Pieni poika Daqneesh pelastettiin syyskuussa raunioista Syyrian Aleppossa. Kuva järkytti maailmaa, mutta saako se maailmaa kuitenkaan toimimaan tilanteen ratkaisemiseksi?
Aleppon piiritysrenkaassa on tällä hetkellä arviolta noin 250 000 ihmistä. YK:n lastenjärjestö Unicef arvioi, että saarretun Aleppon itäosissa noin 120 000 lasta tarvitsee välitöntä humanitaarista apua. Heidän tilanne on järkyttävä. Ruoasta on pulaa ja lääkkeistä, jopa puhtaasta vedestä. Kaupungin kahtiajako on jatkunut jo nelisenvuotta ja nämä kaupungin itäosan ihmiset ovat kuoleman partaalla. YK on todennut, että pitkittynyt saarto lopettaa Alepposta elintarvikkeet kokonaan.
Kaiken kaikkiaan Syyrian sodassa on kuollut YK:n arvion mukaan ainakin 400 000 ihmistä. Yli kymmenen miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan taisteluita. Mutta Aleppossa siviilit ovat saarreettuina ja heitä pommitetaan.
Maailmassa tapahtuu tänäänkin paljon pahaa ja järkyttävää – monissa eri paikoissa. Poikkeukselliseksi Syyrian Aleppon tilanteen tekee se, että siviiliväestön pommittajana on Venäjä ja Syyrian oma hallitus. Tuhoa ei siis kylvä terroristit eivätkä kapinallisryhmät vaan maan oma armeija omaa kansaansa kohtaan suurvalta Venäjän ilmavoimien tuella. Raskas pommitus on vaatinut satoja siviiliuhreja ja muut maailman maat ovat olleet voimattomia Syyrian ja Venäjän edessä ja nämä ovat voineet jatkaa Aleppon siviilien pommituksia.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi, että tapahtumat saattavat täyttää sotarikosten tunnusmerkit. Sairaaloiden tietoinen pommittaminen ja humanitaarisen avustussaattueen tuhoaminen täyttävät sotarikoksen kriteerit. Mutta YK on ollut voimaton tilanteen lopettamiseksi.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi, että maamme antaa syyrialaisille myös humanitaarista apua ja tarjoaa kansainvälistä suojelua heille, jotka ovat siihen oikeutettuja. Orpo totesi lisäksi aivan oikein, että kaiken avain on kuitenkin se, että siviilien tappaminen loppuu ja se avain on Syyrian johtajan al Assadin ja Venäjän käsissä. Myös Saksan, Ranskan, Britannian, Italian ja Yhdysvaltojen ulkoministerit korostivat yhteislausunnossaan Venäjän vastuuta.
Venäjä saavuttanut nyt sellaisen aseman, että muut maailman maat eikä edes YK pysty sen toimintaan puuttumaan. Valitettavasti näyttää siltä, että maailma on voimaton kaiken tämän edessä ja Venäjä on tällä hetkellä ainoa toimija, joka voi pysäyttää järjettömän tappamisen.
Pieni päähän haavoittunut Omran Daqneesh vietiin elokuussa hoidettavaksi muiden siviilien kanssa Aleppon M10-sairaalaan. M10-sairaalaankin tehtiin ilmaisku. Onko Daqneesh enää elossa? Onko hänen perheensä? Sitä emme tiedä, mutta sen tiedämme, että siviilien pommittamiset ovat vain jatkuneet.
YK:n avustustoiminnan johtaja Stephen O’Brien, totesi juuri, että sairaalat on lähes tuhottu ja siviiliväestö ”elää helvetillisissä oloissa”.
Muulta maailmalta tarvitaan nyt lisää toimia.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)
Puolustusvaliokunnan jäsen