Anna sen palaa, anna sen palaa…Toivon uuden ympäristöministerin sallivan hevosenlannan polton.

Blogi, perjantaina 24.10.2014

Olen tehnyt pitkään työtä hevosenlannan polton sallimiseksi Suomessa. En edes muista kuinka monta erilaista esitystä olen asiasta tehnyt ja kuinka monta erilaista ratkaisumalliakin ympäristöministereille tarjonnut, mutta paljon niitä on ollut ja ainakin neljälle eri ympäristöministeille. Nimittäin monissa muissa Euroopan maissa hevosenlanta hyödynnetään energiakäytössä. Itse ratsastamista harrastavana tiedän ongelman ja toisaalta sen mahdollisuudet ja siksi nyt tein ympäristöministerin vaihduttua jälleen esityksen tilanteen korjaamiseksi.

Valitettavasti meillä Suomessa tulkitaan edelleenkin EU-direktiiviä jätteenpoltosta siten, että hevosenlanta on jätettä eikä biomassaa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa. Muissa maissa hevosenlannan polttaminen on mahdollista, vaikka heidän lainsäädäntönsä pohjautuu samaan EU:n jätteiden polttoa säätelevään direktiiviin. Ihmettelen, eettei yksikään ympäristöministeri tätä asiaa ole ottanut tosissaan ja hoitanut kuntoon. Toivottavasti nykyinen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen nyt asian hoitaa kuntoon ja häneen uskon. 

Halutessaan ympäristöministeri tämän pystyy ratkaisemaan nopeastikin. Tämä varmasti tuntuu monesta pieneltä asialta Soten ja muiden rinnalla, mutta hevosalalle tämä on lähes elintärkeä asia ja myös merkittävä uusiutuva energiamahdollisuus maallemmekin.

Jokin aika sitten esityksestäni mahdollisestiin lannanpoltto ns. pyrolyysitekniikalla, mutta sekään ei lopulta johtanut odotuksista huolimatta ongelman ratkaisuun. Itseasiassa olin toiveikas sen suhteen, mutta pahin pelko toteutui kun hankkeet eli luvat jumittuivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten työpöydille. Ypäjän Hevosopiston lupa on maannut virkamiesten pöydillä monia kuukausia.

Suomessa on noin 70 000 hevosta, eli joka päivä hukataan lannan myötä 210 000:ta litraa polttoöljyä vastaava energiamäärä. On arvioitu, että maassamme syntyy hevosenlantaa 800 000 kuutiota vuodessa. Hevosenlannan polttaminen mahdollistaisi meille energiaomavaraisia kotitalouksia ja maatiloja. Suuret hevospitäjät, kuten Ypäjä ja Orimattila, voisivat olla jopa energiaomavaraisia kuntia.

Nyt kello hieman yli seitsemän ja perjantai aamu. Yöllä saatiin aikaan ratkaisu päästöjen vähentämiseksi. Hevosenlannanpoltto olisi tässä yksi hyvä askel ja ratkaisisi myös lanta ongelmaa muutenkin. Olen entistä vakuuttuneempi, että nyt ministeri tämän hoitaa kuntoon. Luotan. 

Minä jatkan nyt eduskuntaan. Aamusta Fennovoiman ydinvoimalupa käsittelyssä ympäristövaliokunnassa. Siellä tilanne hyvin tasainen. Mielenkiintoista nähdä kallistuuko valiokunta kielteiselle kannalle. Tänään mahdollisesti koeäänestys lausuntomme pohjaksi.

Eduskunnassa viikko pakettiin. Ympäristövaliokunta sai tänään isoilta osin ydinvoima-asian käsiteltyä. Vielä lausunnon viimeistely ja sitten meidän kannanotot talousvaliokunnan käyttöön ja huomioon otettavaksi. Palaan siihen kun lausuntomme julkiseksi.

Istunnossa tänään sitten äänestykset kansalaisaloitteesta. Itse äänestin Elina Lepomäen muutosesityksen puolesta jolla halusimme puolustaa tekijänoikeuksien uudistamista ja mm. sitä, että esimerkiksi Youtube-videoita voisi käyttää osana opetusta jatkossa. Tekijänoikeuslain tulee elää ajassa ja muuttuakin ajassa niin että se turvaa tekijöiden oikeudet, mutta myös järkevän materiaalin käytön. Harmi, että Järkeä Tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite ei saanut edes näiltä osin tukea kuin muutamalta kymmeneltä kansanedustajalta. Mutta me olemme nyt mielipiteemme kertoneet ja toivottavasti uudistuksia saadaan vielä aikaan.

Nyt hetki aikaa työhuoneessa ja yksi uusi eduskuntavaaliehdokastapaaminen ja sitten Helsingin Jäähallille ja Helsinki International Horse Show saa jatkua.

 

Kommentit