Kansanedustaja ja liikennejaoston puheenjohtaja Kalle Jokinen Hämeenlinnassa – Hämeen Liikennekahveilla puhutti tiestön kunto, ratahankkeet ja myös verotus

Blogi, torstaina 16.03.2023

Hämeen Liikennekahvit juotiin tänään Hämeenlinnassa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajan Kalle Jokisen johdolla. Kalle on ollut meiltä Hämeestä kansanedustajana 14 vuotta eli hän tuli aikanaan eduskuntaryhmäämme mukaan kesken vaalikauden 2007-2011, kun Hauhon Jari Koskinen siirtyi muihin työtehtäviin. Vajaan neljän vaalikauden ajan Kalle on tunnettu eduskunnassa vahvana liikenneasioiden ja Hämeen asioiden puolestapuhujana ja tekijänä, mutta paljon on mies tehnyt myös työtä turvallisuuden ja monen muunkin aiheen ympärillä.

Kollegani ja liikennejaoston puheenjohtaja Kalle Jokinen oli tänään vieraanani Hämeenlinnassa Hämeen Liikennekahveilla. Onnistunut tilaisuus Villa Marengissa ja monia ajankohtaisia aiheita ehdimme käydä läpi. Ja täytyy sanoa, että kokemus ja osaaminen paistoi Kallen erinomaisen hyvästä alustuksesta läpi. Kiitos!

Tänään yhteisen kahvitilaisuutemme aiheena oli Liikenne ja Kalle pitikin vahvan ja eriomaisen puheenvuoron maamme liikenneasioista. Puheessaan hän kävi läpi isoja liikennehankkeita, mutta myös tiestön korjausvelkaa, ratahankkeita, liikenteen verotusta ja myös mielenkiintoisella tavalla liikenteen tulevaisuutta. Liikennesektorilla tulee tapahtumaan tulevaisuudessa paljon niin verkoista aina itse kulkupeleihin.

Itse nostin tänään esille Kallen puheenvuoron jälkeen samoja teemoja. Korjausvelkamme esimerkiksi nousee nykyisen SDP:n ja keskustan vahtivuorolla ennätyssuureksi. Tämän vuoden lopussa arvioidaan huonokuntoisia asfalttiteitä olevan jo yli 9000 kilometriä. Asfaltointeihin on varattu liian vähän rahaa ja jo tänä vuonna asfaltoidaan teitä vain noin 1500km, kun tarve olisi yli 4000km, jo yksin siihen, että huonokuntoisten teiden määrä ei kasvaisi. Viime vuonna uutta asfalttia vedettiin enää noin 2500km eli viime vuodenkin saldo oli negatiinen. Huonokuntoisten teiden määrä kasvoi, kun rahat eivät riittäneet yhteisestä kansallisomaisuudesta huolenpitämiseen.

Tyytyväisyydellä olen itse kuunnellut Saksasta viestejä, että polttomoottorikiellosta oltaisiin nyt luopumassa. Se oli järjetön päätös, sillä eihän polttomoottori itsessään ole ”pahaksi” vaan se millä kone pyöriin. Riittää, että fossiilisista mustista polttoaineista päästään eroon ja siirrytään lopulta

päästöttömiin polttoaineisiin kuten biokaasuun, biodieseliin ja uskoisin, että isolta osin myös vetyyn. Polttomoottoreita ei siis ole tarve eikä syytä kieltää. Itse en siis usko yksin sähköön liikenteessä ja siksi nyt tarvitaan järkeä näihinkin asioihin.

Liikennehankkeita Kalle Jokinen kävi hyvin ja perusteellisesti tänään läpi. Tehtävää riittää siis asfaltointien lisäksi myös valtateillämme. Näitä pitää kehittää ja myös kantatieverkkoa ja lisää tarvitaan myös kevyenliikenteenväyliä. Raidenhankkeista olimme niistäkin Kallen kanssa täysin samaa mieltä:

Metsärata ja Itärata on haudattava

Nyt siis nämä uudet neitseelliseen metsään vedettävät ratahankkeet on lopulta haudattava. En ymmärrä miten nykyinen hallitus demareiden ja keskustalaisten johdolla ovat näiden antaneet mennä näin pitkälle? Nyt pitää viivat pyyhkiä pois kartoista ja siirtää katse, panokset ja kehittämistoimet takaisin pääradan ja Lahden radan kehittämiseen ja hyödyntämiseen.

Päärataa tulee siis kehittää nykyisessä raidekäytävässä Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere ja itään meneviä yhteyksiä Lahden oikorataa hyödyntäen ja kehittäen. Lentorata voidaan tehdä, mutta se tulee tehdä Keravalta lentokentälle erkanevaksi, sillä tällä linjauksella se palvelee niin päärataa kuin Lahden rataakin. Win-win!

Villa Marengin pöydissä puhutti tänään myös liikenteen verotuksen tulevaisuus ja myös kuljetusalan ahdinko.

Ammattidiesel tulee toteuttaa heti vaalikauden aluksi

Otinkin tänään kantaa Hämeenlinnassa kuljetusalan tilanteeseen. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että ammattidiesel tulee ottaa nyt Suomessa käyttöön heti uuden vaalikauden ensitöiksi. Ammattidiesel tarvitaan kuljetusalan kannattavuuden ja toiminnan varmistamiseksi ja itse esittäisin, että sen ulottamista myös kevyempää kuljetuskalustoon mm. tässä tehtävässä oleviin pakettiautoihin selvitettäisiin. Ja kolmantena käyttäjänä ammattidieselille itse näkisin mielelläni taksit, joiden niidenkin kannattavuus on nyt todella ahdingossa.

