusi liikenneministeri Sanna Marin kieltäisi uudet polttomoottoriautot

Blogi, sunnuntaina 09.06.2019

”Seuraavalla (lue nyt jo alkaneella) hallituskaudella tulee laatia aikataulu ja suunnitelma uusien myytävien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä ja biopolttoaineisiin siirtymiseksi raskaassa liikenteessä”

Näin vastasi nyt työnsäaloittanut SDP:n liikenneministeri Sanna Marin vaaleissa. Sanat siis liikenneministerin vastauksesta suora sitaatti. Uusi Antti Rinteen hallitusohjelma onkin äärimmäisen autoiluvihamielinen. Aloittanutta hallitusta on jopa kuvattu historian autoiluvihamielisimmäksi. Esimerkiksi bensiinin ja dieselin hinnat nousevat, kun fossiilisten polttoaineiden verotusta korotetaan 250 miljooonalla eurolla. Se tarkoittaa jopa 6,5 sentin litrahintakorotusta ja näin monien kymmenien eurojen lisälaskua autoilijoille. Marin tuo myös Suomeen ruuhkamaksut joiden on arvioitu lisäävään autoilijoiden kustannuksia vuodessa jopa 1000 eurolla.

Mutta hallitusohjelmassa ei mainita lainkaan autoveroa.

Sitä ei siis olla edelleenkään poistamassa Suomesta eikä edes jatkamassa meidän aloittamaan portaista keventämistä. Tämä on järjetön juttu sillä tänään juuri Helsingin Sanomat kertoi, että ”Ruotsista rahdataan käytettyjä autoja kiihtyvää tahtia, halpa valuutta merkitsee suomalaisille hintahyötyä.” Itse esitin ja myös puolueemme ennen vaaleja, että autoveron kevennyksiä pitäisi jatkaa ja lopulta esimerkiksi 4-6 vuoden ohjelmalla poistaa koko vero. On aivan järjetöntä, että meille rahdataan Ruotsista ja myös Saksasta vanhoja käytettyjä polttomoottoriautoja, kun meidän pitäisi nimenomaan uudistaa autokantaa ja tehdä siitä vähäpäästöisempään. Yksin nyt tammi-toukokuussa Ruotsista tuontiin yli 11 100 käytettyä bensa- ja dieselautoa.

HS kertoi, että ”Lukema on hurja, sillä jo vuosi 2018 oli tilastollisesti poikkeuksellinen. Suomalaiset ostivat viime vuonna 45 000 käytettyä henkilö- ja pakettiautoa ulkomailta, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niistä 60 prosenttia oli peräisin Ruotsista, joka selätti Saksan perinteisenä käytettyjen tuontiautojen lähteenä. Autoja rahdattiin länsinaapurista vuoteen 2017 nähden kaksinkertainen määrä.”

Nyt uskotaan, että vanhojen autojen tuonti nousee jopa 60 000 autoon. Samaan aikaan muuten Ruotisssa tehtiinvuosina 2016 ja 2017 uusien autojen myyntiennätys eli siellä autoveron poiston myötä suuntaus on oikea eli ihmiset ostavat uusia ja entistä puhtaampia ja myös turvallisempia autoja. Siksi meilläkin olisi nyt pitänyt hallitusneuvotteluissa olla hereillä ja tehdä odotettu ja esitetty linjaus autoveron portaistetusta poistosta.

”Traficomin vuoden 2018 NEDC-mittausten mukaan käytettynä maahantuotujen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin yli 40 prosenttia korkeampia kuin uutena ostettujen henkilöautojen. Suomen autokanta on myös jo nykyisellään muita Pohjoismaita muutaman vuoden vanhempaa.”

Menemme siis aivan väärään suuntaan ja nyt näyttää, että hallitus vain pahentaa tilannetta.

Katsotaan mitä tapahtuu ja lupaan tehdä ja olla aktiivinen näissä asioissa myös näin oppositiosta käsin. Itseasiassa Juha Sipilän pyydettyä yllättäen eroa jäi Anne Bernerin nimi allekirjoittamatta autokatsastusta uudistuvasta asetuksesta. Eli siinä yhtenä tämä esittämäni museoautojen katsastuksesta luopuminen. Yritän sitä ottaa esille Marinin kanssa asap ja myös harrasteajoneuvorekisteri jäi hieman kesken. Toivottavasti uusi hallitus ja ministeri eivät sitä hautaa sillä moni tätä odottanut. Harmitti pirusti, että ne jäivät piirun verran kesken kun viime kausi hieman yllättäen päättyi kesken.

….

Mannerheim Ratsastuskilpailun palkintoja jakamassa Ypäjällä – Tuija Rosenqvistille kolmas Mannerheimin kenttäratsastuskilpailuvoitto

Tänään oli hieno hevosten juhlapäivä, kun 47. Finnderby jatkui Ypäjällä. Minulla oli kunnia olla mukana jakamassa päivän palkintoja ja hieno hetki oli käsillä, kun saimme palkita Mannerheimin Kenttäratsastuskilpailun parhaat. Arvostetun kilpailun voitti Tuija Rosenqvist jo kolmannen kerran. Rosenqvist ratsasti FF Pacemakerillä tarkkaa työtä tehden ja hallitsi kilpailua alusta alkaen. Palkinnoksi upea Mannerheim -kiertopalkinto ja myös hieno Mannerheim -monogrammilla varustettu uniikki raippa.

Kahdessa tähdessä voittoon ratsasti virolainen Jaagub Kallaste tehden estevirheettömän maaston ja nousi toiselta sijalta Olli Royalin kanssa. Esteratsastuksen pääluokan, Finnderbyn, voittajaksi ratsasti yhdellä pudotuksella Sandra Lähde yhdessä hevosensa Fanita kanssa. Näin siis viime vuoden kakkossija kirkastui derbyn voitoksi. Sandra voitti kisassa myös valmentajansa, viime vuonna luokan voittaneen Maija Yli-Huhtalan, joka tänään oli kahdella puomilla kolmas.

Hieno kilpailupäivä Hevosopistolla. Kiitos järjestäville ja kaikille ratsukoille ja kiitos Nylundin Jarille seurasta. Hevosmiesten retkipäivä.

Kommentit