Aamupuuron aikaan Hämeenlinnan torilla – Ja aamupuuroa jakoon

Blogi, tiistaina 03.03.2015
11002687_10153148438276670_257675549548839640_o

Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla aamupuuron aikaan ja jakoon Hyvää Suomesta ja Hämeestä kaurahiutaleita. Huomenna siis olen monen aamupalapöydässäkin. Nyt eduskuntaan ja puolustusvaliokuntaan

Aikainen herätys tänään ja suunnaksi Hämeenlinna. Maaliskuun kuukausimarkkinoita vietettiin tänään hieman leudommassa säässä. Aamuvarhaisella laitoimme Suomalaisen Keijon kanssa toriteltan pystyyn ja talkooväki toi kahvia ja pian kokoomusteltalla olikin kiva kuhina. Itse laitoin tänään jakoon Hyvää Hämeestä -kaurahiutaleita ja huomenna aika monessa hämäläispöydässä syödään hyvää lähipuuroa. Reseptini kuului, että ”kylmää vettä ja hiutaleita, 8-15 minuuttia kattilassa ja sitten kansi kiinni ettei kukaan vie sitä”. Niin hyvää puuroa näistä Vääksyn Myllyn kaurahiutaleista tulee 🙂

Keskusteluissa tänään Hämeenlinnan torilla mm. sote ja myös valtiontalous. Myös Sunny Car Centeristä tuli joku kyselemään minultakin. Heidät oli pakko ohjata kaupungin päättäjien juttusille. Niin ja myös lukioverkko ja lukioiden yhdistäminen tänään huoletti kuin myös puolustuksen määrärahat. Hyviä juttutuokioita aamupuuron aikaan ja jatketaan taas.

Hämeenlinnasta sitten autonnokka Helsinkiin ja nyt takana jo puolustusvaliokunnan kokous. Hetki aikaa työhuoneessa ja puoliltapäivin sitten ulkoasiainvaliokunnan kokoukseen ja iltapäivällä täysistuntoon. Juuri tuli tieto, että istunto keskeytyykin perustuslakivaliokunnan kokouksen johdosta. Sote-uudistus siis hiertää edelleen ja tietojeni mukaan perustuslailliset ongelmat uudenkin mallin haasteena. Pahalta näyttää.

….

Kello 19.33 ja kotona. Tänään Kumeralla vierailulla illalla vielä Riihimäellä. Hieno yritys joka vahvasti kansainvälistynyt ja kasvanut. Tällaisia maamme tarvitsee lisää. Mutta eduskunnassa sitä ennen normaalipäivä. Puolustusvaliokunnassa työstämme valmiiksi lausuntoamme Irakin koulutusoperaatiosta. Se pitäisi huomenna saada eteenpäin ja on varmasti tutustumisen arvoinen. Oikeat asiat nostettu kriittisesti nyt esille. Mutta siihen tarkemmin huomenna. Ulkoasiainvaliokunnassa jatkoimme samojen aiheiden ympärillä ja jatkamme vielä useamman kokouksen tässä ennen vaalitaukoa. Isoja kokonaisuuksia vielä kesken.

Mutta päivän iso uutinen oli maa- ja metsätalousvaliokunnasta tullut tieto, että uusi kalastuslaki on hyväksytty siellä. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo totesi päätöksen tultua olevansa erittäin tyytyväinen valiokunnan lakiin tekemiin parannuksiin. Orpo totesi, että ”Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, uusi laki ei heikennä kalavesien omistajien asemaa, sillä kalastusoikeus ja siihen liittyvä määräämisvalta kuuluvat jatkossakin lähtökohtaisesti vesien omistajille. Kalastusta voidaan edelleen säännellä myös omistajien määrittelemillä lupaehdoilla.”

Uudessa laissa omistajat ovat keskeisessä asemassa kalavarojen alueellisten käyttö- ja hoitosuunnitelmia laadittaessa. Alueellinen suunnittelujärjestelmä perustuu alhaalta ylöspäin lähtevään prosessiin. Itseasiassa nykytilanteeseen verrattuna uutta on näiden suunnitelmien suurempi sitovuus ja tietynlainen laadunvarmistus viranomaistaholta.

Ministeri totesi, että ”Suomessa on monipuoliset kalakannat ja potentiaali vielä paljon suurempaan kalavesien tuottoon kuin tällä hetkellä. Kotimaista kalaa halutaan ruokapöytiin ja sitä voisi riittää myös vientiin.”

”Uuden lain myötä kalastuksen sääntelyn perusteeksi tulee kestävä kalakantojen hoito ja kalojen luontainen lisääntyminen. Koska kalat eivät noudata vesialueiden tai kalatalousalueiden rajoja, uusi laki luo raamit valtakunnalliselle kalakantojen hoidolle ja kalastukselle. Kalatalousalueilla toimeenpannaan lakia edelleen paikallisista lähtökohdista. Kalastuksen säätely perustuu alueilla laadittaviin alueellisiin käyttö- ja hoitosuunnitelmiin, joiden laadinnassa kalastusoikeuden haltijalla on keskeinen asema. Käyttö- ja hoitosuunnitelmissa esitetään alueelliset kalastuksen säätely- ja kalakantojen hoitotoimenpiteet, niiden valvonta, seuranta, rahoitus ja muu toimeenpano.”

Lakiuudistus yksinkertaistaa myös kalastuslupajärjestelmää. Sen myötä siirrytään yhden valtakunnallisen luvan malliin. Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu yhdistetään yhdeksi kalastonhoitomaksuksi, jonka maksavat kaikki 18–64-vuotiaat kalastajat, jotka harjoittavat muuta kalastusta kuin ongintaa ja pilkintää. Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vieheellä koko maassa. Maksun suuruus on 39 euroa/vuosi, 12 euroa/viikko ja viisi euroa/vuorokausi.

Pieni kahvila Timo RIIHIMÄKIMaa- ja metsätalousvaliokunta  edellyttää mietinnössään ministeriötä tekemään selvityksen vielä vetouistelumahdollisuuksien lisäämisestä liittämällä kalastuksenhoitomaksuun mahdollisuus lunastaa eri maksulla oikeus kahden lisävavan ja lisävieheen käyttöön. Samalla tulee selvittää kelaonginnan muuttaminen maksuttomaksi yleiskalastusoikeudeksi. Lain ehdottomasti kiistellyin kohta on ammattikalastuksen salliminen ELY-keskuksen päätöksellä ilman vesialueen omistajan lupaa. Tämän toimivuutta ja käyttöä tulee minusta seurata huolella ja jos tarvetta ilmenee korjata lakia. Ja näin muutenkin. Jos nyt arki näyttää, että joku menee arjessa väärään suuntaan niin sitä pitää sitten viilata nopeastikin. Mutta tässä lyhyesti uudistuksen askelia ja kalastusasetus myös sitten täydentää tätä ja turvaa myös erityisesti herkkiä kalakantoja.

Huomenna sitten pitkä päivä eduskunnassa ja illalla Riihimäen Vaalikahvilan avajaiset. Tervetuloa Hämeenkatu 7:ään. Vaalikahvila avajaiset siellä huomenna keskiviikkona kello 17.30-19.30! Kahvipannu kuumana ja kahvilanpitäkä Derya Özgün pitää myös avajaispuheen. Tervetuloa!

lenita toivakka janakkala

 

 

 

 

Kommentit