Antaako Trumpin toimet oikeutuksen verrata häntä sikaan? – Voiko erimieltä oleminen oikeuttaa myös vertaamaan apinaan tai lehmään?

Blogi, maanantaina 02.07.2018

Vihapuheesta, epäasiallisesta kielenkäytöstä, kovasta suusta, pilkasta ja ivasta on puhuttu paljon. Onneksi valtaosa sellaisen tyrmää ja tuomitsee. Ja valtaosa opettaa lapsia ja muitakin siihen, että ilkeään kieleen ei vastata vielä ilkeämmällä kielellä. Tai pilkkaan ei vastata pilkalla vaan mieluummin hymyllä.

Nyt minua on hämmentänyt miten osa on jopa kiivaasti kyseenalaistanut sen kun minä ja moni muukin olemme pitäneet mauttomana ja surullisena Helsingin Sanomien kuvaparia missä Yhdysvaltain kansan valitsema presidentti Donald Trumpia verrataan sikaan.

Näiden viestien pääsisältö on ollut se, että Trump tekee väärää politiikkaa tai on itse syyllistynyt rumaan kieleen ja vertauksiin ja se antaa oikeutuksen sanoa hänestä vielä rumemmin. Osalle taas syy on Trumpin politiikka. Heidän mielestä asioista erimieltä oleminen antaa oikeuden verrata toista sikaan. Tätä muuten poliitikkona Suomessakin saa kohdata. Aika rajua kieltä ja palautetta saamme mitä erilaisemmista asioista mistä palautteen antaja on kanssamme eri mieltä. Tappotuomio tai uhkaus pahoinpitelylläkään ei ole poissuljettua kun ollaan erimieltä poliitikon kanssa.

Minusta ei edes se, että toinen on sanonut rumasti tai twiitannut tyhmiä anna lupaa vastata vielä kovemmin takaisin. Kieli on kuitenkin koventunut rajusti ja dialogin tilalle on tullut huutava älämölö.

Yhdessä twiitissä jonka sain sanottiin jopa, että ”toivoisin, että käyttäisit arvovaltaasi puolustukyvyttömien puolesta”. No ei Donald Trump todellakaan minun puolustamista tarvitse. Enkä sen takia asiaan puuttunut vaan siksi, että on mautonta ja surullista, että joku ihminen verrataan sikaan. Ja en tarkoita nyt konkreettisesti Trumpia kun totean, että ei kukaan ole niin vahva, että se antaisi oikeutuksen häntä kiusata tai pilkata. Tämä kannattaa muistaa itsekunkin. Se voi sattua sisällä vaikka pinta olisi kova tai kestävänoloinen tai

Erimieltä asioista totta kai saa olla, mutta ei sekään esimerkiksi pilkkaan, rasismiin tai syrjintään anna oikeutusta.

Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä totesikin osuvasti Twitterissä, ”ettei tarkoituksellinen ja loukkaava muotoilu nauti Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan suojaa”.

Sananvapauden taaksekin osa on Helsingin Sanomien kuvaparia halunnut viedä ja sillä sitä puolustaa. Mutta ei siis näytä mahtuvan sananvapaudenkaan määrittelyyn. Mutta sitähän ei Helsingin Sanomat tietenkään itse voi nyt myöntää.

Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Reiboth tosin eilen samaisessa lehdessä pohti sananvapautta laajasti artikkelissaan: ”Vihapuhe voi olla jopa sananvapauden väärinkäyttöä – Missä menee hyväksytyn ja kielletyn sananvapauden raja?”

Hän kertoi mm. siitä kuinka ”sananvapauden rajat oli ylittänyt myös pilapiirtäjä, joka julkaisi baskilehdessä New Yorkin terrori-iskua ihannoivan piirroksen. Sen mukaan me kaikki uneksimme siitä… Hamas teki sen.”

Eli vitsinkään suojiin ei aina voi mennä. Sinne muuten HS:n päätoimittajan Kaius Niemi tässä Trump-Sika -jutussakin yritti piiloutua.

Itse en ole väittänyt enkä väitä, että HS:n kuvapari rikkoisi lakia. Toki niinkin voi olla. Mutta oma huoleni on se, että samaan aikaan kun yritämme opettaa lapsillemme suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta niin meidän suurin päivälehti vertaa ihmistä sikaan. En myöskään puolusta Trumpin linjaa enkä politiikkaa. En ole hänen kannattajansa eikä silläkään ole väliä. Minusta on tärkeä puolustaa yleisesti meitä kaikkia tällaiselta tyylillä ja kielenkäytöltä. Ja en hyväksy sitäkään, että politiikan tai mielipiteiden tai ulkonäön, ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen takia jota kuta verrattaisiin lehmään, apinaan tai muuhunkaan eläimeen. Ei sellainen kuulu enää tähän päivään jos kuului eiliseenkään.

Eikä vitsin taakse enää kannata myöskään piilottaa omaa rasismia, sovinismia tai muutakaan sellaista. Se aika on mennyt kun niille joku nauroi. Kännissä ja läpällä -aika on jo mennyttä.

Enemmän suvaitsevaisuutta ja toisten kunnioitusta.

Kello 20.39 ja upea Susijengin matsi päätökseen ja tie kohti MM-kisoja jatkuu. Islanti kaatui hyvällä pelillä ja tästä on hyvä jatkaa.

Mukava päivä päätökseen. Asioita eteenpäin ja enemmän vain nyt lomailua. Huomenna sitten taas töiden pariin ja myös Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoille.

 

 

 

 

 

Kommentit