”Olisiko Suomen itsetunto noussut kanveesista, jos Leijonat olisi kultaa tuoneet jo Lillehammerista?”
Näin lauloi Arttu Wiskari marraskuussa 2018 julkaisemassaan hitiksi nousseessa 
Suomen muotoisen pilven alla -nimisessä biisissään. Samanniminen albumi julkaistiin sitten pari vuotta myöhemmin elokuussa 2020. Mutta tämän biisin yhdessä säkeistössä Wiskari kysyy, että olisiko Suomen laman syömä itsetunto palautunut, jos Suomi olisikin voittanut Norjan olympialaisissa mitalin 1994? Lillehammerin olympialaisissahan Leijonat hävisivät dramaattisesti välierän Kanadalle 3-5. Kultaottelussa pelasivat Ruotsi ja Kanada ja Suomi sitten päätyi karvaan välierätappion myötä pronssiotteluun. Se oli leijonalaumalle karvaspaikka, mutta periksi ei annettu ja ennen pronssiottelua samoissa kisoissa jo aiemmin kaksi pronssimitalia voittanut hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi kävi kannustamassa joukkuetta ja pettymyksen kärsinyt joukkue kasasikin itsensä viimeiseen otteluunsa ja toi koti Suomeen pronssimitali. Mutta jos Suomi olisi voittanut olympialaisista jo silloin historiansa ensimmäisen arvokultansa, sillä olisi varmasti ollut valtava symbolinen merkitys laman keskellä tuskailleelle kansakunnallemme. Lamasta kärsinyt maamme olisi varmasti tästä saanut kaipaamaansa uskoa ja valoa kansakunnan identiteettiin heti itsenäisyyden juhlavuosien kynnyksellä?
Mene ja tiedä, mutta sen tiedämme, että kun muutama vuosi myöhemmin 1995 Ruotsin MM-kisoissa Globenissa Leijonat sitten nappasit sen historiamme ensimmäisen Maailmanmestaruuden niin sillä oli juurikin tämä vaikutus, mistä Wiskarikin Suomen muotoisen pilven alla lauloi. Menestystarinamme oli valmis leviämään muuhunkin yhteiskuntaan. Ja kyllä, Lillehammerissahan sen kullan oli vienyt itse Ruotsi – eli ei se yhtään mieltä kirkastanut, mutta se kirkasti, että Ruotsin kotikisoissa isäntämaa sitten kaadettiin tyylillä ja näyttävästi. Syntyi hoilotus…
Suomi on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari…
No, se 95 on hyvin muistoissa. 1995 nevö föget. Voitto villitsi silloin koko maammme ja
Helsingin Kauppatorille kokoontui arviolta 100 000 ihmistä juhlimaan. Eilen sitten juhlimme jo viidettä maailmanmestaruuttamme ja sekin juhla sai liikkeelle Olympiastadionin kentälle yli 80 000 suomalaista. Meissä on nyt taas sitä yhteistä tahtoa, voimaa ja halua. Toivottavasti päättäväisyyttäkin.
Eilen illalla upea tunnelma stadionin kentällä ja täytyy sanoa, että jotain aivan erityistä oli siinä hetkessä, kun suomalainen kiekkokansa huusi yhdessä kiitosta päävalmentaja Antti Pennaselle. Pendo nousi näin suomalaisten suurten valmentajien ja legendojen joukkoon. Hänen tapansa rakentaa joukkue ja ennen muuta menestyvä joukkue oli ainutlaatuista ja eilen jotenkin tämä yhtenäisyys ja yhdessä tekeminen oli hienosti aistittavissa. Joukkueen valmennus ja johto toimivat yhdessä ja myös koko joukkue. Menestystä ei haettu pistepörsseistä vaan yhteisestä Pojasta. Ja eilen se Poika oli sitten taas kotona. Pennanen upealla tavalla totesikin, että heistä Suomi tätä nyt juuri tarvitsi ja olen täysin samaa mieltä.
Ja tämän joukkueen ainutlaatuisuudesta kertoi myös se miten sen suurimmat tähdetkin olivat nöyriä ja puhuivat joukkueesta eivät itsestään. Ja olihan se jotenkin erityistä miten maailman parthaat jääkiekoilijat Sasha Barkovista Mikael Granlundiin ja kumppaneihin olivat liikuttuneita ja otettuja saamastaan huomiosta. Jokainen oli halunnut tämän hetken kokea ja eilen sen yhdessä saimme kokea. Ja onhan se Jesse Puljujärvi aina se sykähdyttäjä ja ikuinen velikulta. Arvostan.
Ja täytyy myöntää, että kyllä tänäänkin heräsi hymyillen uuteen päivään. Hyvä henki ja tsemppi tarttuu. Ja annetaan sen nyt vain tarttua ja levitä. Yhdessä me olemme kaikessa parhaimmillamme.