Al-Holin pienimpiä lapsia olisi pitänyt jo auttaa kesällä – Aikuisilla perustuslain mukaan myös oikeus palata itse

Blogi, keskiviikkona 18.12.2019

Kalifaatin raunioille syntyneen Al-Holin leirin tilanne Syyriassa on ollut maailman päänvaivana viime kuukausina. Tilanne on talven mittaan mennyt kaikella tavalla huonommaksi, kun alueen tasapaino ja rauha on järkkynyt Turkin iskujen johdosta ja talvi on tehnyt öistä kylmiä ja maasta sateiden myötä märkää ja liejuista. Olosuhteet on kaikin puolin heikentyneet.

Keskustan ja Kokoomuksen johtama Sipilän hallitus linjasi jo alkuvuodesta, että pienimpiä lapsia pitää auttaa, mutta aikuisia ei. Tätä valmisteltiin jo keväällä ja alkukesästä olisi ollut kaikki valmius auttaa lapsia pois leiriltä. Nyt jo eroamaan joutunut pääministeri Antti Rinne (sd.) ei asiassa päätöksiä halunnut tehdä ja ongelmaa vain siirrettiin eteenpäin ja syksyn tullen se paheni ja meni entistä pahemmin solmuun. Myös leiriä ylläpitävät kurdit alkoivat antaa omia ehtojaan leiriltä poispääsemiseksi. Nyt on jo puhuttu, että jokaisen viranomaisen kohdalla jouduttaisiin mahdollisesti vielä maksamaan erilaisia maksuja eli käytännössä ”lunnaita”. Tätä ei ainakaan vielä ole avoimesti julkisuuteen kerrottu eikä sitä kuka tällaiset maksut maksaisi porteilla, rajoilla ja kentillä.

Kuvituskuva Al-Hol

Tilanne siis pitkittyi ja vaikeni ja syksyn ja loppuvuoden aikana sai myös sellaisia piirteitä ja askelmerkkejä joita emme voineet enää katsoa pelkästään sivusta. Rinteen hallitus ei halunnut tehdä poliittista valtioneuvoston yleisistunnon tai utva:n päätöstä Al-Holin suhteen ja se ajoi tilannetta entistä pahempaan umpisolmuun. Liikkeelle lähti siis valmisteluja joilla ei ollut poliittista päätöstä tukenaan ja epäselväksi jäi ohjeistettiinko virkamiehiä kuitenkin yksittäisten poliitikkojen, puolueiden tai jopa ministereiden toimesta toimimaan heidän haluamallaan tavalla. Salailu ja pimittäminen sai liikkeelle sitten erilaisia huhuja joista osa näyttää olleen totta ja osa ainakin liioiteltuja. Kiistatonta näyttäisi tällä hetkellä olevan sen, että näille joulukuun viikoille oli suunniteltu jo ensimmäisiä palautuslentoja. Tietovuodot ministeriöstä ja virkakoneistosta sai liikkeelle sitten sellaisen myrskyn mikä ajoi tilanteen niin pahaan umpikujaan, että prosessi johti eduskunnassa myös välikysymykseen ja epäluottamusesitykseen ulkoministeri Pekka Haavistolle. Tilanteen ollessa kuumimmillaan uusi pääministeri Sanna Marin yritti tilannetta ratkoa hallituksen kokouksella, mutta päätös vain entisestään sotki tilannetta. Keskusta näytti painetun syrjään Vihreiden ja vasemmistoliiton toimesta ja nyt tilanne on täydellisen epäselvä. Keskusta väittää, että aikuisia ei leiriltä tuoda ja kaikki muut hallituspuolueista kertovat tämän olevan mahdollista ja myös todennäköistä. Keskustaa siis vietiin hallituksen neuvottelussa ja puolueen uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni näyttää kääntäneen takkinsa.

Yöllä eduskunnassa paljastui myös se, että paljon julkisuudessa olleen iltakoulun linja oli ollutkin se, että erityisedustajan mandaatilla tai hänen mandaattinsa mahdollista myös sen, että aikuisia olisi voitu erityisedustajan tapauskohtaisen harkinnan perusteella tuoda. Näyttää siis siltä, että keskusta on tässä julkisuuteen puhunut toista mitä he ovat olleet iltakoulussa hyväksymässä? Tämä muuten laittaa kaiken tapahtuneen aivan uudenlaiseen valoon.

