Ampumarataverkostoa kehitettävä ja laajennettava – Vapaaehtoinen maanpuolustustyö vetää väkeä

Blogi, maanantaina 23.05.2022

Ennätyskorkeaksi noussut maanpuolustustahto näkyy myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön koulutus- ja harjoitustoiminnassa. MPK:n järjestämät kurssit ovat täyttyneet ennätysnopealla tahdilla ja uutta kurssi- ja harjoitustoimintaa on kehitetty koko ajan. Suomalaiset haluavat vahvistaa omia maanpuolustustaitojaan ja näin korkea maanpuolustustahto on siis konkretisoitumassa myös itse teoiksi. Esimerkiksi naisten NASTA-valmiusharjoituksen kurssit täyttyivät minuuteissa. Itseasiassa tämän kevään ensimmäisestä viidestä kurssista neljä varattiin täyteen minuuteissa. Maaliskuussa, kun kursseille ilmoittautumisia kirjattiin ylös niin päivittäin mukaan ilmoittautui jopa 700 henkeä, kun normaalisti kursseille on ilmoittautunut tuohon aikaan vuodesta noin 150 henkilöä vuorokaudessa. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK järjestää vuosittain noin 2000 erilaista reserviläisille suunnattua, sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta, mutta myös kaikille kiinnostuneille sopivaa kokonaisuusturvallisuuskoulutusta. Samaan aikaan, kun koulutus- ja kurssitoiminta vetää ennätyksellisen hyvin niin myös järjestötoimintaan tullaan mukaan. Esimerkiksi Reserviläisliitto kertoi keväällä saaneensa ennätysmäärän uusia jäsenhakemuksia.

Samaan aikaan myös on tarvetta uudistaa ja päivittää lainsäädäntöä ja sen tulkintaa. Vielä hetki sitten osa halusi kovin kiivaasti rajoittaa MPK:n koulutustoimintaa, mutta nyt onneksi ääni on vasemmallakin muuttunut. Tavoitteena on, että vielä tulevalle kesälle saataisiin MPK:n käyttöön myös Puolustusvoimien ampumakalustoa. Nostin aiheen keväällä eduskunnan keskustelussa esille ja korjaussarja on nyt työn alla.

Samaan aikaan MPK on hankkimassa itselleen myös Maanpuolustuksen kannatussäätiön tuella omia aseita. Vapaaehtoisen maanpuolustustyön omaksi aseeksi ollaan hankkimassa nyt Nato-kaliiperistä AR-15-rynnäkkökivääriin perustuvaa asetta. Uusia aseita ollaan hankkimassa noin tuhat ja kokonaishinnaksi tullee vajaa 2 miljoonaa euroa. Lisäksi MPK on tilaamassa muutamat sata Glock 17 Gen 5 -pistoolia noin 200 000 – 300 000 euron hankintahintaan. Isoja hankintoja, mutta tärkeitä osaavan reservimme kouluttamiseen.

Mutta isoon rooliin tässä nousee myös ampumaratojen kehittäminen. Nyt on tärkeää varmistaa, että enää yhtään ampumarataa ei suljeta, vaan annetaan niille pitkät jatkoluvat ja mahdollisuus kehittää toimintaa. Tässä tärkeässä roolissa on totta kai myös ääntenhallinta, mutta sekin on mahdollista ratkaista maavellein yms. Ja pidän itse tärkeänä, että myös pidempiä ratoja 300m ja jopa 1 km -ratoja saadaan myös PV:n verkoston ulkopuolelle ja esimerkiksi meillä Lopella on nyt myös tällainen ratahanke työn alla.

Uusi viikko käyntiin ja tänään kotikuntapäivä. Lopella puheenjohtajiston kanssa katsomme hieman askelmerkkejä eteenpäin ja sitten illalla kunnanhallituksen kokous, missä sielläkin pitkä lista ajankohtaisia asioita päätettäväksi. Esityslista ja pian myös kokouksen jälkeen löytyvä pöytäkirja löytyy kuntamme nettisivuilta www.loppi.fi.

Mukavaa kevätpäivää teille kaikille!

 

 

Kommentit