Aloite ruuan alkuperämerkinnöistä ja eduskunnan esimerkistä.

Blogi, keskiviikkona 10.04.2013

Jätin eduskunnalle nyt lupaamani esityksen ruuan alkuperämerkintöjen tiukentamisesta. Esityksessäni lähden siitä, että maamme hallitus kansallisesti säätäisi lailla, että ruokakaupassa pitäisi aina kertoa ruuan, mutta myös einesten raaka-aineiden alkuperä. Esimerkiksi tuoteselosteessa pitäisi olla eri raaka-aineiden perässä maatunnus kertomassa mistä kyseinen ruoka-aine on peräisin. Samaa esitin myös ravintoloiden ruokalistoihin ja sinnekin ne mahtuvat hyvin vs ja gl -merkintöjen perään. Minusta ruokakohut ovat nyt ajaneet tilanteen siihen, että meidän tulee itse säätää tämä laki ja hakea sille oikeutus sitten tarvittaessa EU:sta. Asiakkas ja kuluttaja tulee siis palauttaa kuninkaaksi kaupassa ja valinta siitä mitä haluamme ostaa kuuluu vain ja ainoastaan meille. Kun kaikessa ruuassa kerrotaan rehdisti, että mistä ruoka tulee niin silloin jokainen voi itse pohtia minkä paketin matkaansa ottaa.

Samalla jätin eduskunnan puhemiehistölle eteenpäin vietäväksi esitykseni, jossa esitän, että eduskunta ottaa omassa Amica-ruokalassa ruuan alkuperämerkinnät käyttöön heti. Siis kaikkien kippojen ja kulhojen eteen pieni merkki siitä mistä ruoka tulee. Ja jatkoesityksenä seuraavan kilpailutuksen yhteydessä vaadin eduskunnan ottavan tavoitteekseen suomalaisen ruuan ja lähiruuan. Se voidaan hyvin lisätä kilpailutukseen yhdeksi kriteeriksi ja tavoitteeksi ja minusta eduskunnalla ei edes ole muuta vaihtoehtoa.

Mutta nämä esitykset nyt jätetty maamme hallitukselle ja eduskunnalle. Ja toivon, että ne tuottavat tulosta pian. Ruoka on nimittäin meidän yhteinen asiamme.

Tänään aloitamme eduskunnassa aamusta Valtion Liikuntaneuvoston kokoukselle. Käsittelyssä liikuntapaikkarakentamisen valtiontuet tälle vuodelle. Käsittelyssä siis tänään mm. Hämeenlinnan Pullerin Palloiluhallin ja Ahveniston maauimalan valtiontuet sekä Riihimäen uuden jäähallin valtiontuki. Ja muutama kymmenen muuta tärkeää liikuntapaikkaa eri puolilta maata. Palaan aiheeseen heti kun saamme oman esityksemme valmiiksi.

Nyt siis Helsinkiä kohden.

Aamun kokoukset takana.

Valtion Liikuntaneuvostossa käsittelimme siis tänään vuoden 2013 Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksia. Avustettavien hankkeiden listalle valikoitui lopulta 30 hanketta eri puolilta Suomea ja hankkeet saavat yhteensä yli 16,6 miljoonaa euroa. Hämeestä tuettavien hankkeiden listalle nostettiin Hämeenlinnan uusi Urheilutalo ja Ahveniston maauimalan peruskorjaus, Riihimäen uusi jäähalli sekä Hartolan liikuntahalli ja Nastolan uimahallin peruskorjaus.

Eli nyt saimme listalle useammankin erittäin tärkeän hankkeen. Itse toivon, että nämä hankkeet nyt lähtevät kunnissa liikkeelle. Esimerkiksi Hämeenlinnan Pullerin uuden Urheilutalon ja Riihimäen uuden jäähallin tarve ovat sellaiset, että niiden ei pidä antaa enää odottaa. Nyt meidän tekemä VLN:n esitys etenee seuraavaksi Opetus- ja kulttuuriministeriöön. Ja sitten vain päätökset kunnissa ja kuokkaa maahan.

Hämeenlinnan urheilutalo saa OKM:n siunauksen jälkeen 750 000 euroa ja Ahveniston maauimala hieman suunniteltua enemmän eli 710 000 euroa. Riihimäen jäähallille esitetään VLN toimesta 750 000 euroa ja Hartolaan tänä vuonna 250 000 euroa ja varauksena vuodelle 2014 370 000 euron jatkotuki ja Nastolaan 800 000 euroa.

Lisäksi esitimme tälle vuodelle Lahden HS97 mäelle valtiontukea valtakunnallisena hankkeena ja alueellisten pienempien hankkeiden listalla on lukuisia hankkeita eri puolelta Kanta- ja Päijät-Hämettä. Toivottavasti ne saavat myönteisen päätöksen ELY: käsittelyssä.

Valtakunnallisesti esitetyistä hankkeista 14 on uudisrakentamishankkeita ja 16 peruskorjauskohteita. Lisäksi pienempii alueellisiin hankkeisiin varattiin yhteensä yli 7,6 miljoonaa euroa. Tämän rahan käytöstä vastaa alueelliset ELY-keskukset.

