Helsingin Sanomien tiistaina 30.1.2024 julkaiseman tuoreen Verianin tekemän gallupin mukaan Alexander Stubb (kok) valittaisiin selvin äänin seuraavaksi tasavallan presidentiksi, jos äänestys järjestettäisiin nyt. Stubb voittaisi Pekka Haaviston (vihr) kakkoskierroksella nyt prosenttiluvuin 57–43.
Stubbin kannatus on siis noussut avauskierroksen tuloksesta 27,2 prosentista nyt peräti +30 prosenttiyksiköllä ja Haavisto on kerännyt lisätukea noin +17 prosenttiyksikköä. HS:n gallupin mukaan Stubb ja Haavisto ovat saamassa myös kakkoskierroksella äänet lähes kaikilta heiltä, jotka heitä myös ensimmäisellä kierroksella äänestivät.
Kaksi kolmasosaa Olli Rehniä (kesk) äänestäneistä näyttäisi nyt siirtyvän siis Stubbin taakse. Jussi Halla-ahoa (ps) äänestäneistä jopa neljä viidestä. Anderssoniakin äänestäneistä joka kymmenes äänestäisi nyt Stubbia ja Urpilaista äänestäneistä Stubbin puoleen kääntyisi jopa kolmasosa. Aikalailla siis odotetun mukaisesti näyttäisi ainakin tässä gallupissa äänet jakautuvan Rehnin ja Halla-ahon takaa. Ja hyvä niin.
Hesarin mukaan äänestysprosentinkin ennakoidaan säilyvän korkealla toisellakin kierroksella. Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti oli peräti 74,9 prosenttia.
HS:n gallupin aineisto 1161 kerättiin Verianin käyttämässä Kantar Forum -internetpaneelissa 29.–30. tammikuuta. Virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
”Häntä en ainakaan äänestäisi”
Ilta-Sanomat julkaisi tänään 1.2.2024 mielenkiintoisen tietynlaisen ”Häntä en ainakaan äänestäisi” -tutkimuksen. Noin kolmannes (28%) suomalaisista ei voisi missään tilanteessa äänestää vihreiden Pekka Haavistoa. Stubbin kohdalla vastaava luku oli 15 prosenttia.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja totesikin IS:ssa, että ”Pekka Haavistoa vastustetaan selvästi enemmän kuin Alexander Stubbia”.
Tämä ei vielä peliä ratkaisisi, mutta IS:n tutkimuksen muut kysymykset olivat tässäkin valossa tilannetta paremmin avaavia. Kysymys siis kuului kumpaa jatkoon päässeistä Olli Rehnin ja Jussi Halla-ahon äänestäjät eivät missään tilanteessa voisi äänestää.
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa ensimmäisellä kierroksella äänestäneistä 63 prosenttia ei missään tilanteessa äänestäisi Pekka Haavistoa eikä 15 prosenttia Stubbia. Perussuomalaisten, mutta myös kristillisdemokraattien kannattajista 64 prosenttia ei voisi ikinä äänestää Haavistoa. Toisaalta taas demareiden kannattajista vajaa kolmannes (26%) ja vasemmistoliiton kannattajista 28 prosenttia ei koskaan äänestäisi Stubbia.
Keskustan Olli Rehnin kannattajistakin peräti kolmannes (30%) ei voisi missään oloissa äänestää Haavistoa. Ehdoton Ei kynnys Stubbin suuntaan Rehnin kannattajien joukossa on vain kahdeksan prosenttia.
Tutkimusjohtaja Tuomo Turja kommentoikin tuloksia, että ”Stubbin asema on todella vahva, jos Halla-ahon ja Rehnin kannattajat lähtevät äänestämään. Heidän äänillään Stubb kyllä tulee valituksi presidentiksi”.
Toisaalta tutkimus alleviivasi myös sitä, että Pekka Haavisto keräsi jo avauskierroksella todella paljon ääniä SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajien leireistä eikä sieltä näin ollen enää kakkoskierrokselle ole löydettävissä paljon uusia äänestäjiä. Turja kommentoi Ilta-Sanomille, että Haaviston on lähtökohtaisesti hyvin vaikea saada kasaan yli puolia kakkoskierroksen äänistä.
Gallupeissa kakkoskierrokselta onkin povattu voittoa Stubbille selvin numeroin. HS:n gallupissa luvut olivat Stubbille 57-43 ja Ylen gallupissa vieläkin selvemmät 59-41.
Yksi avoin kysymys onkin se, että lähtevätkö oman ykkössuosikkiehdokkaansa ykköskierroksen jälkeen menettäneet äänestämään. Halla-ahoa äänestäneistä vain noin kaksi kolmesta aikoo aivan varmasti mennä äänestämään myös toisella kierroksella. Rehniä äänestäisi kuitenkin joka lähes kolme neljästä. Jussi Halla-ahoa äänestäneet onkin Haaviston oikeastaan ainoa toivo ja ennen muuta se, että he eivät lähtisi äänestämään lainkaan. Perussuomalaisten Halla-ahoa äänestäneiden kotiin jääminen voisi vielä nostaa Haaviston presidentiksi. Jokaisella äänellä on siis nyt merkitystä.
Eilen upea kampanja Lapissa. Ensin Stubbila Rovaniemi tupaten täynnä ja väkeä muutenkin hyvin liikkeellä. Illalla vielä sitten kiertuepäivän jälkeen Lapin Kauppakamarin tilaisuus ja pohjoisen Suomen ajankohtaisia asioita keskusteluissa.
Nyt Lapin kiertueen toinen päivä ja matka jatkuu…
Nähdään!
….
Kello 17.59
Kaksi kertaa Rovaniemen STUBBILA täyteen
Upeasti on kyllä väkeä liikkeellä Alexin Yhdistävän kiertueen parissa. Minulla oli tänään toinen puheenvuoro Lapin Stubbillassa Rovaniemellä ja eiliseen tapaan tänäänkin kuppilamme täynnä väkeä. Eilen oli mennyt yli kaksi sataa kuppia presidenttikahvia ja tänään oli vielä vilkkaampaa.
Olipas mukava päästä tänne ja jotenkin aina yllättää se miten täällä vierailujani myös aina odotetaan ja monet tulevat varta vasten tapaamaan. Tänäänkin useampikin tällainen kohtaaminen ja juttutuokio ja sain kiitosta mm. työstäni, kun aikanaan tänne jäähallille jumppasimme valtion liikuntapaikkarakentamisen tukea ja myös myös Ounasvaaran rullahiihtoreitin valtionrahoitus keräsi kiitosta. Hienoa, että nämä huomataan ja esimerkiksi tästä jäähallista kiitosta haluttiin tulla kasvotusten sanomaan vielä vuosien jälkeenkin, vaikka kyseinen tekijä oli jo itse hommistaan täysin palvelleena eläkkeellekin ehtinyt jäädä.
Hyvää keskustelua myös maamme sähköntuotannosta ja säätövoimasta ja huoltovarmuudesta. Vähän myös Natosta ja Lapin Lennoston kasvavasta roolista ja enemmän sitten presidentinvaalien kakkoskierroksesta. Oli mukava kuulla, että nytkin useampikin ensimmäisellä kierroksella Halla-ahoa äänestänyt oli jo käynyt antamassa äänensä nyt Alexille. Yhdistävä tekijä.
Nyt pieni hetki aikaa hotellilla ja illalla sitten Tunturin rallin isännistöä tapaamaan. Käännetään siis viikonlopuksi katsetta SM-rallin Arctic Lapland Rallyn suuntaan.
Hanaa!