Miksi lasten hyvin alkaneet ja inhimilliset siedätyshoidot halutaan jättää kesken?
Tämä kysymys on ollut monien aikuisten mielissä loppuvuodesta. Lasten koivun siitepölyallergian hoito hankaloitui vuodenvaihteessa, kun erinomaisen hyvä ja helppokäyttöinen liushoito kiellettiin lapsilta. Viisi vuotta käytössä ollut koivuallergisten siedätyshoito kielen alle tiputettavalla liuoksella loppui samalla myös kuin seinään heiltä joilla kolmivuotinen hoitojakso oli kesken. Meilläkin kotona oli takana ensimmäinen puolivuotinen hoitojakso ja erinomaisen hyvät tulokset jo havaittavissa, kun hoito sitten jäi kesken, kun vuodenvaihtuessa piti aloittaa toinen puolivuotinen.
Tämä hoitomuoto on ollut lapsille tietenkin mukava siksikin, että se on hoitunut kotona iltatoimien yhteydessä, mutta myös monille pistoskammoisille aikamoinen helpotus. Nyt lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea perui rasnakalaisen Staloral-liukosen erityisluvan ja näin hoidot jäivät kesken ja todennäköisesti kalliin siedätyshoidon hyödytkin hukkuvat.
Hulluksi tilanteen tekee myös se, että ainakin muutamassa EU:ssa saman EU-direktiivin mukainen myyntilupa edelleen on voimassa. Fimea on perustellut päätöstään sillä, että myyntiin on tullut Suomessa kaksi myyntiluvallista siedätyshoitolääkettä. Toinen on kielenalustabletti ja toinen piikitettävä injektioneste. No näin todella onkin, mutta kun tuon tabelitin käyttöikäraja on 18 vuotta niin eihän se ole mikään vaihtoehto kielen alle nestesiedätyshoitoa saaneille 12-17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tosiasiallisesti ei siis markkinatilanne ole mihinkään näiden lasten osalta muuttunut.
Osa on varmasti siirtynyt nyt sitten pistoksilla annettavaa siedätyshoitoon. No meille kaikille se ei todellakaan ole matkojen yms. takia mahdollista ja onhan se kertakaikkisen hölmöä sitoa terveydenhoidon resursseja tällaiseen mikä on viisivuotta hoitunut kotona äidit ja isät tippoja kielen alle laittaa -menetelmällä. Alle 15-vuotiaan matkassa pitää vielä olla aina mukana aikuinen saattaja ja kun hoidot tapahtuvat päiväaikaan niin yhteiskunnan resursseja menee hukkaan ylimääräisten ja täysin turhien työpoissaolojen kautta.
Siedätyshoidon vuodesta 2002 voimassa olleiden Käypä hoito -suositusten mukaan potilaan pitäisi saada itse valita itselleen parhaiten sopiva hoito. No nyt se on tehty Fimean mahtikäskyllä mahdottomaksi. Erityisluvan evääminen on siis täysin kohtuutonta ja erityisesti heidän kohdalla joilla hoito jäi nyt kesken. Se on myös inhimillisen näkökulman lisäksi myös yhteiskunnan varojen tuhlaamista.
Tein asiasta kirjallisen kysymyksen Sosiaali- ja terveysministeriölle ja ministeri Aino-Kaisa Pekoselle. Nyt tietojeni mukaan STM käy neuvotteluja Fimean kanssa tilanteen ratkaisemiseksi (Vastaus kysymykseeni). Ehdottoman tärkeää on nyt saada pian ratkaisu siitä, että liuoshoidon jo aloittaneet saavat ainakin viedä kolmivuotisen hoitonsa loppuun. Ja itse toivon, että pistospelkoiset lapset ja nuoret myös huomioitaisiin päätöksessä. Pidän teidät ajantasalla miten asia etenee ja voittaako järki vai byrokratia. Ja pianhan se taas alkaa siitepölykausikin. Näytti jo nyt pähkinäpensaissa olevan aina pitkät norkot.
Päivä jo nyt illassa. Aamun varhaisella koneelle kotiin Lapista. Siellä viime yönäkin yli 20 senttiä lisää lunta, mutta nyt taas täällä mustassa Etelä-Suomessa. Masentavaa. Huomenna maakunhallituksen kokous ja illalla vielä suunnittelemme uutta jälleen Lopellekin.