16-vuotiaan murhaepäily laittaa kysymään, että Miksi?

Blogi, sunnuntaina 20.12.2020

Helsingin Koskelassa paljastunut jula 16-vuotiaan pojan murhaepäily on järkyttänyt koko maatamme. Päälimmäisenä on kysymys, että miksi?

Kuvituskuva

Tapaus on poikkeuksellinen. Julma ja sydämetön. Nuori poika oli tapettu perjantaina ja hänet löydettiin seuraavana maanantaina. Teosta epäiltynä on kolme myös 16-vuotiasta nuorta. Poliisi on kertonut, että teon poikkeuksellisen raakuuden vuoksi rikosnimikkeenä on murha. Poliisi on kertonut (Yle 9.12.2020), että ”Uhriin on tilanteessa kohdistettu eri puolille kehoa vakavaa ja pitkäkestoista väkivaltaa, jonka katsotaan olleen erityisen raakaa ja julmaa.” Kaikki olivat tunteneet toisensa entuudestaa eikä poliisilla ole tiedossa teon motiivia.

Tapaus on järkyttävä. Samaan aikaan, kun kysymme, miksi niin meidän tulee myös pohtia miten tällaisia ei enää jatkossa tapahtuisi? Kiistoja ja riitoja nuorten välille on kuulunut kautta maailman sivun, mutta mikä saa nuoren toimimaan Koskelan tapauksen tapaan? Sadistisesti kiduttamaan ja käyttämään kohtuutotan väkivaltaa ja riistämään vielä toiselta hengen?

Tällaisten tilanteiden myötä yhteiskunta joutuu nostamaan kätensä ylös epäonnistumisen merkiksi. Toki ei yhteiskunta voi kaikkea estää. Vastuu on lasten ja nuorten vanhemmilla ja tämän ikäisten kohdalla jo myös itse nuorilla. Mutta kysyä pitää onko näiden nuorten elämien ja jo yhden päättyneeksi päätetyn elämän kohdalla tehty kaikki voitava auttamiseksi? Onko puututtu rikkeisiin? Onko puututtu laiminlyönteihin? Onko annettu tukea ja apua? Onko koskaan tarjolla ollut välittävää syliä tai edes keskustelu?

Nuorten tekemä väkivalta on puhuttanut ja noussut otsikoihin tänä vuonna useampiakin kertoja. Muistamme syksylä Kytöpuiston koulun tapauksen Vantaalta missä alakoululainen loukkaantui rajun väkivallan myötä. Muistamme myös loka-marraskuulta tapauksen Kirkkonummelta, missä nuorison epäillään yrittäneen tapaa nuoren miehen ja toisen tapauksensa Vallilasta, missä kolme alaikäistä on epäiltynä nuoren miehen taposta. Nyt uutisissa on ollut tämä Koskelan nuorten murhaepäily. Miksi?

Kuva: Poliisihallitus, Yle

On totta, että alaikäisten tekemät murhat ovat maassamme erittäin harvinaisia, mutta yksikin on liikaa. Ja usein näihin ja myös muihin nuorten tekemiin väkivaltarikoksiin liittyy ryhmässä toiminen. Osaltaan ehkä se voisi avata mahdollisuuksia myös puuttua näihin paremmin jo ennen pahinta? Myös usein taustoilla on rikkonainen perhetausta ja lapsuus. Tämäkin antaa kyllä yhteiskunnalle paremmat mahdollisuudet puuttua tilanteisiin jo varhain. Siksi minusta nyt ei vain päivittely ja järkytys auta vaan tarvitaan konkreettisia toimia näiden nuorten auttamiseksi. Olemme esittäneet myös mm. niin sanottua nuorten arestia pahenevan jengiytymisen ja ryhmässä toimisen poikki viheltämiseksi. Sekin pitäisi nyt ottaa käyttöön. Toivon ja edellytän, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus nyt ottaa tämän tilanteen sen vaatimalla vakavuudella ja ryhtyy toimiin varhaisen tuen ja myös pitkittyneen toiminnan poikki saamiseksi.

Kello 21.55. Päivä sai yllättävän muutoksen, kun tieto hallituksen Al-Holin palautuslennosta tuli. Nyt ei enää tuotukaan pelkästään lapsia vaan nyt koneessa oli myös ISIS:n riveihin matkanneita naisia. Tämä nosti tilanteen myös uudella tavalla poliittiselle tasolle.

Lapsia totta kai on pitänyt auttaa, mutta mikään ei tosiasiallisesti ole pakottanut auttamaan terroristijärjestön riveihin tai sitä tukemaan vapaaehtoisesti matkustaneita. Kyse siis 100% SDP:n ja Keskustan johdolla tehdystä poliittisesta päätöksestä. Palaan tähän huomisissa aamulla.

Nyt Pekkalassa jälleen ja joulua kohden. Mutta huomenna vielä eduskunnassa äänestellään.

Kommentit