Se kampanja oli sitten siinä. Erilainen, mutta hauska.
Kello 17.59 ja kotipöydän ääressä. Mietteliäänä, mutta tyytyväisenä. Korona-aika pakotti tekemään kaiken uudella tavalla ja esti kaiken sen mitä olin ja olen tehnyt neljässä eduskuntavaalikampanjassani ja seitsemässä kuntavaalikampanjassani. Nyt vain piti tehdä toisella tavalla ja luottaa siihen, että se riittää. Tai sen on pakko riittää. Enempää ei voinut tehdä ja itse pidin 100% kiinni siitä, että korona-aikana ei makkaragrillejä pystytetä eikä ihmisiä toreilla ja kaupoilla tavata. En halunnut vaarantaa yhdenkään kanssaihmisen terveyttä enkä myöskään omaani. Tämä ratkaisuni keräsikin ennätysmäärän kiitosta ja palautetta ja näytti, että oli monelle myös ratkaisevan tärkeä toimintamalli äänestyspäätöstä ja ehdokasta etsittäessä. Tuntui hyvälle, että vastuullisuus ja välittäminen kantoi tässäkin.
Tänään teimmekin sitten viimeisen Facebook Liven. Kutsuin kotikuntani ehdokkaat Lopen Uupuneen Laavulle ja siellä mukava keskustelu makkaratulilla ja nokipannukahvin äärellä. Kiitos Tuire, Tiia ja Antti. Ja samalla tämä viimeinen live oli myös mitä parhain päätös kampanjalle ja myös hyvät etkot huomiselle äänipäivälle.
Ja illansuussa sitten vielä kävimme riihimäkeläisen mainion ehdokkaamme Siivosen Peten kanssa ”vaalikahvilla” ja kampanjan päätös herkuilla. Ja saimme vielä kaveriksemme eduskunta-avustajani ja Petrin tapaan Riihimäen kaupunginvaltuutettunakin toimivan Jessica Sonkon. Mukava hetki ja mukava oli vielä vähän vetää erikoista kampanjaammekin yhteen.
Mutta huomenna, sunnuntaina 23.1.2022, on sitten varsinainen vaalipäivä. On aika äänestää ja vaikka aluevaalien nimi onkin ehkä vaalohistoriamme tylsin, niin itse vaalit ovat enemmän kuin tärkeät. Näissä vaaleissa päätetään meidän huomisen sosiaali- ja terveyspalveluista, mutta myös huomisen palo- ja pelastuspalveluista. Haluammeko, että hyvät lääkäripalvelut ovat vain harvojen etuoikeus, vai ovatko ne jatkossa kaikkien perusoikeus? Hoidetaanko palo- ja pelastustoimi siellä missä sattuu eikä ihan vain missä sattuu? Pääseekö lääkäriin jonottamatta myös julkisellapuolella? Toimiiko ja otetaanko OmaHämeessä terapiatakuu käyttöön? Miten hoidetaan vanhustenhoivapalvelut? Keskitetäänkö ne vain kolmeen kaupunkiin vai pidetäänkö ne lähipalveluina jokaisessa kunnassa? Ja miten käy kuraattoreiden ja koulupsykologien? Ovatko he jatkossakin lähikoululla? Tuleeko lisää etä- ja digipalveluita vai jatketaan vanhalla jonomenetelmällä? Ja miten resurssit ja rahat saadaan riittämään? Tehdäänkö fiksummin ja joustavammin? Otetaanko järkevimmät uudet ja parhaat käytänteet käyttöön? Ja tehdään OmaHämeessä
jokaisen hämäläisen oma ja omaksi kokema arjen ja turvavakuutus?
Minulla näihin on selvä vastaus. Tehdään paremmin kuin tänään ja rohkeasti ja ketterästi. Parannetaan lähipalveluita, vahvistetaan ennaltaehkäisevää tekemistä ja huolehditaan myös arjen turvallisuudesta. Ei tyydytä siihen mitä on tänään vaan tehdään paremmin.
Huomenna sunnuntaina siis äänestämään!
419
Lupaan olla äänesi arvoinen jatkossakin!