Kansanedustaja Timo Heinonen tutustui maanantaina 16. marraskuuta pienempään yhden katsastusaseman toimijaan Hämeenlinnassa. Korkeaan ja joustavaa palveluun luottava KAUS Kantolan Autokatsastus on pärjännyt loistavasti isojen valtaamalla alalla ja tuoreimpien katsastusmäärien perusteella yrittäjien pyörittämä asema on kaupungin ykkönen.
– Halusin tutustua pienempään alan toimijaan ja voin sanoa, että jälleen kannatti aikaa tähän käyttää. Moni sellainen asia mikä on tullut meidän autoilijoiden kautta esille ja myös sellainen minkä ovat suuremmat toimijat esille nostaneet saivat hieman uutta valaistusta. Juuri siksi halusin tämän vierailun tehdä, kertoi Timo Heinonen, joka on tehnyt työtä katsastushintojen parissa kansanedustaja pidempäänkin.
– Nostin katsastushintojen kovan nousun aikanaan eduskunnassa esille ja sen jälkeen on paljon tapahtunut. On lukuisia tapaamisia ja palavereja takana ja myös moni tielegenda on saanut oikaisun.
Hämeenlinnan Kantolan vierailulla Heinonen kertoi kuulleensa paljon sellaista minkä jo tiesi, mutta myös paljon sellaista mikä suurien ketjujen viestissä jää kertomatta. Silti Heinonen kertoi ajatusten uudistuksista olevan varsin yhteneviä.
– On totta, että osa on sitä mieltä, että ei uudistuksille ole tarvetta. Itse en usko, että niinkään voisimme elää. Siksi minusta on hyvä, että nyt käydään keskustelua siitä miten katsastusalaa voisi kehittää. Itse uskon, että joitain uudistuksia tullee ainakin katsastusmiesten pätevyysvaatimuksiin, ehkä katsastusrytmitykseen sekä raskaankaluston katsastusvelvoitteeseen, luetteli Heinonen.
Heinonen painotti, että vain uusien asemia synnyttämällä ei katsatushintoihin ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa on jo koettu neljän katsastusaseman aika ja sille ei vain yksinkertaisesti riittänyt autoja.
– Autojen määrä on eri alueilla aikalailla vakio ja näyttää siltä, että joillain alueilla on jo jonkinasteinen kipurajakin asemien määrässä ylitetty. Itse uskonkin, että näillä toisenlaisilla ratkaisuilla voimme vaikuttaa hintoihin sen mikä realistista on vaikuttaa. Tiedän, että aivan suuriin aleihin ei kannata tuudittautua kun tiedämme mm. sen miten katsastusten vaatimukset ovat viidessätoista vuodessa muuttuneet. Se tarkoittaa aikalailla isompia laiteinvestointeja ja myös sitä, että jos ennen katsastettiin kuusi ja sen jälkeen vielä neljäkin autoa tunnissa niin nyt vaatimusten myötä kaksi autoa on realismiä, kertoi Heinonen.
Kantolassa Heinonen kertoi ihastelleensa tehokkaita ja juuri oikean kokoisia tiloja nykyiselle kolmelle ja pian valmistuvalle neljännelle katsatuslinjalle. Myös miellyttävä palvelu ja joustavuus näkyi asemalla.
– En yhtään ihmettele, että tällainen asema on noussut kaupungin ykköseksi. Korkea laatu ja nopea palvelu ovat sellaisia valtteja joita järkevät autoilijat arvostavat. En usko, että sormienläpi katsomalla kauaa voisi tällä alalla pärjätäkään, pohti Timo Heinonen ja kertoi Kantolan aseman toimivan asiakkaiden toiveiden mukaan joka arkipäivä 8-17 ja aina ilman ajanvarausta.
– Kuulemma puolentunnin odotusajalla katsastus järjestyy aina. Se on kovaa ja huippuluokan palvelua, kertoi Heinonen.