Lisätietoa ammattidieselistä: skal.fi/ammattidiesel

Muutenkin taksiala kaipaa nyt korjausliikettä. Taksiliitto on tehnyt hyvät esitykset tulevalle vaalikaudelle teemoin: Turvallinen taksiliikenne, tehokas valvonta, taksi osana julkista liikennettä ja vähäpäästöinen taksiliikenne.

Taksiliitto on esittänyt, että taksiliikenneluvan myöntämisen ehtoja tiukennetaan liikennepalvelulain hyvämaineisuuden vaatimuksissa siten, ettei seksuaalirikoksia sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tuomittujen tai yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen tuomittujen henkilöiden olisi mahdollista saada taksiliikennelupaa. Kannatan.

Samalla taksinkuljettajan kelpoisuusehtoja täsmennetään siten, että kuljettajan tulee suorittaa pakollinen alan koulutus sekä säännöllinen jatkokoulutus pitääkseen kuljettajalupansa voimassa. Kuljettajaluvan myöntämisen esteenä olevia rikoksia on myös täsmennettävä. Esimerkiksi maksuvälinepetosten tulee olla este taksinkuljettajan ajoluvalle. Kannatan!

Taksiliikenteen yrittäjäkokeen järjestämisedellytyksiä tulee vahvistaa eriyttämällä koulutus ja kokeen järjestäminen toisistaan. Kokeiden järjestäjän tulee olla viranomaistaho. Yrittäjäkoulutuksen laajuutta tulee kasvattaa, ja koulutuksen järjestäjätahoja tulee valvoa laadun varmistamiseksi.

Taksiliitto esittää myös tehokasta valvontaa alalle. Tätäkin kannatan.

”Taksiajoneuvon ja taksiliikenneluvan välille on saatava selkeä yhteys viranomaisrekisterissä taksialan harmaan talouden torjumiseksi. Taksimatkasta kerättävien tarpeellisten tietojen tulee tallentua yhteiseen viranomaisjärjestelmään, johon kaikilla taksialaa valvovilla viranomaisilla on pääsy. Lisäksi ajoneuvossa tulee olla nähtävillä kuljettajan ajolupa.

Taksiliikenteen viranomaisvalvontaa tulee vahvistaa vaalikaudella osoittamalla valvontaa tekevälle Liikenne- ja viestintävirasto Trarficomille lisäresursseja erityisesti taksiliikenteen tarkastamiseen ja erityisten taksitarkastajien tehtävän perustamiseen. Valvontaa tulee kohdistaa myös tunnuksettomiin takseihin ja laittomiin kyytiryhmiin.

Valvontaviranomaisten puuttumiskeinoja taksamittarin tai muun laitteen käyttövelvoitteen laiminlyöntiin tulee vahvistaa lainsäädännössä. Viranomaisen on määritettävä muun laitteen vaatimukset.”

Hyvä tavoite on myös vahvistaa taksien roolia osana julkista liikennettä. Taksiliitto on linjannut, että ensi vaalikaudella tulee ”selvittää taksipalveluiden tarjontaa ja saatavuutta koko maassa ja tekee selkeän julkisen liikenteen palvelutasomäärittelyn taksiliikenteestä.”

Ja, että ”julkisten kilpailutusten hankinnat tulee tosiasiallisesti hoitaa kilpailutuksen ehtojen mukaisesti. Sekä palveluntuottajaa että hankintayksikköä on pystyttävä helposti valvomaan tältä osin.

In-house -asemaa ei saa käyttää keinona kilpailun rajoittamiseen ja kilpailutusten kiertämiseen julkisia taksipalveluita hankittaessa.

Hallitus laatii tarvittavat lainsäädännön muutokset rekisteröimismenettelyn käyttöönottamiseksi. Jokainen vaatimukset täyttävä taksiyritys voi rekisteröityä tuottamaan taksipalveluja Kelan asiakkaille.

Kela-kuljetusten omavastuuosuuden perintä asiakkaalta siirretään Kelan tehtäväksi.”

Annan itse myös näille tavoitteille tukeni ja myös sille, että taksiliikenteen vähäpäästöisyyttä tuetaan.

Tärkeitä aiheita ja oma tavoitteeni on, että taksien saatavuutta koko maassa voitaisiin korjata. Tehdyt virheet on uskallettava myöntää ja tehdä korjauksia. Takseja tarvitaan myös maaseudulla.

Onnistuneet HÄMEEN LIIKENNEKAHVIT Kalle Jokisen kanssa Hämeenlinnassa. Lupasin jatkaa työtä mitä Kalle on liikenteen ja Hämeen eteen tehnyt ja mitä isolta osin olemmekin jo yhdessä tehneet.

Iso kiitos Kalle Jokiselle visiitistä ja puheenvuorosta ja keskusteluista. Kiitos myös Villa Marengille hyvistä tarjoiluista ja kaikille mukaan tulleille. Miten se menikään:

Autot kuuluvat teille!

 

Hausjärven Vaalipaneeli päätti kiertuepäivän

Hausjärven Kokoomus oli kutsunut minut mukaan kunnan suureen vaalipaneeliin. Suuntasimmekin Hämeenlinnasta TET-jaksolla olevan Toni Kohosen kanssa Hausjärvelle. Onnistunut ja hyvä henkinen vaalipaneeli siellä ja samoja tuttuja aiheita esillä.

Huomenna sitten Venla Väli-Torala tulee kanssani Kanta-Hämeen kierrokselle. Aloitetaan aamusta Hämeenlinnasta ja sieltä karavaani kulkee sitten Lounais-Hämeeseen Forssaan, Jokioisille ja lopuksi Forssan Peltotreffeille!

 

 

 

 

Kommentit