Hyvää vappua! Suomalaisen työn juhla! Tänään onkin erityisesti aihetta juhlistaa suomalaista työtä, sillä 100 000 suomalaista on saanut tämän hallituskauden aikana työtä ja päässyt työttömyydestä takaisin kiinni työelämään.
Oppositio voi olla hallituksen harjoittamasta työllisyyspolitiikasta eri mieltä, mutta tehottomaksi se ei sitä voi kuitenkaan väittää. Työllisyysasteemme on kasvanut jo yli 71 prosentin, ja ennusteiden mukaan pääsemme 72 prosentin työllisyystavoitteeseemme. Viimeksi yli 71 prosentin työllisyysaste on saavutettu kolme vuosikymmentä sitten vuonna 1991. Hallituksemme kokoomuslaiseksikin parjattu talous- ja työllisyyspolitiikka on kasvattanut työllisten määrää hallituskauden alusta jo noin 100 000:lla. Se on kova tulos ja monelle ihmiselle ja perheelle hieno asia.
Tähän on päästy mm. tehokkaalla ja työllisyyttä ja kasvua tukevalla veropolitiikalla. Mutta myös hallituksessa normitalkoot on otettu vakavasti. Yksi näkyvimmistä muutoksista tapahtui toissa vuonna, kun kauppojen ja parturikampaamoiden aukioloajat vapautettiin täysin. Erillislupia ei enää tarvita, eikä parturikampaamoyrittäjän pidä pulittaa 200 euron maksua pitääkseen liikettään auki pyhäpäivänä. Nyt vuosia myöhemmin on vaikea edes kuvitella aikaa, jolloin kaupat olivat nykyistä merkittävästi rajatummin auki. Uudistus on luonut työpaikkoja, helpottanut merkittävästi suomalaisten arkea ja muuttanut kaupassakäyntiä huolettomampaan suuntaan.
Aukioloaikojen lisäksi normeja on purettu lukuisa määrä muillakin toimialoilla. Alkoholilain kokonaisuudistus on historiallinen uudistus: alkoholilakia on muutettu viimeksi vapaampaan suuntaan vuosikymmeniä sitten. Uudistus mahdollistaa anniskeluravintoloiden oikeuden päättää itse aukioloajoistaan. Panimot saavat myydä omia tuotteitaan suoraan ulos, tilapäisiä anniskelulupia saa ilmoituksella ja festivaalien kalja-aitaukset poistuvat. Kauppojen olutvalikoimat ovat monipuolistuneet roimasti jo tämän vuoden aikana. Ravintolatoiminnan kevyempi sääntely luo uutta pohjaa elävälle ravintola- ja kaupunkikulttuurille sekä siirtää alkoholin kulutusta valvottuihin anniskeluympäristöihin. Ja hieno on ollut kuulla, että alkoholin kulutus ei ole pelotteluista huolimatta kasvanut vaan jopa jatkanut monelta osin laskuaan. Suomalaisiin on siis tässäkin kannattanut luottaa.
Työtä riittää normipurussa kuitenkin pitkäksi aikaa. Terveellä järjellä pääsemme jo pitkälle. Kymmeniä muutoksia on valmistelussa ja toista sataa esitystä odottaa valmistelua. Periaatteet ovat selvät: jos laki koetaan tolkuttomaksi, pyritään muuttamaan tai purkamaan se. Hallitus on jo päättänyt jatkaa yhteiskunnan byrokratian keventämistä muun muassa seuraavilla tavoilla: yrittäjyyttä helpotetaan osakeyhtiöiden perustamiseen vaaditun pääomavaatimuksen poistamisella, lukioihin mahdollistetaan ympärivuotinen haku ja opiskelua työttömyysetuudella helpotetaan.
Vielä ennen tulevia eduskuntavaaleja hallitus tulee toteuttamaan merkittäviä työmarkkinauudistuksia. Aktiivimallia parannetaan ja yritysten kynnystä rekrytoida uutta työvoimaa madalletaan. Tavoite on se, että mahdollisimman moni suomalainen saisi töitä ja pääsisi työttömyyden ahdingosta pois. Yritysten työllistämiskynnystä lasketaan keventämällä yksilöperusteisen irtisanomisen kriteereitä pienten yritysten osalta. Suomessa on 270 000 yritystä, joissa on alle 20 työntekijää. Lievittämällä työllistämiseen liittyvää epävarmuutta mahdollistamme uusien työpaikkojen synnyn. Moni tekijä pääsee näin näyttämään taitonsa ja toivottavasti saa sitä kautta pysyvän työpaikan. Nuorisotyöttömyyttä torjutaan myös helpottamalla määräaikaisen työsopimuksen tekemistä yli kolme kuukautta työttömänä olleiden nuorten osalta. Toimi kohdistuu vain niihin syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä.
Mutta pitää muistaa, että hallitus ei luo työpaikkoja. Niitä luovat yritykset, jotka investoivat ja laajentavat toimintaansa. Suhdanteen paranemisen ohella myös hallituksen omat toimet ovat tukeneet työllisyyskehitystä. Toimet eivät ole aina olleet helppoja, mutta tulokset ovat osoittaneet niiden tarpeellisuuden. Hallitus on purkanut työtä ja yrittämistä haittaavia normeja ja tukenut Suomen viennin kasvua kilpailukykysopimuksella. Kannustavalla veropolitiikalla olemme varmistaneet, että Suomessa kannattaa investoida, yrittää ja tehdä työtä.
Hallitus onkin saavuttamassa kaikki keskeiset talouteen liittyvät tavoitteensa. Työllisyyden nousun lisäksi olemme taittamassa velkaantumista, ja julkinen talous tasapainottuu. Nousukaudesta huolimatta valtio velkaantuu edelleen. Kestävyysvajeen kuromiseksi on jatkettava uudistuksia. Hallitus on lyhentänyt uudistamisvelkaa, mutta tehtävää riittää seuraavallekin hallitukselle. Jotta me tämän päivän päättäjät emme eläisi kädet syvällä lastemme taskuissa, on paikallista sopimista edistettävä, perhevapaat uudistettava ja sosiaaliturva remontoitava. Nämä ovat myös kokoomuksen keskeisiä tavoitteita tulevaan.
Tänään on siis aihetta juhlaan, kun töissä on nyt 100 000 ihmistä enemmän kuin hallituksen aloittaessa!
….
Vappu alkoi täällä Hämeessä pikkuisessa sateessa. Toki vähän lämpimämpää kuin joskus juhannuksena. Meillä oli 11. Lopen Vappu -tilaisuus senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla. Juhlapuheen piti yrittäjä ja maanviljelijä Antti Mikkola, joka puhui loppilaisesta yrittäjyydestä ja yrityksistä. Erinomainen puhe Lopen historiasta, mutta myös hyvä muistutus siitä mikä merkitys on sillä, että jokainen käyttäisi lähipalveluita omalla kylällä ja omassa kotikunnassaan. Kiitos Antti arvokkaista sanoista.
Juhlassa esiintyi myös perinteen mukaan Timotein laulajat Anneli Julenin johdolla ja totta kai tilaisuus päättyi Y-K:n hienoon Suomen salossa yhteislauluun.
Vappulounaalle ajelimme sitten Räyskälän Lentokentälle. Siellä aivan erityisen hyvä ravintola ja tänäänkin ruoka mitä maukkainta. Kannattaa kesällä ajella käymään. Nyt vappu jatkuu kotona. Eilen illalla kävimme vielä Hämeenlinnassa vappuaattoa juhlistamassa. Hieno kevään, suomalaisen työn ja ylioppilaiden juhla!
Klada Vappen!