Nyt tässä Marinin hallituksen sotkussa ja salailussa on lopulta käynyt niin, että tilanteen suurimpia kärsijöitä ovat olleet Al-Holin leirillä olevat pienet lapset. Heillä ei kyllä ole mitään osuutta tai vastuuta tapahtuneista ja he ovat joutuneet leirille äitiensä tekojen ja päätösten ja ratkaisujen seurauksena. Heitä pitäisi tai olisi pitänyt jo kesällä auttaa. Kansainväliset sopimukset ja lasten oikeudet sivuutettiin ja nämä lapset ovat joutuneet kärsimään äitiensä tekojen takia. Nyt olisikin äärimmäisen tärkeää päästä auttamaan näitä lapsia. Jos heidän äidit nyt lastensa parasta ajattelevat niin he varmasti antavat luvan lasten tuomiseen Suomeen. Tähän pitää olla viranomaisilla nopeastikin valmius. Suomessa nämä lapset täytyy saada pian huostaanotettua ja kaiken mahdollisen avun ja tuen piiriin.

Aikuisia ei kansainväliset sopimukset tai muutkaan edellytä Suomeen valtiota tuomaan. Heillä on toki perustuslain mukainen oikeus tänne itse palata jos ovat Suomen kansalaisia ja matkustusasiakirjat yms. ovat kunnossa. Suomessa pitääkin varautua siihen, että myös näitä ISIS:n toimintaan osallistuneita tai sitä tukeneita aikuisia naisia ja miehiä Suomeen palaa. Heidät tulee saattaa tässä tilanteessa oikeuden eteen täällä jos oikeudenkäynnit eivät ole mahdollisia siellä missä mahdolliset ja todennäköiset rikokset on tehty. Vakavasti pitää ottaa myös Suojelupoliisin ja muiden viranomaisten lausunnot näiden naisten turvallisuusuhasta. Juuri eilen Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari Isis-äidit olisivat Suomessa suurempi uhka kuin Syyrian leirillä. Molempiin siis sisältyy uhkia, mutta Suomeen tuominen olisi siis suurempi. Nyt kysymys kuuluukin ottaako Marinin hallitus tämän riskin harteilleen kannettavaksi? Jos näistä henkilöistä joku nyt tai tulevaisuudessa johonkin vakavaan rikokseen syyllistyy niin silloin varmasti kysytään myös vastuunkantajia.

Pieniä lapsia pitää nyt auttaa. Hallituksen tuleekin laittaa kaikki työ ja tarmo siihen, että löydetään ratkaisu missä lapset voidaan Suomeen tuoda ja aikuiset saada tuomittaviksi. Mikään muukaan Pohjoismaa ei ole päättänyt aikuisia valtiontoimesta palauttaa eli se ei todellakaan pidä paikkaansa, että mikään meitäkään tähän velvoittaisi. Tai jos näin on niin pitää kysyä, että mikä on se kansainvälinen sopimus mikä velvoittaa vain Suomea, mutta ei Ruotsia eikä esimerkiksi muita Pohjoismaita.

Politiikassa pitää uskaltaa tehdä myös vaikeita ja ikäviä ratkaisuja. Pitää arvioida turvallisuus ja lasten etu. Nyt Marinin hallitus on vakavan paikan edessä ja Suomessa odotetaan vastuullisia päätöksiä lasten edun ja Suomessa asuvien ihmisten turvallisuuden näkökulmasta.

….

Kello 21.46 ja salissa. Täysistunto alkoi tänään aamulla kello 10 ensimmäisillä äänestyksillä. Tämän jälkeen keskustelut jatkuneet aamusta tänne iltaan asti ja jatkuvat vielä yöhön. Eilen istunto päättyi vasta aamulla 04 ja myöhään näyttää tänäänkin venyvän.

Tuore tieto kertoo, että kaksi alle 7-vuotiasta orpoa suomalaislasta on lähtenyt Al-Holin leiriltä nyt kurdiviranomaisten matkassa pois. On tärkeää, että lopulta hallitus saa näiden pienimpien evakuoinnit käyntiin. Liian kauan he joutuivat odottamaan ja vasta nyt välikysymyksen myötä saatiin hallituksen periaatepäätös aikaan ja lasten palautukset alkuun. Niin kuin aiemmin kirjoitin niin näiden lasten palautuksiin oli jo keväällä valmisteluja ja kesällä ne olisi ollut mahdollista hoitaa. Nyt vihdoin onneksi.

Nyt vähän iltapalaa ja matka jatkuu…

 

 

Kommentit