Isoa asiakokonaisuus siis nyt meidän osalta maaliin ja samaan aikaan valmistelemme uutta neljän vuoden ”rahoitusopasta” eli ns. Suunta-asiakirjaa valtiontuen jakamiselle. Pieniä muutoksia painotuksiin olen nyt puheenjohtajana esittänyt ja toivottavasti ne saadaan myös mukaan lopulliseen asiakirjaan. Esimerkiksi minusta 10 vuotta vanhalle tai nuorelle hallille ei pidä vielä myöntää peruskorjausavustuksia ja kaikilta halleilta pitää vaatia ylläpitoa seuraavaa kirjanpitoa ”talokirjaa” sekä kunnolliset suunnitelmat peruskorjauksista tulevaisuudessa. Tulemme esittämään myös määräaikaiskatsastuksia ja tarkastuksia liikuntakäytössä oleville halleille. Ja hieman muutakin mm. siitä miten ja millaisin prosentein jatkossa liikuntapaikkarakentamista valtion tulisi tukea. Mutta palaan niihin.

Nyt lounaalle ja sitten vieraita Hämeestä. Omakotitaloyhdistyksen väkeä Seppälän Arton johdolla vieraakseni bussilastillinen Lopelta ja Janakkalasta.

….

Kello 21.21 ja hetki sitten kotiin. Tänään illalla maakuntakierrokseni jatkui nyt Lammilla. Lammin Turvantalolla oli mukava ilta ja paljon tuttuja ystäviä vuosien varrelta. Itseasiassa hieno oli kun yksi isäni serkuista tuli minua myös tervehtimään. Olen siis Lammin Heinosten sukua ja sieltä 30-luvulla Poliisi-Pappani Juho Heinonen (aiemmin Koivisto) Lopelle muutti. Ja mukava oli myös nähdä 15 vuoden tauon jälkeen Sirkka-Kaarina Väisästä. Hänen kanssaan aikanaan yhtaikaa olimme Lopelle 1996 vaaleissa kunnallisvaaliehdokkaina. Siitä yhteinen kokoomustyö on meitä vienyt ja vuodet vierineet. Tänään siis pitkästä aikaa näimme.

Ja onhan Lammilla ja Tuuloksessa monta sellaista kokoomuslaista jotka ovat vaikuttaneet kokoomusuraani enemmän kuin paljon. Helena Hirviniemen opissa aikanaan sain ”pikkupoikana” aloittaa Hämeen Kokoomuksen piirihallituksessa ja samoihin aikoihin yhdistysasioista minulle opetti Tuuloksen Saksan Reijo. Kumpaakin arvostin silloin paljon ja paljon heiltä sain ja sitä olen tässä vuosien aikana ammentanut. Sellaista se nimittäin parhaimmillaan yhdistystyö on. Kokeneet ja osaavat jakavat neuvojaa ja tietojaa uusille ja aloitteville. Helena ja Reijo olleet tässä minulle tärkeitä.

Olikin hieno ennen puhettani saada yhdessä Reijon kanssa ojentaa puolueemme arvokkain kunniamerkki Kultainen Leijona yhdelle pitkänlinjan tekijälle eli Taisto Jantuselle. Taisto on tehnyt poikkeuksellisen pitkän ja arvokkaan päivätyön kokoomusperheellemme niin Tuuloksessa kuin Lammillakin ja tänään sain laittaa hänen rintapieleensä suurimman kultaisen Leijonan suoraan puolueemme puheenjohtajan Jyrki Kataisen myöntämänä. Kiitos vielä täälläkin Taistolle pitkästä ja tuloksekkaasta työstä joka siis edelleen jatkuu.

Mutta ennen maakuntailtaa oli minulla eduskunnassa myös hämäläisiä vieraita. Arto Seppälän johdolla vieraakseni tuli bussilastillinen Lopen, Riihimäen ja Janakkalan Omakotiyhdistysten väkeä. Mukana porukka jonka kanssa olisi mieluusti vielä toisenkin tunnin viettänyt ja se olisi helposti mennytkin tämän ryhmän kanssa keskustellessa. Mutta pidetään uusi kutsu voimassa ja varmasti tapaamme jatkossa muissakin tilaisuuksissa. Vaikkapa vuoroin vieraissa. Kiitokset koko porukalle ja Artolle upeista lahjoista. Tervakosken K-kauppias oli lähettänyt minulle suuren korin ”Vain suomalaista ruokaa”. Kampanjani ja ruoka-arvoni on siis nähty ja kuultu. Ja lahjapaketissa oli myös tervakoskelaisen sokean käsityötekijän upea sinivalkoinen pöytäpoppana. Se saa parhaan paikan meidän kodista.

Ja mahtuihan päivään vielä mielenkiintoinen keskustelu myös kuntarakenteesta isossa salissa. Pari tuntia meni hetkessä ja aikalailla yhtenevä käsitys siitä, että nykymallilla ei Suomi enää pärjää. Niin se vaan on.

 

 

Kommentit