Tänä päivänä, 30. marraskuuta vuonna 1939 Neuvostoliiton tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Neuvostojoukot ylittivät maamme rajan useista kohdista, ja lentokoneet pommittavat päivän aikana kuuttatoista suomalaista paikkakuntaa. Alkoi Talvisota, joka kesti 105 päivää. Sodassa kaatui tai katosi noin 27 000 ja haavoittui 44 000 suomalaissotilasta. Moni perhe jäi ilman isää, moni perhe ilman poikaa ja monet myös ilman äitiä ja tytärtä. Uhraus Isänmaan edestä oli suurin madollinen – oma henki. Kiitollisena sytytän tänäänkin sinivalkoisen kynttilän. Kunnia. Isänmaa.
Oma isoisäni, rakas vaarini, lähti mukaan Lopen Suojeluskunnan päällikkönä JR15. joukkueen johtajana. Parin viikon päästä hänet ylennettiin 7./ JR15. päälliköksi. Sota vei taisteluihin Summa I 30.11.1939-5.1.1940, ja Summa II 11.2.1940-13.2.1940, Näykkijärvi 14.-27.2.1940 ja Viipurin taisteluun 28.2.-13.3.1940. Samana päivänä Talvisota päättyi ja vaarini vapautettiin 6 kuukauden ja 24 taistelupäivän jälkeen vai siksi aikaa kunnes uusi palvelukseen määrus 17.6.1941 kutsui nuoren perheen isän takaisin sotaan. Vaarini haavoittui Syvärillä 23.10.1941 kranaatin sirpaleista joista yhtä hän kantoi loppuelämänsä päänsä sisällä viimeiseen matkaansa asti. Vaari palasi sotaan ja palveli 4 vuotta 8 kuukautta ja 28 päivää.
Ohessa vaarini sotilaspassi, joka frakkini sydämenpuoleisessa taskussa joka itsenäisyyspäivä ja palkintopokaali jonka vaari sai kivääriammunnassa kesällä 1939 Etelä-Hämeessä. Ja kuvassa vaarini Paavo Heikkilä Kormussa aliupseenikurssilla Suojeluskunnan koulutuspäivillä.
Kiitollisena.