Heinosen talon vanha omenapuu.
Kaimani Puutarhuri Timo Koskinen pelasti minulle isän lapsuuden kotitalon vanhan omenapuu. Saas nähdä, koska pääsen puraisemaan ”Hanskia”.
Isäni lapsuuden kotitalo Lopen kirkolla on tulossa elämänsä päähän. Myös sen pihassa kasvavat vanhat omenapuut ovat jo elämänsä ehtoopuolella. Jossain vaiheessa minulle syntyi idea pelastaa nämä isäni lapsuuden omenapuut ja kiipeilypuut tulevillekin polville. Otin yhteyttä Puutarhuri Koskiseen. Puutarhuri Timo Koskinen lupasi auttaa ja vuosi sitten otimme viimeisistä kasvustoista jo talven repimistä ja osittain kaataneista omenapuista vartteita. Ne eivät kuitenkaan eloon lähteneet, mutta emme periksi kuitenkaan antaneet. Merkitsin sitten viime vuoden kesällä kreppinauhoin muutamia minusta vielä uusia kasvustoja omenapuista ja tämän vuoden kevättalvella vain niitä sitten muovipussiin lumen sekaan. Pussin heitin kaimalle Hämeenlinnaan ja jäin odottamaan.
Varteissa oli elämää oli ensimmäinen tieto puutarhurilta. Ne siis vartettiin keväällä ja sitten jäimme odottamaan, että jatkuuko elämä niissä. Kesältä sain tietoa, että kyllä kasvu on jatkunut ja nyt sitten perjantaina sain Timolta kolme hienoa piiskatainta. Niissä elämä oli jatkunut ja kasvu ollut erittäinkin hyvää.
Kyselin Hattulassa kaiman nähdessä ja taimet saadessani, että mikähän omenapuu tuo Heinosen talon vanha rouva mahdollisesti olisi? Koskisen mukaan se selviää varmasti vasta sitten, jos puu joskus satoa antaa, mutta omenapuumestarin arvio oli, että todennäköisesti kyseessä olisi keltakaneli?
Keltakanelihan on ikiaikainen vanha myöhäisen syksyn syys- ja talousomena. Kaneliomenoita tuotiin maamme kartanoihin ja maalaistaloihin 1800-luvun puolivälin ja 1880-luvun välisenä aikana. Keltakaneli olisi historiatietojen mukaan tuotu maahamme Venäjältä vuonna 1881 ja siitä tuli nopeasti suosittu omenapuu ennen muuta sen terveyden ja myös hyvän omenaruven kestävyyden myötä. Venäjällä tätä kestävää ”Koritshnoje polosatoje” omenaa on viljelty pitkään, mutta ensimmäiset maininnat siitä ovat vuodelta 1810.
Keltakaneli on saanut alkunsa ’Ananaskaneli’ -lajikkeen silmumutaatiosta ja sen omenoita kuvataan pienehköiksi, aromia kanelimaiseksi ja imeläksikin, suutuntumaan rapeaksi. Mietohappoinen syyskuun puolivälin jälkeen kypsyvä omena, mikä säilyy noin kuukauden. Keltakaneli on myös yksi parhaimpia pölyttäjiä ja sekin sopii tänne Pekkalan puutarhaan ja mehiläistarhankin asukkaille hyvin.
Tänään sitten istutin nämä omenapuut Pekkalaan. Katsotaan koska pääsen sitten puraisemaan ensi kertaa iskän lapsuuden omenapuun herkkuja?
Joku saattaa muistaa tämän omenapuun minun blogistani aiemmiltakin vuosilta? Kyllä, samaisesta vanhasta Heinosen omenapuusta tein myös kellon isäni muistoksi.
Isän lapsuuden kotitalosta kirjoitin myös täällä aiemmin. Elokuun 22. päivänä 2022 kävin itse ensi kertaa talossa sisällä: Lammilta Lopelle – Kävin katsomassa vanhaa Heinosen taloa
Isä.
….
Tänään mukana elokuinen kesäpäivä muutenkin. Loma on vielä jatkunut ja tänään saimme viettää kivaa päivää. Kävimme ystäväperheiden kanssa onnittelemassa Koskicafe Myllyllä paikan emäntää Mirvaa. Tänä viikonloppuna siellä vietetty uutta Koskien kuohut tapahtumaa ja samalla juhlistettu Mirvan synttäreitä. Tänään veimme Laukkasten ja Kuparisten kanssa Sydänmaan talon pihaan istutettavaksi lahjana aidon Haapastensyrjän pylväskuusen.
Onnea Mirva!
