Ei Putin ja Kreml tule rauhaan suostumaan – ”ISW uskoo Venäjän torppaan ehdotukset”

Blogi, tiistaina 16.12.2025
[cresta-social-share]

Julkisuudessa on nyt useita kertoja eri yhteyksissä toisteltu, että nyt Ukrainassa ollaan lähempänä rauhaa kuin kertaakaan sodan alkamisen. Näin voi toki olla, mutta en kyllä itse henkeäni pidättäisi.

Berliinissähän käytiin nyt viikonlopun ja maanantain aikana Ukrainan rauhansopimusta koskevia neuvotteluja. Nyt ainakin julkisuuteen on kerrottu, että Ukraina ja Eurooppa, mutta myös Yhdysvallat ovat hyvin samoilla linjoilla rauhansuunnitelmasta. Seuraavassa vaiheessa Yhdysvaltojen pitäisi pystyä painostaa tai saada Venäjä myös hyväksymään sopimuksen yksityiskohdat. Yksi iso avoin kysymys tässä kuitenkin on ja se on se vaikein eli alueluovutukset.

Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomo kirjoittikin jo sunnuntaina 14.12.2025, että Kreml todennäköisesti tulee asettamaan ehtoja rauhansuunnitelmalle tavoitteena sen hylkääminen. Venäjän presidentin avustaja Juri Ushakov oli samana päivänä todennut Kremlin toimittajan Pavel Zarubinin kanssa antamassaan televisiohaastattelussa, että Venäjä on ilmaissut kantansa ”hyvin selkeästi” ja, että Venäjällä on ”voimakkaita vastalauseita”, jos Ukraina ja Eurooppa tekevät muutoksia rauhansuunnitelmaan.

Tämä on siis asetelma missä nyt rauhaa etsitään. Berliinin linjauksista ei pidä siis vetää liian suuria johtopäätöksiä rauhaan sillä pöydässä ei siellä ole ollut mukana hyökkäyssotaa käyvä Venäjä ja sen diktaattori Vladimir Putinin hallinto. Venäjähän on ainoa, joka voisi sodan lopettaa halutessaan vaikka välittömästi. Jos taasen Ukraina sotimisen lopettaisi, niin se tarkoittaisi käytännössä, että Ukrainaa ei enää olisi.

Ukrainan presidenttti Volodymyr Zelenskyi on tosin nyt määrätietoisesti pyrkinyt löytämään tietä rauhaa tehden mm. myönnytyksiä Venäjän suuntaan. Yhtenä Zelenskyi kertoi maansa olevan valmis luopumaan pyrkimyksestä päästä Naton jäseneksi, jos se saa Euroopalta ja Yhdysvalloilta sitovat turvatakuut.

Pieniä myönteisiä uutisia siis ilmassa, mutta ei kuitenkaan vielä rauhan kyyhkyä.

Uusi aamu ja eduskunnassa tänään jatkamme budjetin palautekeskustelua. Aamusta aloitamme turvallisuuden kokonaisuudella ja päivällä sitten esittelen liikennejaoston puheenjohtajana Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ensi vuoden talousarviokokonaisuuden.

Kello 22.31 ja kämpillä.

Tänään illalla ehdin juuri sopivasti katsomaan huikean ja legendaarisen Kiviä taskussa -näytelmän Arena-teatteriin. Tämän illan näytös oli näytelmän 999. ja huomenna sitten illalla tuhannes. Käsittämätön määrä ja käsittämätön on myös tämä näytelmä. Palaan tähän ehkä huomenna vielä.

Eduskunnassa tänään budjettipäivä ja keskusteluja ensi vuoden talousarviosta. Itse sain esitellä liikennejaoston puheenjohtajana ensi vuoden liikennehankkeet ja koko LVM:n hallinnonalan ja pääluokan. Paljon on tehty ja lisää tehdään ensi vuonna.

Huomenna aikainen herätys ja homma jatkuu. Onneksi perjantain maali kuitenkin jo häämöttää.